Kovin harvakseltaan enää innostuu tänne blogiin kirjoittelemaan. Harmi.

En ole lainkaan varma uskaltaako tätä ääneen sanoa, mutta koirat ovat voineet ihan hyvin. Tässäpä hieman tarinaa kummastakin.

Tumppu on ollut koko alkuvuoden kevennetyllä liikunnalla. Se ei ole juurikaan päässyt oman tahtonsa mukaan vapaana juoksemaan. Myös leikit ja riehumiset Tiitun kanssa on saaneet jäädä. Lääkehoidon kanssa liikunnan rajoittaminen on kuitenkin parantanut polven tilannetta huomattavasti. Vaikka surulliselta tuntuukin kieltää eläväiselta koiralta sen liikkumisen riemu ja nautinto, on se ollut mielestäni kuitenkin oikea ratkaisu. Lumihangessa tarpominen Tiitun perässä ei vain ole sellaista, mihin Tumppu nivelrikkonsa kanssa kykenisi. Ja kun se ei itse ymmärrä omaa parastaan, on meidän se pakko sitten tehdä.

Itse polven leikkaushaava parani tosi hienosti, vaikka Tumppu polveaan kolhikin ja haava aukesi. Nyt jalkaan on kasvanut karva, eikä siitä päällepäin ulkopuolinen osaa huomata sitä koskaan operoidunkaan. Tumppu on kulkenut kaikki yhteiset hihnalenkit jo ihan entiseen tapaan. Anne on käynyt muutamia kertoja jo Tumpun kanssa juoksemassakin. Polvi kestää tasaisella alustalla kevyttä ravia hyvin, eikä vastaavaa ontumista mitä syksyllä oli iltaisin enää ole. Toki pienen kankeuden huomaa Tumpun ylösnoustessa, mutta enää se ei kinkkaa kolmijalkaisena. Tumppu myös hyppää soffalle, sänkyyn ja penkille ihan normaaliin tapaan, joten tuskin se kovin kipeäkään on. Oma iloinen itsensä. Hoidosta vielä sen verran, että Tumpulle annettiin neljän pistoksen Cartrophen kuuri. Nyt se saa cartivettia ja rimahdyliä päivittäin ylläpitoannoksella.

Itsellä tässä on tainnut olla enemmän sopeutumista kuin Tumpulla. Jotenkin tuntuu vaikealta hyväksyä, että Tumpun liikkumiset on nyt sitten tässä. Pitkät vapaat maastolenkit metsissä, pelloilla, kallioilla ja rannoilla ovat nyt sen kanssa entiseen tapaan koettu. Viime päivien upeat säät ovat toki vieneet merenjäälle ja saariin. Nyt sinne olemme menneet Tiitun kanssa kahden. Tumppu on jäänyt kotiin, lähdönhetkellä allapäin katsomaan meidän perään. Vaan minkäpä tässä voi, kun jalka ei kestä niin se ei kestä. Älytöntä olisi tuottaa koiralle tarkoituksellisesti kipua. Haikein mielin onkin tullut katseltua menneiden vuosien kuvia, missä koirat yhdessä vielä kulkivat mukanani.

Lumikenkäilemässä helmikuussa 2010.

Entäpä sitten Tiitu. Se on ollut aivan mainiossa kunnossa. Tiitulla tuli viime vuoden lopussa vähän tylsä jakso, kun liikkumisemme Tumpun jalkavamman takia rajoittui varin paljon hihnalenkkeihin. Jotenkin ei vaan jaksanut lähteä koirien kanssa erikseen liikkumaan. Sitä vaan toivoi, että Tumppu tulisi kuntoon pienellä levolla. Joulusta saakka olemme liikkuneet muutamia kertoja viikossa Tiitun kanssa kahden. Laatuaikaa meille molemmille. Oikeastaan liian harvoin tulee kertoneeksi kuinka hieno koira se oikeastaan on. Usein jaksaa muistaa sen sairauden ja siihen liittyvät ikävät asiat.

Tiitu on monella tapaa sellainen koira, jonka itseasiassa haluaisinkin. Se on sosiaalinen ja avoin kaikkea kohtaan niin ihmisiä, kuin muita koiriakin. Kahden sen kanssa kulkiessamme Tiitu on lähes aina kun mahdollista vapaana. Sen mahdollistaa hyvä hallittavuus. Vaikkei Tiitulta menekään tottikset kuten elokuvissa, pystyy sitä tiukoissakin paikoissa ohjaamaan käskyttämällä. Olemme kohdanneet maastossa muita huonosti käyttäytyviä koiria, eikä Tiitua tarvitse kytkeä. Voimme ohittaa muut kulkijat yhdessä käskyn alla ilman härdelliä. Ominaisuus jota arvostan koirassa enemmän kuin mitään muuta.

Hyvä hallittavuus tuo Tiitulle paljon vapautta, jota se kyllä käyttääkin surutta hyväkseen. Maastossa se on itsenäinen, utelias, kekseliäs, aktiivinen ja liikkuva - hyvin fyysinen kuten olen jo monesti maininnutkin. Se huolehtii itse itsensä liikuttamisesta, eikä sitä tarvitse motivoida keppien ja lelujen kanssa. Tiitulla on myös mainio lyhyt, mutta tiheä joka sään karvapeite ja yllättävän kestävät tassut. Kun olemme nyt siis ohjelmoineet koirien liikuttamisen uudelleen, on se tuonut Tiitulle lisää vapaita maastolenkkejä. Liikunnan lisääminen on tietenkin parantanut sen kuntoa ja painokin on hivenen pudonnut.

Lumikenkäilemässä Konginkarista kohti Poroluotoa.

Tiitu jäällä 29.2.2012.

 

Hyvää tätä vuotta!

Vuosi käynnistyi eläinlääkärireissulla Seinäjoelle. Teen pienen yhteenvedon miten asiat ovat menneet.

Tumppu ontui ensi kerran 2010 syksyllä. Blogissa kirjoitan 15.10.2010 töistä kotiin tullessa Tumpun olleen täysin kolmijalkainen. Muistan hyvin tuon iltapäivän. Kun aamulla töihin lähtiessä kaikki oli normaalisti, lienee mahdollista, että päivällä olisi sattunut jotain. Mitään todistetta tuosta ei kuitenkaan ole. Vaikka ontumista tutkittiin ei polvea tuolloin pidetty kivun aiheuttajana. Lääkityksellä ja levolla Tumppu palautui normaaliksi.

Meni lähes vuosi eteenpäin eli menneen vuoden syksyyn, kun ontuminen alkoi uudelleen. Se tuli raskaan liikunnan jälkeen illalla Tumpun levettyä hetken. Ylösnousun jälkeen se oli kivulias ja kankea. Pieni liike poisti kuitenkin ontumisen ja Tumppu liikkui ihan normaalisti. Minkäänlaista arkomisreaktioita me ei kotona saatu jalasta, vaikka sitä väänneettiin miten. Lepo ja kipulääke veivät oireet pois. Kävimme lopulta Pentti Tapiolla 3.11.2011, jolloin ontumisen syyksi osoittautui röntgen-kuvan ja taivutuskokeen perusteella polvi. Hoidoksi Rimadyl ja kortisonipistos. Hoidon ja levon jälkeen ontuminen jälleen loppui. Koko aikana Tumppu ei aristanut jalkaansa liikkuessaan. Sen into liikkua oli ihan entisellään.

Joulun alla ontuminen alkoi levon jälkeen uudelleen. Pentti Tapion kanssa juttelimme jo marraskuussa, että mikäli oireet jatkuvat on polvi syytä tähystää. Niinpä varasimme ajan Seinäjoelle ja 4.1.2012 Jarmo Rintasalo tutki Tumpun polven. Tässä hänen lausumaa:

" Oikean polvinivelen tutkimus tähystyksellä (antroskopia). Nivel tulehtunut ja siinä on nivelrikkomuutoksia. Etuside, nivelkierukat ja nivelpinnat ovat kuitenkin ehjät. Mitään korjattavaa vammaa polvessa ei todettu. Polven sisään ruiskutettu hyaluronihappoa ja puudutetta. Jatkolääkityksenä Rimadyl 2 viikon ajan. Sen jälkeen Cartrophen-injektio 4 kertaa viikon välein. Särkylääkettä voi antaatarvittaessa, mutta ei samana päivänä kuin Cartrophenia. Tikkien poisto 2 viikon kuluttua. Sidettä pidetään 2 päivää, siteen voi poistaa kotona. Ulkoilu kävelyvauhtista 4 viikon ajan, sen jälkeen liikuntaa voi lisätä voinnin mukaan. Polvi tulee jatkossakin kipeytymään normaalia helpommin, mikä pitää ottaa huomioon liikunnassa."

Kävimme tuon kirjallisen lausunnon lisäksi aika pitkän keskustelun. Rintasalo sanoi, että todennäköisesti nivelrikko ja sitä seurannut tulehdus ovat alunperin vamman aiheuttama. Milloin ja missä tilanteessa polvi on sitten vammautunut, on mahdotonta sanoa. Tuolloin 15.10.2010 vai jo aiemmin? Rintasalo arvioi kuitenkin, ettei kyseessä olisi esim. syntyperäinen tai kasvuhäiriön aiheuttama nivelrikko.

Jälkeenpäin moni asia näyttää tietenkin aina erilaiselta. Tapahtumat voi kerätä pala palalta kokonaisuudeksi, jota ei tietenkään silloin osannut nähdä. Nyt ymmärtää, että polvi on vaivannut jo vuosi sitten. Muistan myös hyvin elävästi, kun ihmettelin (taisin tästä kirjoitaa Valkkarifoorumillekin) Tumpun ravatessa lumeen jäävää oikean takajalan kevyttä raapaisua. Vaikka sen ravi on ollut ja on vieläkin silmälle kaunis ja puhdas, jotain epäsymmetristä siinä oli jälkien perusteella. Noh, nyt tiedämme. Todennäköistä on, ettei Tumppu enää koskaan voi tehdä pitkiä vapaita maastolenkkejä. Voi olla myös, että sen ja Tiitun vauhdikkaat leikit ja revittelyt ovat ohi. Näihin tässä nyt on varauduttava. Koitetaan nyt saada tämä kuukausi kunnialla hoitojen kanssa ensin alta pois.

Tumppu vielä nukutuksessa juuri kotiin saavuttuamme.

Operaation jälkeinen aamu. Uloslähtöä odotellessa.

Polvi 7.1. aamulla. Aikalailla se on vielä turvoksissa, vaikka toki paljon paremman näköinen kuin edellienä päivänä.

Nyt Tumppu jo varaa painoa jalalle ja kävelee ulkona varsin reippaasti. Tulee pitkä neljä viikkoa pitää se aloillaan. Juuri hetki sitten kun kävimme vähän kävelemässä, oli Tumppu valmis piehtaroimaan lumessa ja hyppi tasajalkaa moottorikelkkojen ohittaessa meidät. Se siitä rauhassa olemisesta. Huoh!

Ai niin. On vielä pakko kertoa eläinlääkärireissusta hieman. Odotushuoneessa oli useita koiria, sellaisiakin joiden käyttäytymisessä oli toivomisen varaa. Mietin jo että kuinkahan tässä käy, mutta turhaan. Olin jopa hieman ylpeä kauniisti käyttäytyvästä koirastani - ihan samoin lääkärin tutkiessa sen kipeää polvea.

Tänään on kulunut tasan vuosi Tiitun edellisestä epilepsiakohtauksesta. Tiitu ei ole saanut yhtään kohtausta ollessaan yhdistelmälääkityksellä. Muutenkin Tiitu on ollut koko kesän ja loppuvuoden erittäin pirteä ja hyvässä kunnossa. Joitain omia ajatuksia, joita on matkan varrella tullut (Huom! vailla mitään tieteellistä näyttöä) ajattelin kirjata ylös.

Viime kevättalvi oli aikamoinen koettelemus kaliumbromidin annostelun säätämisessä, jossa apteekkien toiminnalla lääkkeen valmistuksessa oli oma osansa. Yhtä kaikki samaan aikaan osui Tiitun useamman pissatulehduksen kierre ja virtsasta löytyneet struvittikiteet. Vaikka lääkärit eivät vahvista näiden yhteyttä, on minulla oma käsitykseni asiasta. Voimakkaat keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet näyttivät aihauttaneen Tiitulle muutoksia sen pissaamisessa. Tiitun pissaamisvälit pidentyivät ja samalla sille tuli virtsankarkailua. Kun lääkkeiden sivuvaikukset vähenivät, ei yhtään pissatulehdusta ole ollut. Sattumaako? Itse olisin uskomassa, ettemme todellakaan tunne kaikkia lääkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia ihmisllä - saati sitten koirilla.

Toinen ehkäpä vieläkin mielenkiintoisempi havainto on kookosöljyn vaikutus. Molemmat koirat ovat saaneet toukokuun alusta alkaen Virilo-neitsytkokoosöljyä päivittäin. Liekö sattumaa, että juuri tuohon aikaan Tiitulla lääkkeiden sivuvaikutukset alkoivat selvästi tasaantua. Emme osanneet yhteyttä tuolloin niin selvästi havaita. Varsinainen ahaa-elämys tuli pari viikkoa sitten. Tuolloin kookosöljy pääsi loppumaan ja koirat saivat sitä vähemmän kuin normaalista. Muutama päivä meni ilman, ennenkuin haettiin luomukaupasta uusi purkki. Päivinä, jolloin Tiitu ei saanut öljyä, sen takapään huteruus ja uneliaisuus iltaisin palasivat ihan selvästi. Havainnon todisti lopullisesti se, että kun annoimme jälleen öljyä huteruus ja uneliaisuus poistuivat.

Panee ajattelemaan, että kookosöljyllä on selvä vaikutus, vaikkei siitä luotettavaa tutkimustietoa helposti löydykään (jotain toki netistä löytää). Usein näillä luonnotuotteilla tai nykyisin super-foodeilla on kannattajansa ja vastutajansa. Tärkeintä on, ettei mistään ole löytynyt tietoa öljyn sisältävän vaarallisia tai haitallisia aineita. Se on puhdas luonnontuote. Joten jos se auttaa elämään epilepsian kanssa, niin miksi sitä ei kannattaisi antaa. Olemme panneet merkille myös sen, että koirien turkkiin öljyllä on suotuisa vaikutus, etenkin Tumpulla.

Tänään vietämme siis 1-vuotisjuhlapäivää kiitollisina, että vaikean sairauden kanssa on saatu elää pitkä pätkä iloista koiran elämää. Huomisestahan ei taas tiedä.

Syksy on ollut armahtava säiden puolesta. On ollut lämmintä tosi pitkään. Jäätikkökelejä ei ole ollut ja kurakelejäkin on ollut vähän. Talvi on jo reilusti kuukauden myöhässä viime vuoteen verrattuna. Pysyvä lumihan tuli viime vuonna jo lokakuussa (23.10.). Ulkolukelit ovat siis olleet mitä mainioimmat. Pientä murhetta on ollut Tumpun oikean takajalan polven kanssa. Se ei ole kunnossa. Pentti Tapio kuvasi sen ja pientä luustomuutosta löytyi. Ei tosin mitään vakavaa. Polvi oli myös selvästi nesteinen. Tumppu sai kortisonipistoksen ja kipuläkettä. Hieman parempi se on ollut, vaikka rasituksen jälkeen iltaisin makuulta noustessaan saattaakin ontua selvästi. Liikkeessä siitä ei huomaa mitään. Tumppu juoksee, revittelee ja leikkii Tiitun kanssa ihan kuten ennenkin. Ontuminen tulee sitten illalla. Harmittaa. No nyt mennään näin ja tarkkaillaan tilannetta.

Joulun odotusta toivottelee Suuren Tarhan väki.

Jälleen se on todettava. Siis kuten joka syksy, että kesän vaihtuessa syksyyn paranee koirien kanssa liikkumiskelit. Tokihan syksy tuo tullessaan sateet ja pimeydenkin, mutta siltikin ilman viileys houkuttaa lenkkeilemään.

On tunnustettava, että hivenen löytyy syytäkin liikkua. Molemmille koirille on päässyt kertymään turhaa painoa. Eihän nuo mitään pullukoita tai ylipainoisia vielä ole, mutta muutama kilo on kesän aikana tullut. Tiitullehan painoa on tullut epilepsialääkkeiden aloittamisen ja tietenkin säännöllisen treenaamisen loppumisen jälkeen viitisen kiloa. Pientä laihutuskuurin tynkää on siis syksyksi luvassa.

Näkyyhän säännöllisen treenaamisen loppuminen myös koirien kunnossa. Ihan normi kotikoirien kuntoisia molemmat kyllä ovat, mutta melko kaukana ovat siitä kunnosta, kun Tiitun kanssa kisattiin viimeiseksi jääneessä SM-canicrossissa Riihimäellä.

Ihmeesti sitä ihminen suhtautuu eri tavoin koirienkin liikuttamiseen tavoitteen puuttuessa. Olenhan minä tästä ennenkin kirjoittanut, mutta havahduin taas todellisuuteen muutamilla syksyn maastolenkeillä. Saavathan koirat joka päivä liikunta-annoksensa. Se, ettei liikkumiselle ole selvää päämäärää tai tavoitetta, tekee siitä helposti tasapaksua. Tulee käveltyä tutut lenkit ja vapaat liikkumiset tehdään samalla tavalla. Yhä harvemmin tulee vedätettyä tai vietyä koiria vaikeampiin maastoihin.

Taitaa olla tarpeen tehdä pieni ryhtiliike.