Lisäsin muutamia kuvia molempien koirien kuvagalleriaan. Heh, erittäin ajankohtaisesti viime talven kuvia. Koirista otettuja kuvia on, ei satoja, vaan tuhansia. Niiden käsitteleminen ja arkistointi on aikaa vievää puuhaa. Ehkäpä siksi asia meinää jäädä rempalleen.

Mukava kuvia on kuitenkin katsella. Niiden kautta palautuvat mieliin yhdessä koetut asiat ja hyvin usein hymy karehtii suupieliin kuvia katsellessa. Kuvien kautta välittyy tuntemukset, yhteisten ilojen muistot. Se (kait) onkin parasta koiran omistamisessa - yhteiset kokemukset. Ne ovat ainutlaatuisia.

Joskus kuvat kertovat myös sellaista mitä ei muuten koirasta huomaa. Joitain ilmeitä, eleitä, liikkeitä voi silmä havaita vain tallentuneeseen kuvaan. Koiran rakenteen kehittymisen seuraamiseen kuvat antavat paljon, miltä sen karva, lihakset näyttävät. Itse havahduin eilen ottamani kuvan (alla) perusteella ihmettelemään, että todellakin Tiitu on laihtunut :)

Oltiin eilen maastossa. Tumppu kolhi jossain vähän vasenta etujalkaansa. En huomannut missä tai miten. Yhtäkkiä se vaan kannatteli sitä. Mitään näkyvää kolhua ei tullut, eikä se enää illalla sitä lainkaan arkonut. Kaiken varalta Tumpun vapaana juokseminen loppui siihen ja loppumatkan se kulki kytkettynä. Pitkästä maastolenkistä tulikin jotain muuta. Talloin Tiitulle pienen kaistan (3mx30m) ja pistin sen esineen etsintään. Esineeksi sai kelvata erikoisen mallinen kelottunut kepinvänkyrä - taisi olla pahka.

Kytkin molemmat koirat puuhun ja talloin todella hyvin alueen. Näytin esinettä useampaan kertaan Tiitulle piilottaessani sitä. Otin myös huomioon kohtalaisen navakan tuulen lähettämällä Tiitun vastatuuleen. Suoritus on mainio. Tiitu irtautui hyvin ja meni kaistan vasenta laitaa nurkkaan saakka, jossa se pysähtyi hetkeksi kuin miettien - hmm, tähän hajut loppuvat. Sen jälkeen se kääntyi oikealla ja tuli todella tarkasti työskennellen takaisin päin kaistan keskelle löytäen esineen. Tuonti oli vähän epävarmaa sillä Tumpun läsnäolo vei selvästi huomiota sinne. Pienellä avulla esine tuli kuitenkin luokse, vaikka luovutus olikin pudottaminen maahan jalkoihini.

En tiedä onko viisasta, mutta otin heti perään toisen piston. Tällä kertaa vein Tiitun vähän kauemmas ja käskin sen paikallemakuuseen. Kun Tiitu on joka kerta vähän kouhottaen juossut hyvin pitkälle, ajattelin piilottaa esineen ihan tallotun kaistan alkuun. Kävin toki kävelemässä lähes perällä ja tiputin esineen vaivihkaa takaisin tullessani. Tiitu malttoi hienosti odottaa paikallaan kunnes sai 'esine' käskyn. Tällä kertaa se oli aivan varma, että piilo olisi sama kuin ensimmäisellä kerralla. Ainakin se lähti samaa linjaa. Sen verran nenä oli kuitenkin auki, että esineen haju pysäytti sen kuin seinään. Tuonti oli parempi kuin ensimmäinen, mutta luovutus oli taas pudottaminen jalkoihini.

Tumpusta on pakko vielä mainita vähän. Minua kyllä hämmästyttää, miten tyynesti se asettautuu aloilleen makaamaan, vaikka Tiitun kanssa touhutaan eikä se pääse osallistumaan. Hyvin tyynesti se eilenkin katseli tarkkavaisena touhujamme makoillen.

Juu, Tumpun kanssa on käyty Kokkolassa pentukoulussa ja jatkettu samaan putkeen näyttelykoulutuksessa. Ihan hyvin menee. Toisaalta hauskaa, kun viimeksikin paikalla oli arvioilta 30 jos jonkin rotuista koiranalkua ja sitten me. Juttelin kouluttajan kanssa hetken ja Tumppu tutustui oma-alotteisesti kouluttajaan - niin ja todella hienosti. Kaikkiaan se on käyttäytynyt vieraita ihmisiä kohtaan koirakentällä kuten koiran kuuluukin.

Myös muita koiria kohtaan mennään parempaan suuntaan. Ohjaajiensa kanssa touhuavat koirat saavat olla ihan rauhassa, eikä Tumppu niistä piittaa. Sen sijaan haukkuvat tai leikkivät koirat liian lähellä nostavat kyllä niskakarvat pystyyn. Pahinta ovat kentälle puihin kiinnitetyt koirat, jotka haukkuvat ja tuijottavat ohikulkevia ja jopa sykyilevät kohti niin pitkälle kuin naru antaa myöten. Ne Tumppu kokee melkoisena uhkana, eikä sen itsevarmuus oikein vielä riitä olla vaan.

Näyttelykoulutuksessa edistymme myös. Viime kerralla koiria olikin vähemmän. Isot ja pienet koirat juoksutettiin kehässä yhtäaikaa. Isot koirat kiersivät ulkokehää pienten koirien rinnalla. Melkoinen haaste, mutta selvittiin siitäkin upeasti. Tälläkin kertaa tuomarin tunnustelut ja hampaiden katsominen meni mallikkaasti. Rehellisesti sanottuna olen nähnyt huomattavasti huonompia esityksiä valkkareiden näyttelykehissä.

Tumppu poikkeaa kehässä Tiitusta huomattavasti. Kun se ei koe mitään uhkaa, on se hyvin rauhallinen ja malttaa odotella pitkiäkin aikoja. Havaittuaan toisten koirien "vaarattomuuden" ei se kiinnitä niihin mitään huomioita.Tiitu puolestaan haluaa tervehtiä kaikkia ja heti, ja mikäli se ei ole mahdollista pitkästyy se hetkessä. No, onhan Tiitun kohdalla tässä tapahtunut merkittävää kehittymistä. Siltikin ero on selvä.

Parasta Tumpussa oli viime kerralla näyttelykoulutuksen lopputtua tapahtunut omaehtoinen innostuminen. Olen yrittänyt pitää sen kierrokset kaikin tavoin matalalla, enkä edes vielä yrittänyt nostattaa sitä leikkiin. Kun kehuin sitä kovasti näyttelykoulutuksen päätteeksi innostui se hyppimään omia leikkihyppyjään tasajalkaa. Vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan sellaisessa ympäristössä. Tietty käytin tilaisuutta hyväkseni ja leikin Tumpun kanssa hetken. Otettiin myös muutamia sivulle, maahan, seuraa liikkeitä ja ne meni tosi hienosti. Pitänee vielä kertoa, että samaan aikaan kentällä oli talkooväkeä haravoineen tasoittelemassa kenttää ja useita muita koiria.

Vaikka koirakentällä asiat menevät Tumpulla jo suht'koht, on kotimaisemissa paljon vielä tekemistä. Varmaankin reviirikäyttäytymisellä on tässä osansa. Tutut kylätiet ovat Tumpun mielestä taatusti reviiriä yhtälailla kuin kotipiha. Sen ärsytyskynnys kotimaisemissa on paljon matalampi kuin oudossa paikassa. Tumppu myös tukeutuu selvästi enemmän ohjaajaan esim. kentällä, jolloin siihen vaikuttaminen ja sen hallitseminen on helpompaa.

Tiitu on laihtunut. Oulun näyttelyn pullukka-kommenteista on sen paino tullut alaspäin lähes kolme kiloa. Liikuntaa on lisätty ja se varmaankin näkyy. Tehtiin tässä pisin yhtäjaksoinen lähes kilpailunomainen koirajuoksutreeni ( n.4,5km ja 18.05min ). Alku kolme kilometriä oli todella jyrkkiä mäkiä sisältävä ja erittäin vaihteleva maasto. Loppukiri vedettiin sitten tasaista hiekkatietä. Tiitun motivaatio vetää oli mainio koko ajan ja loppu tultiin tosi vauhdikkaasti. Ostin uuden vetonarun, sellaisen koko matkalta venyvän, kun entinen napsahti poikki molempien koirien kanssa juostessa (onneksi ei missään vaarallisessa paikassa). Se tuntui miellyttävältä omassa kropassa, mutta ehkei ole käyttökelpoinen kisatilanteessa, sillä koiran hallinta sillä on vaikeaa. Koirajuoksutreenit sujuvat hyvin :)

Päästiin sitten varasijalta yhdeksän yllättäen Pietarsaareen luonnetestiin Tiitun kanssa. Käytiin eilen jo vähän vakoilemassa mitä testissä tapahtuu. Suosittelen kaikille, joita testitilanne vähänkin jännittää. Kaikkiaan testissä oli mukava ja leppoisa ilmapiiri, eikä sitä todellakaan tarvitse kenekään jännittää.

Luonnetesti tuntuu saaneen hyvin monenlaisen arvon koiraharrastajien mielissä. Osa pitää testiä turhana tai jostain muusta syystä sitä välttelee. Osalle taas kokonaispisteiden perusteella koira saa leiman loppuiäkseen, positiivisen tai negatiivisen. Itse ajattelen, ettei luonnetestitulos kerro, muuta kuin tuomareiden arvion sen hetken tapahtumista. Heti on mainittava, että Tiitun testissä oma käsitykseni tuomareiden antamista arvioista menee kyllä yksiin. Koira on hyvin paljon juuri sellainen, mitä testi kertoo.

Monenlaista puhetta on myös siitä, milloin koira olisi "valmis" testattavaksi. Pitääkö koiralla olla "riittävästi" ikää, kokemuksia jne jne? Valkkareista on sanottu, että ne kehittyvät myöhään. Jos haluaa hakea testistä parempia pisteitä, voi odottaminen hieman olla paikallaan. Olen kuullut myös sellaisen kommentin, että voiko koira olla valmis jatkamaan sukuaan nuorena, vaikkei sen luonne olisi valmis testattavaksi luonnetestissä. Niin tai näin. Olennaista on kuitenkin, että koiria luonnetestataan. Vain siten voimme saada arvokasta tilastotietoa rodusta.

No, miten testi sitten meni. Tiitu sai kokonaispisteet +76 ja laukausvarma eli hyväksytty. Osa-aluepisteet kertovat varsin hyvin millainen koira on: toimintakyky -1 pieni, terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, puolustushalu +1 pieni, taisteluhalu -2 riittämätön, hermorakenne +1 hieman rauhaton, tempperamentti +3 vilkas, kovuus -2 pehmeä, luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin.

Tuomareiden (Pekka Orava ja Pasi Halme) ensimmäinen kommentti oli, että koira on pehmeä ja vielä nuori (2v 2kk). Pehmeys vaikuttaa muihinkin osa-alueisiin ja vie niiden pisteitä alemmas. Erityisesti se tulee esiin toimintakyvyssä ja puolustushalussa. Tuomarit arvioivat myös nuoren iän vaikuttavan puolustushaluun itsevarmuuden kautta. Tiitu tiesi mitä pitäisi tehdä, mutta sen itsevarmuuden puute ei riitä tilanteen hanskaamiseen pidemmälle. Uhkan lisääntyessä Tiitu on sitä mieltä, että mamma saa hoitaa tän homman tästä eteenpäin :) Toki Tiitun tietynlainen pehmeys on tullut esiin myös ihan kotioloissa. Vaikka kokonaispisteet ovat nippa nappa hyväksyt, tuli testissä paljon hyvää. Tiitu on yhteiskuntakelpoinen koira se on vilkas, luoksepäästävä ja avoin - ei agressiivinen ja laukausvarma. Nämä ovat mielestäni tärkeitä ominaisuuksia normaali arkea elettäessä.

Ainut mikä jäi ihmetyttämään oli taisteluhalun puute. Normaalisti Tiitu on todella innokas leikkimään. Nyt testissä sitä kiinnosti kaikki muu ympärillä tapahtuva enemmän. Erityisesti maassa olevat hajut ja hevosenpaskat. Vaikea arvioida kiinnostiko sitä hajut todella vai oliko osansa sijaistoiminnoilla. Se ei ollut todellakaan mitenkään oma itsensä siinä.

Testiin saattoi vaikuttaa myös minun mukana oleminen. Tuulen painaessa hajut suoraan selkäni takaa testialueelle kääntyi Tiitu useampaan otteeseen kuikuilemaan missä olen. Voiskos saada vähän apuja tai eihän toi "iskä" nyt vaan karkaa tyyliin :) Tuomari totesi, että hyvin tyypillistä käyttäytymistä paimenkoiralta. Mukava ja mielenkiintoinen päivä. Tuolta oikeasta palkista löytyy videot testistä.

Syksyn koirajuoksukausi lähenee uhkaavasti. Reilun kuukauden päästä on syyskauden eka startti. Meidän suunnitelmallinen treenaaminen koirajuoksua varten on ollut vähän niin ja näin. Se ei tarkoita ettemmekö olisi liikkuneet. Koirat ovat saaneet monipuolista liikuntaa ja itsekin on tullut liikuttua ihan kohtalaisesti.

Koirat ovat liikkuneet uimalla ja vapaana maastossa. Suunnitelmalliset vetotreenit on jäänet vähälle. Omaa kuntoani olen ylläpitänyt suunnistamalla. Reilu viikko sitten tuli vedettyä aika rankka suunnistuksen erikoispitkän am-kisa (vajaat 15km), aikaa kului helteisessä kesäsäässä lähes kaksi tuntia - 1.51 ja risat. Kaikkiaan peruslähtökohdat syksyn kilpailukaudelle ovat ihan ok. Pientä viilausta toki vielä tarvitaan.

Tänään käytiin Tiitun kanssa juoksemassa tuttu vähän vajaa 3km testijuoksumme. Todella onnistunut harjoitus. Teimme kaiken viimeisen päälle - nesteytyksen, alkuverryttelyt jne. Pitkästä aikaa Tiitu ampaisi luvan saatuaan iloisesti liikkeelle ja veti minua perässään muutaman satametriä. Muutenkin se veti koko matkan innokkaasti ilman yhtään radan sivuun menoa tai nuuskuttelua. Se myös jaksoi koko matkan hienosti. Toki jyrkissä nousuissa ei sen tarvinut kaikkeansa yrittääkään.

Omaan juoksemiseeni olen myös tyytyväinen. Edelliseen testiin verrattuna jalat toimivat. Sen sijaan hengityksen kanssa oli ongelmia. Hapenottoni ei selvästikään riitä. Tarvitsen lisää kovavauhtisia treenejä. Erityisesti lopun jyrkät mäet olivat tänään todella tuskaa. Testin loputtua oli pakko kontata hetki, kun happi oli todella kadoksissa. Tiitun mielestä oli hauskaa, kun konttailin pitkin maastoa - sen mielestä mukava leikki. No, voihan sen koiran palkata näinkin  :)

Kuten seuraavasta käy ilmi teimme testijuoksuradalla ennätyksemme. Aika on parantunut puoli minuuttia, mikä on kehityksen merkki. Lähinnähän kyse on siitä miten oma juoksemiseni kulkee. Olen ihan varma, että tänään juoksemastamme ajasta on vielä otettavissa melkoisesti pois, kunhan hapenottokykyni paranee. Lihakseni toimivat paljon paremmin kuin alkukesästä, mihin on tietty selityksenä kesän suunnistus- ja juoksutreenit.

Tiitu 8.8.2008
matka: n. 3km
aika: 9.38,8

Tiitu 12.6.2008
matka: n.3 km
aika: 10.09,1

Tiitu 6.9.2007
matka: n. 3km
aika: 9.40,2

Tiitu on kyllä melkoinen tapaus. Juoksumme jälkeen se oli rikkoa itsensä. Loppuverryttelyn aikana päästin sen  hetkeksi vapaaksi. No tietty se kouhotti omiaan - makasi selällään ja pelleili kepin kanssa. Pururadan varressa on reilun metrin korkuinen puuaita, jossa on yksi poikkilauta ehkä noin 30cm välillä aidan yläreunasta. Tiitu pelleili keppinsa kanssa aidan toisella puolella. Hölkkäilin itse aidassa olevasta portista toisella puolelle ja kutsuin Tiitun mukaani. Tietenkin se ampaisi keppinsä kanssa kuin nuoli minua kohti. Täydellä vauhdilla kohti aitaa ja kun ei muuta ollut enää tehtävissä se hyppäsi siitä 30cm välistä täydellä vauhdilla. Itse teki mieli laittaa kädet silmille, kun kuului ulahdus ja melkoinen paukaus. Oikeaa takajalkaansa se ainakin kolhi lautoihin tunkiessaan itsensä täydellä vauhdilla läpi raosta. Neiti ei ilmeisesti osaa hamottaa mistä välistä massiivisen ruhonsa kanssa mahtuu. No, onneksi selvittiin säikähdyksellä, sillä hetken päästä Tiitu jo kouhotti kuin mitään ei olisi tapahtunut.

On muka tämä arki niin kiireistä, ettei koneelle ole ehtinyt istahtaa. Monet asiat, mitä piti kesälomalla pihamaalla tehdä on edelleen tekemättä. On tullut ahkeroitua niitä nyt sitten oikein urakalla - autotallin maalausta, polttopuiden kantamista puuvajaan yms. kivaa. Miten se muka vaan tuo aika kuluu kesällä niin nopsaan, ettei näitäkään hommia ehtinyt lomalla tehdä. Töitäkin on ihan kiitettävästi nyt ja jatkossakin tulevien SM-kisojen kanssa.

Tulevan syksyn viileys tuntuu jo ilmassa ja sen aistii myös valossa ja luonnossa. Koirien kanssa aika on mitä parhain. Vielä on valoisaa, mutta ei enää niin kuumaa. Arki etenee koirienkin kanssa painollaan. Tiitu on purkanut energiaansa maastossa. Tein sille sen mittapuun mukaan vaikeahkon jäljen kangasmetsään. Jäljellä oli pituutta varmaankin reilusti 400m ja se sisälsi - risteävien polkujen ylityksiä, pätkän matkaa tietä pitkin, ylös-alas mäkiä ja kolme keppiä.

Otin Tiitulta enimmät kierrokset pois lenkittämällä sitä vapaana reilut puoli tuntia. Se olikin rauhallisempi, joskin liika kiire ja into teettää sille vähän virheitä. Toki se ajoi koko jäljen ja ilmaisi (pienellä avulla) kaikki kepitkin, kuin myös irtautui tieltä maastoon hienosti. Kiire ja hössöttäminen näkyy mm. kepin ilmaisussa. Se menee maahan syöksymällä. Toisen kepin huomattuaan se syöksyi sen yli maahan kuin pesäpalloilija pesälle. Ei meinannut itsellä pokka pitää :D

Tumpun kanssa meillä on vakaa aikomus mennä vielä joskus näyttelyyn. Reilun viikon kuluttua olisi Kaustisella mätsäri. Ehkä mennään jo sinne. Siis - Tumppuhan on oma tapauksensa. Vielä vuosi sitten en olisi kuvitellutkaan mitään tällaista. Eilen oltiin koirakentällä pentukoulun mukana treenaamassa toisten koirien seurassa olemista. Innostuttiin vielä jäämään näyttelykoulutukseenkin. Oltiin kehässä muiden koirien mukana ja esiinnyttiin tuomarille. Vallan mainiosti meni. Tuomari jopa katsoi ihan ilman apujani Tumpun hampaat ja tunnusteli ihan kuten kuuluukin.

Toki Tumppua jänskätti, mutta parasta oli se, että se kulki luottavaisesti kanssani ja tukeutui minuun karvojen nostelun ja rähisemisen sijaan. Se seisoi hienosti kehässä katse minuun, vaikka tuomari kierteli hyvin läheltä sen takaa.