En ole lainkaan varma uskaltaako tätä ääneen sanoa, mutta koirat ovat voineet ihan hyvin. Tässäpä hieman tarinaa kummastakin.

Tumppu on ollut koko alkuvuoden kevennetyllä liikunnalla. Se ei ole juurikaan päässyt oman tahtonsa mukaan vapaana juoksemaan. Myös leikit ja riehumiset Tiitun kanssa on saaneet jäädä. Lääkehoidon kanssa liikunnan rajoittaminen on kuitenkin parantanut polven tilannetta huomattavasti. Vaikka surulliselta tuntuukin kieltää eläväiselta koiralta sen liikkumisen riemu ja nautinto, on se ollut mielestäni kuitenkin oikea ratkaisu. Lumihangessa tarpominen Tiitun perässä ei vain ole sellaista, mihin Tumppu nivelrikkonsa kanssa kykenisi. Ja kun se ei itse ymmärrä omaa parastaan, on meidän se pakko sitten tehdä.

Itse polven leikkaushaava parani tosi hienosti, vaikka Tumppu polveaan kolhikin ja haava aukesi. Nyt jalkaan on kasvanut karva, eikä siitä päällepäin ulkopuolinen osaa huomata sitä koskaan operoidunkaan. Tumppu on kulkenut kaikki yhteiset hihnalenkit jo ihan entiseen tapaan. Anne on käynyt muutamia kertoja jo Tumpun kanssa juoksemassakin. Polvi kestää tasaisella alustalla kevyttä ravia hyvin, eikä vastaavaa ontumista mitä syksyllä oli iltaisin enää ole. Toki pienen kankeuden huomaa Tumpun ylösnoustessa, mutta enää se ei kinkkaa kolmijalkaisena. Tumppu myös hyppää soffalle, sänkyyn ja penkille ihan normaaliin tapaan, joten tuskin se kovin kipeäkään on. Oma iloinen itsensä. Hoidosta vielä sen verran, että Tumpulle annettiin neljän pistoksen Cartrophen kuuri. Nyt se saa cartivettia ja rimahdyliä päivittäin ylläpitoannoksella.

Itsellä tässä on tainnut olla enemmän sopeutumista kuin Tumpulla. Jotenkin tuntuu vaikealta hyväksyä, että Tumpun liikkumiset on nyt sitten tässä. Pitkät vapaat maastolenkit metsissä, pelloilla, kallioilla ja rannoilla ovat nyt sen kanssa entiseen tapaan koettu. Viime päivien upeat säät ovat toki vieneet merenjäälle ja saariin. Nyt sinne olemme menneet Tiitun kanssa kahden. Tumppu on jäänyt kotiin, lähdönhetkellä allapäin katsomaan meidän perään. Vaan minkäpä tässä voi, kun jalka ei kestä niin se ei kestä. Älytöntä olisi tuottaa koiralle tarkoituksellisesti kipua. Haikein mielin onkin tullut katseltua menneiden vuosien kuvia, missä koirat yhdessä vielä kulkivat mukanani.

Lumikenkäilemässä helmikuussa 2010.

Entäpä sitten Tiitu. Se on ollut aivan mainiossa kunnossa. Tiitulla tuli viime vuoden lopussa vähän tylsä jakso, kun liikkumisemme Tumpun jalkavamman takia rajoittui varin paljon hihnalenkkeihin. Jotenkin ei vaan jaksanut lähteä koirien kanssa erikseen liikkumaan. Sitä vaan toivoi, että Tumppu tulisi kuntoon pienellä levolla. Joulusta saakka olemme liikkuneet muutamia kertoja viikossa Tiitun kanssa kahden. Laatuaikaa meille molemmille. Oikeastaan liian harvoin tulee kertoneeksi kuinka hieno koira se oikeastaan on. Usein jaksaa muistaa sen sairauden ja siihen liittyvät ikävät asiat.

Tiitu on monella tapaa sellainen koira, jonka itseasiassa haluaisinkin. Se on sosiaalinen ja avoin kaikkea kohtaan niin ihmisiä, kuin muita koiriakin. Kahden sen kanssa kulkiessamme Tiitu on lähes aina kun mahdollista vapaana. Sen mahdollistaa hyvä hallittavuus. Vaikkei Tiitulta menekään tottikset kuten elokuvissa, pystyy sitä tiukoissakin paikoissa ohjaamaan käskyttämällä. Olemme kohdanneet maastossa muita huonosti käyttäytyviä koiria, eikä Tiitua tarvitse kytkeä. Voimme ohittaa muut kulkijat yhdessä käskyn alla ilman härdelliä. Ominaisuus jota arvostan koirassa enemmän kuin mitään muuta.

Hyvä hallittavuus tuo Tiitulle paljon vapautta, jota se kyllä käyttääkin surutta hyväkseen. Maastossa se on itsenäinen, utelias, kekseliäs, aktiivinen ja liikkuva - hyvin fyysinen kuten olen jo monesti maininnutkin. Se huolehtii itse itsensä liikuttamisesta, eikä sitä tarvitse motivoida keppien ja lelujen kanssa. Tiitulla on myös mainio lyhyt, mutta tiheä joka sään karvapeite ja yllättävän kestävät tassut. Kun olemme nyt siis ohjelmoineet koirien liikuttamisen uudelleen, on se tuonut Tiitulle lisää vapaita maastolenkkejä. Liikunnan lisääminen on tietenkin parantanut sen kuntoa ja painokin on hivenen pudonnut.

Lumikenkäilemässä Konginkarista kohti Poroluotoa.

Tiitu jäällä 29.2.2012.

Vuosi käynnistyi eläinlääkärireissulla Seinäjoelle. Teen pienen yhteenvedon miten asiat ovat menneet.

Tumppu ontui ensi kerran 2010 syksyllä. Blogissa kirjoitan 15.10.2010 töistä kotiin tullessa Tumpun olleen täysin kolmijalkainen. Muistan hyvin tuon iltapäivän. Kun aamulla töihin lähtiessä kaikki oli normaalisti, lienee mahdollista, että päivällä olisi sattunut jotain. Mitään todistetta tuosta ei kuitenkaan ole. Vaikka ontumista tutkittiin ei polvea tuolloin pidetty kivun aiheuttajana. Lääkityksellä ja levolla Tumppu palautui normaaliksi.

Meni lähes vuosi eteenpäin eli menneen vuoden syksyyn, kun ontuminen alkoi uudelleen. Se tuli raskaan liikunnan jälkeen illalla Tumpun levettyä hetken. Ylösnousun jälkeen se oli kivulias ja kankea. Pieni liike poisti kuitenkin ontumisen ja Tumppu liikkui ihan normaalisti. Minkäänlaista arkomisreaktioita me ei kotona saatu jalasta, vaikka sitä väänneettiin miten. Lepo ja kipulääke veivät oireet pois. Kävimme lopulta Pentti Tapiolla 3.11.2011, jolloin ontumisen syyksi osoittautui röntgen-kuvan ja taivutuskokeen perusteella polvi. Hoidoksi Rimadyl ja kortisonipistos. Hoidon ja levon jälkeen ontuminen jälleen loppui. Koko aikana Tumppu ei aristanut jalkaansa liikkuessaan. Sen into liikkua oli ihan entisellään.

Joulun alla ontuminen alkoi levon jälkeen uudelleen. Pentti Tapion kanssa juttelimme jo marraskuussa, että mikäli oireet jatkuvat on polvi syytä tähystää. Niinpä varasimme ajan Seinäjoelle ja 4.1.2012 Jarmo Rintasalo tutki Tumpun polven. Tässä hänen lausumaa:

" Oikean polvinivelen tutkimus tähystyksellä (antroskopia). Nivel tulehtunut ja siinä on nivelrikkomuutoksia. Etuside, nivelkierukat ja nivelpinnat ovat kuitenkin ehjät. Mitään korjattavaa vammaa polvessa ei todettu. Polven sisään ruiskutettu hyaluronihappoa ja puudutetta. Jatkolääkityksenä Rimadyl 2 viikon ajan. Sen jälkeen Cartrophen-injektio 4 kertaa viikon välein. Särkylääkettä voi antaatarvittaessa, mutta ei samana päivänä kuin Cartrophenia. Tikkien poisto 2 viikon kuluttua. Sidettä pidetään 2 päivää, siteen voi poistaa kotona. Ulkoilu kävelyvauhtista 4 viikon ajan, sen jälkeen liikuntaa voi lisätä voinnin mukaan. Polvi tulee jatkossakin kipeytymään normaalia helpommin, mikä pitää ottaa huomioon liikunnassa."

Kävimme tuon kirjallisen lausunnon lisäksi aika pitkän keskustelun. Rintasalo sanoi, että todennäköisesti nivelrikko ja sitä seurannut tulehdus ovat alunperin vamman aiheuttama. Milloin ja missä tilanteessa polvi on sitten vammautunut, on mahdotonta sanoa. Tuolloin 15.10.2010 vai jo aiemmin? Rintasalo arvioi kuitenkin, ettei kyseessä olisi esim. syntyperäinen tai kasvuhäiriön aiheuttama nivelrikko.

Jälkeenpäin moni asia näyttää tietenkin aina erilaiselta. Tapahtumat voi kerätä pala palalta kokonaisuudeksi, jota ei tietenkään silloin osannut nähdä. Nyt ymmärtää, että polvi on vaivannut jo vuosi sitten. Muistan myös hyvin elävästi, kun ihmettelin (taisin tästä kirjoitaa Valkkarifoorumillekin) Tumpun ravatessa lumeen jäävää oikean takajalan kevyttä raapaisua. Vaikka sen ravi on ollut ja on vieläkin silmälle kaunis ja puhdas, jotain epäsymmetristä siinä oli jälkien perusteella. Noh, nyt tiedämme. Todennäköistä on, ettei Tumppu enää koskaan voi tehdä pitkiä vapaita maastolenkkejä. Voi olla myös, että sen ja Tiitun vauhdikkaat leikit ja revittelyt ovat ohi. Näihin tässä nyt on varauduttava. Koitetaan nyt saada tämä kuukausi kunnialla hoitojen kanssa ensin alta pois.

Tumppu vielä nukutuksessa juuri kotiin saavuttuamme.

Operaation jälkeinen aamu. Uloslähtöä odotellessa.

Polvi 7.1. aamulla. Aikalailla se on vielä turvoksissa, vaikka toki paljon paremman näköinen kuin edellienä päivänä.

Nyt Tumppu jo varaa painoa jalalle ja kävelee ulkona varsin reippaasti. Tulee pitkä neljä viikkoa pitää se aloillaan. Juuri hetki sitten kun kävimme vähän kävelemässä, oli Tumppu valmis piehtaroimaan lumessa ja hyppi tasajalkaa moottorikelkkojen ohittaessa meidät. Se siitä rauhassa olemisesta. Huoh!

Ai niin. On vielä pakko kertoa eläinlääkärireissusta hieman. Odotushuoneessa oli useita koiria, sellaisiakin joiden käyttäytymisessä oli toivomisen varaa. Mietin jo että kuinkahan tässä käy, mutta turhaan. Olin jopa hieman ylpeä kauniisti käyttäytyvästä koirastani - ihan samoin lääkärin tutkiessa sen kipeää polvea.

Viime kevättalvi oli aikamoinen koettelemus kaliumbromidin annostelun säätämisessä, jossa apteekkien toiminnalla lääkkeen valmistuksessa oli oma osansa. Yhtä kaikki samaan aikaan osui Tiitun useamman pissatulehduksen kierre ja virtsasta löytyneet struvittikiteet. Vaikka lääkärit eivät vahvista näiden yhteyttä, on minulla oma käsitykseni asiasta. Voimakkaat keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet näyttivät aihauttaneen Tiitulle muutoksia sen pissaamisessa. Tiitun pissaamisvälit pidentyivät ja samalla sille tuli virtsankarkailua. Kun lääkkeiden sivuvaikukset vähenivät, ei yhtään pissatulehdusta ole ollut. Sattumaako? Itse olisin uskomassa, ettemme todellakaan tunne kaikkia lääkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia ihmisllä - saati sitten koirilla.

Toinen ehkäpä vieläkin mielenkiintoisempi havainto on kookosöljyn vaikutus. Molemmat koirat ovat saaneet toukokuun alusta alkaen Virilo-neitsytkokoosöljyä päivittäin. Liekö sattumaa, että juuri tuohon aikaan Tiitulla lääkkeiden sivuvaikutukset alkoivat selvästi tasaantua. Emme osanneet yhteyttä tuolloin niin selvästi havaita. Varsinainen ahaa-elämys tuli pari viikkoa sitten. Tuolloin kookosöljy pääsi loppumaan ja koirat saivat sitä vähemmän kuin normaalista. Muutama päivä meni ilman, ennenkuin haettiin luomukaupasta uusi purkki. Päivinä, jolloin Tiitu ei saanut öljyä, sen takapään huteruus ja uneliaisuus iltaisin palasivat ihan selvästi. Havainnon todisti lopullisesti se, että kun annoimme jälleen öljyä huteruus ja uneliaisuus poistuivat.

Panee ajattelemaan, että kookosöljyllä on selvä vaikutus, vaikkei siitä luotettavaa tutkimustietoa helposti löydykään (jotain toki netistä löytää). Usein näillä luonnotuotteilla tai nykyisin super-foodeilla on kannattajansa ja vastutajansa. Tärkeintä on, ettei mistään ole löytynyt tietoa öljyn sisältävän vaarallisia tai haitallisia aineita. Se on puhdas luonnontuote. Joten jos se auttaa elämään epilepsian kanssa, niin miksi sitä ei kannattaisi antaa. Olemme panneet merkille myös sen, että koirien turkkiin öljyllä on suotuisa vaikutus, etenkin Tumpulla.

Tänään vietämme siis 1-vuotisjuhlapäivää kiitollisina, että vaikean sairauden kanssa on saatu elää pitkä pätkä iloista koiran elämää. Huomisestahan ei taas tiedä.

Syksy on ollut armahtava säiden puolesta. On ollut lämmintä tosi pitkään. Jäätikkökelejä ei ole ollut ja kurakelejäkin on ollut vähän. Talvi on jo reilusti kuukauden myöhässä viime vuoteen verrattuna. Pysyvä lumihan tuli viime vuonna jo lokakuussa (23.10.). Ulkolukelit ovat siis olleet mitä mainioimmat. Pientä murhetta on ollut Tumpun oikean takajalan polven kanssa. Se ei ole kunnossa. Pentti Tapio kuvasi sen ja pientä luustomuutosta löytyi. Ei tosin mitään vakavaa. Polvi oli myös selvästi nesteinen. Tumppu sai kortisonipistoksen ja kipuläkettä. Hieman parempi se on ollut, vaikka rasituksen jälkeen iltaisin makuulta noustessaan saattaakin ontua selvästi. Liikkeessä siitä ei huomaa mitään. Tumppu juoksee, revittelee ja leikkii Tiitun kanssa ihan kuten ennenkin. Ontuminen tulee sitten illalla. Harmittaa. No nyt mennään näin ja tarkkaillaan tilannetta.

Joulun odotusta toivottelee Suuren Tarhan väki.

On tunnustettava, että hivenen löytyy syytäkin liikkua. Molemmille koirille on päässyt kertymään turhaa painoa. Eihän nuo mitään pullukoita tai ylipainoisia vielä ole, mutta muutama kilo on kesän aikana tullut. Tiitullehan painoa on tullut epilepsialääkkeiden aloittamisen ja tietenkin säännöllisen treenaamisen loppumisen jälkeen viitisen kiloa. Pientä laihutuskuurin tynkää on siis syksyksi luvassa.

Näkyyhän säännöllisen treenaamisen loppuminen myös koirien kunnossa. Ihan normi kotikoirien kuntoisia molemmat kyllä ovat, mutta melko kaukana ovat siitä kunnosta, kun Tiitun kanssa kisattiin viimeiseksi jääneessä SM-canicrossissa Riihimäellä.

Ihmeesti sitä ihminen suhtautuu eri tavoin koirienkin liikuttamiseen tavoitteen puuttuessa. Olenhan minä tästä ennenkin kirjoittanut, mutta havahduin taas todellisuuteen muutamilla syksyn maastolenkeillä. Saavathan koirat joka päivä liikunta-annoksensa. Se, ettei liikkumiselle ole selvää päämäärää tai tavoitetta, tekee siitä helposti tasapaksua. Tulee käveltyä tutut lenkit ja vapaat liikkumiset tehdään samalla tavalla. Yhä harvemmin tulee vedätettyä tai vietyä koiria vaikeampiin maastoihin.

Taitaa olla tarpeen tehdä pieni ryhtiliike.

Meillä on tästä noin vartin ajomatkan päässä Kannukseen päin iso hiekkanottoalue, jonne on kaivettu sen verran syvästi, että on syntynyt kerrassaan hieno uintipaikka koirille. Kapea (20m), rannoilta matala ja keskeltä syvä noin 200m pitkä allas on mitä oivallisin paikka uittaa koiria. Itse voi rannalla teputella tai pulahtaa veteen koirien kanssa, jos siltä tuntuu. Me ollaan uitu tuolla jo muutaman kesänä. Rannalla ja vedessäkin on muutamia kiviä, joiden paikat olen kyllä tiedostanut. Kirkkaassa vedessä ne näkyvät selvästi. Itsekin vedessä kahlaneena ja uineena luulin tietäväni, että mitään vaarallista ei vedessä ole.

Mentiin eilen normaaliin tapaaan iltapäivästä uimaan. Koirat uivat ja kirmailivat sekä vedessä, että rannalla. Huippua on ajaa toista takaa ja juosta täydellä vauhdilla veteen. Heittelin sitten molemmille keppejä, jota en juurikaan yleensä uitireissuilla tee. Koirat viettävät paljon aikaa vapaasti keskenään. Heitin sitten Tiitulle kepin, jonka perään se kirmasi tietenkin sen mitä jaloistaan pääsi. Matalasta rannasta alkaa nopeasti syvenevä kohta, josta Tiitu syöksyi kohti keppiään. Se meni veteen jotenkin holtittoman oloisesti ja heti ensimmäisten uintiliikkeiden alettua alkoi valittaa ja ulvoa suoraa huutoa.

Tilanne oli järkyttävä. Koira ulvoo tuskasta vedessä, yrittää uida ja kääntyä kohti rantaa. Parissa sekunnissa ehti käydä mielessä vaikka ja mitä sydänkohtauksesta lähtien. Ryntäsin veteen auttamaan Tiitua pois vedestä kannatellen sitä rinnan alta. Kun päästiin tarpeeksi matalaan veteen, seisoessaan se kannatteli oikeaa takajalkaansa ja huusi suoraa huutoa. Huh mikä tilanne! Rauhoittelin sitä ja vähitellen sen paniikki menikin ohitse. Tunnustelin sen jalkaa. Se tärisi ja Tiitu piti sitä koukistettuna ylös vatsan alle. Mitään normaalista poikkeavaa ei tuntunut, joten päästin sen seisomaan omillaan. Vaikka siihen sattui todennäköisesti valtavasti oli se pöhkö lähdössä kolmella jalalla kinkkaamaan Tumpun perään veteen. Oli pakko kieltää sitä tosi kovasti ja ottaa sitten pannasta kiinni.

Auto oli parin sadan metrin päässä. Ajatukset pyörivät ensiavussa - luu jostain poikki, jännevamma, lihasrevähdys. Komensin Tumpun pois vedestä ja käsky 'autolle'. Kinkattiin Tiitun kanssa hiljalleen kohti autoa Tumpun perään. Vähitellen Tiitu alkoi yrittää painoa oikealle jalalleen. Päästin sen vapaaksi ja jäin sen taakse tutkimaan sen menoa. Silloin huomasin kintereen alapuolelta tulevan verta. Siinä oli pari ilkeän näköistä vekkiä. Vedessä oli siis ollut jotain, mihin Tiitu oli jalkansa telonut. Tutkin tarkemmin ja veri tulikin nirhaumasta ei syvästä haavasta. Mietin voisiko se tuottaa niin paljon kipua .

No, tärkeintä oli, että koira varasi kuitenkin painoa ja yritti kävellä. Tosin niinhän Tiitu yritti pentunakin, vaikka en varvas oli poikki. Kun päästiin autolle, päätin mennä kotiin ja tutkia tilanteen. Sitä ennen kuitenkin palasin hiekkakuopalle ja menin veteen katsomaan pohjaa. Tutkin paikka, josta Tiitu veteen juoksi. Juuri siinä kohdassa, josta pohja syvenee nopeasti noin 30cm vedestä yli metriin oli kivi. Reilun metrin pitkä liuskekiven tapainen rannansuuntaisesti pilkistää pehmeästä hiekkapohjasta petollisesti. Portaan tapaiset reunat ovat paikoin veitsen teräviä ja työntyvä 30-40cm hiekasta vaakatasossa jyrkästi alaspäin viettävästä pohjasta. Huh! Tähän siis Tiitu itseään teloi,

Vaikka siis olen muka tutkinut veden ja ollaan käyty siellä kymmeniä kertoja, pohjassa oli tuollainen vaara. Koirat ovat juosseet siitä kymmeniä jos ei satoja kertoja veteen. Nyt se vain sitten sattui kohdalle. Mitä ilmeisimmin Tiitu on juostessaan ponnistanut takajaloillaan juuri kiven kohdalta... Ajatella, jos se olisi hypännyt täydellä vauhdilla etutassunsa kiveen...

Loppu hyvin kaikki hyvin. Haavan putsausta, särkylääkettä ja lepoa niin eiköhän tässä sillä selvitä. Yö meni hyvin ja aamupissalla käydessä Tiitu käveli jo lähes normaalisti.

Tiitun takatassu aamulla.

Laitanpa tähän vielä muutamia kuvia muistutukseksi itselle ja muille...

kun meno on tällaista...

tai tällaista...

tai tällaista, olisi hyvä tietää mitä veden alla pilee.

On hyvin vaikea mennä sanomaan, mikä tai mitkä asiat Tiitun vointiin ovat vaikuttaneet. Vaikean viime kesän jälkeen on yritetty tehdä asioita mitä itse on tehtävissä. Helteisillä ilmoilla on pyritty liikkumaan tosi vähän. Pihaan hankittu uima-allas on ollut kovassa käytössä ja näyttää kyllä parantavan koirien oloa kuumina päivinä. Uitu on myös ahkerasti ja auton ilmastointikin on ollut tiiviissä käytössä. Tiitu on ollut kohtaukseton pian kahdeksan kuukautta, mikä on pisin aika sairauden puhkeamisen jälkeen.

Anne sattui löytämään netistä mielenkiintoista tietoa Virilo neitsytkookosöljystä. Koirat ovat saaneet öljyä toukokuun alusta alkaen. Me on puolestaan käytetty öljyä paistamiseen. Itämaisten ruokien kanssa toimii hienosti mm. wokkivihannesten paistamisessa. Suosittelen. Ai niin. kookosöljyä on tutkittu ja löytyy tutkimus, jossa on osoitettu myönteisiä vaikutuksia mm. epilepsian hoidossa. Meillä se on nyt sitten niinku luontaislääkkenä. No, uskokoon sen tehoon ken tahtoo. Meidän perheessä öljyä käytetään jatkossakin. Lisää voit lukea tästä.

Onneksi tänään on taas viileämpi päivä. Vaikka kesä onkin loman kannalta mukavaa aikaa, odottelen syksyä ja viileitä päiviä. Eihän siihen kauaa mene, kun tulee kuulaat loppukesän päivät, jolloin luonto vähitellen hiljenee ja vuodenkierto taittuu kohti kasvukauden loppua.

Tässä sattui uusi ennen kokematon episodi eläinlääkärillä. Viime viikolla meillä oli aika verikokeisiin lääkekontrollia varten. Yleensä Tiitu on ollut esimerkillisen reipas lääkärissä kävijä. Nyt se kuitenkin kieltäytyi täydellisesti verikokeen ottamisesta. Useamman yrityksen jälkeen Anne ja lääkäri totesivat parhaaksi yrittää muutaman päivän päästä uudelleen. No, me käytiin sitten Tiitun kanssa tiistaina uudelleen. Omat kuvionsa näytteen ottamisessa oli nytkin, mutta melko kivuttomasti se lopulta saatiin. Hieman outoa mistä tuo vastaan paneminen yhtäkkiä tuli.

Eilen saatiin fenobarbitaalin taso, joka oli nyt 18,4 µg/ml. Hieman matala yhdistelmälääkityksen viitearvoihin nähden, jotka ovat 20-30µm/ml. Kaliumbormidin pitoisuutta vielä odotellaan. Sitten pitää taas konsultoida Aistiin, miten jatketaan. Nyt näyttää lopultakin siltä, että Tiitu voisi palautua omaksi reippaaksi itsekseen pois siitä lääkehöyrytilasta, jossa se suurimman osan talvea oli. Tuntuu tosi mukavalta saada vähitellen takaisin se iloinen ja ikiliikkuja koira, joka meillä on ollutkin.

Ei passaa paljoa hehkutella, sillä yleensä takapakkia on tullut varsin nopeasti. Edelleen tietty hienoa on, ettei Tiitu ole saanut kohtauksia.

Tänään kävimme nauttimasta keväästä. Kevät on hienoa aikaa, kun uskaltaa lenkkeilemään pelloilla. Koirat juoksivat ja nauttivat vapaudesta. Yllättävän lämmin niille tuli ja vilvoitusta piti (tietenkin) hakea sulamisvesiä täynnä olevista ojista.

Onpa jälleen upea aamu! Kevät kulkee eteenpäin nyt vauhdilla. Edellisen kirjoitukseni jälkeen ovat lumikinokset huvenneet tosi nopeasti. Toki lunta on vielä varjopaikoissa siellä täällä runsaastikin, mutta suurin osa maastosta oli eilettäin Karhin kankailla jo lenkkikengällä kuljettavissa. Koirat nauttivat. Vähäkö oli hienoa!

Vattajan hietikolla on käyty useammankin kerran jo ennenkuin metsään pääsi. Sieltä lumet lähtivät jo viime viikolla. Sopivasta kuvakulmasta voisi luulla, että kesäinen kuva.

Tiitu on edelleen antibioottikuurilla. Kerrataanpa muistiin viime viikkojen tapahtumia. Ensimmäinen antibioottikuuri ei siis tehonnut, vaan kuurin jälkeen otettu pissanäyte sisälsi edelleen tulehduksen merkit. Koskapa vein pissanäytteen perjantaina iltapäivällä (8.4.), ei sitä voitu enää lähettää bakteeriviljelyyn. Sovimme lääkärin kanssa, että aloitetaan uusi kuuri vasta, kun on selvitetty mikä antibiootti parhaiten bakteeriin puree. Siispä jälleen uusi näyte maanantaina 11.4. lääkärille.

Tietenkin kuten arvata saattaa Tiitu alkoi oireilla heti tiistaina. Se oli tehnyt päivän aikana useamman pienen pissan takkahuoneen matolle. Käyttäessäni sitä töiden jälkeen ulkona se oli muuten tosi virkku, mutta kyykkäili pissaamaan muutamia kertoja tiheään ja pissaa tuli vain teelusikallinen. Eikun taas lääkärille soittelemaan. Murneiks oli tottakai tiistaina koulutuksessa, eikä voinut auttaa. Hän kehoitti hakeutumaan heti toiselle eläinlääkärille. Helpommin sanottu kuin tehty. Lopulta sain puhelinreseptin uudesta antibiootista apteekkiin.

Anne meni hakemaan kuuria apteekista. Tuli sitten kysyneeksi, että voiko kyseistä antibioottia antaa epilepsialääkityksellä olevalle koiralle. Onneki kysyi, sillä lääkkeesta nimenomaan varoitettiin, ettei se sovi mm. Barbivetin kanssa. Voi aiheuttaa jopa kohtauksen. Apteekista sitten pyydettiin lääkäriltä toinen lääke. Tuo kuuri aloitettiin siis 12.4. illalla. Perjantaina 14.4. soitettiin sitten Murnieksin vastaanotolta, että bakteeriviljelyn tulokset ovat tulleet. Suositeltava antibiootti on Synulox. Tiitu oli pari päivää sitten aloittanut Kefavet-nimisen kuurin, joten eikun vaihtamaan antibiootti toiseksi. Synulox aloitettiin 15.4. aamulla ja kuuri loppuu pääsiäisen aikaan. Heti tiistaina sitten taas uusi kontrollinäyte lääkärille.

Mikäli mahdollista otetaan sitten tiistaina uudet verikokeet epilepsialääkitysten tarkistamiseksi. Edelliset lääkeaineiden tasot mitattiin 26.1., jolloin käytössä oli se paikallisen apteekin tekemä kaliumbromidi. Nyt aikaa on kulunut ja Barbivetin annostusta on tuosta pudotettu lähes puoleen, joten on aika tarkistaa veren lääkeainepitoisuudet. Lääkkeiden sivuvaikutukset ovat pienentyneet, mutta näkyvät yhä selvästi. Kunhan saadaan verikokeiden tulokset voidaan pohtia, miten jatketaan. Hienoahan tietenkin on, että viimeisimmästä kohtauksesta on jo yli neljä kuukautta.

Laitanpa tähän loppuun tarpeellisen linkin. Antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset koiralla Suomessa.