Onpa ollut jännä huomata, kuinka me ihmiset voimme ihan oikeasti ymmärtää ja puhua koirien kieltä. Tiitun tultua taloon innostuimme jälleen lueskelemaan melkolailla koiria käsitteleviä kirjoja. Pari kirjaa käsittelee koirien rauhoittavia signaaleja eli koirien tapaa kommukoida keskenään ilman meidän ihmisten käyttämää puhetta.

Susilaumalla keskinäinen kommunikointi on tarpeen säästämään lauman turhilta yhteenotoilta. Laumassa on tarkka arvojärjestys, jossa jäsenten välinen viestintä tapahtuu paljolti elekielellä. Luonnossa elävät sudet osaavat lähettää ja vastaanottaa viestejä eleillään. Kaikki koirat omaavat samat mahdollisuudet viestintään saamalla veressään susien tapaan nämä taidot.

Joutuessaan eroon emostaan ja pentulaumastaan koiranpennun mahdollisuudet jatkaa puhumistaan elekielellä riippuu siitä ympäristöstä minne pentu joutuu tulleessaan uuteen kotiin. Kasvaessaan eristettynä koira voi vähitellen unohtaa kielensä. Silloin sen kyky toimia esim. sille uhkaavissa tilanteissa voi olla puutteellinen. Tuolloin jäljelle jää vain puolustautuminen - hyökkääminen. Lehdestä saamme sitten lukea surullisia tarinoita vihaisista häirikkökoirista. Kaiken takana voi lopulta olla vain ihmisen typeryys ja tietämättömyys, joka johtaa ikäviin seurauksiin.

Koirilla on todella paljon tapoja ilmaista itseään. Varsinkin uhkaavien tilanteiden ratkaisuun on koirilla monia keinoja. Ne saattavat haukotella, nuolaista nopeasti kirsuaan, räpytellä silmiään, kääntää päänsä tai kylkensä. Näillä eleillään koirat pyrkivät välttämään konfliktia ja rauhoittavat toinen toistaan. Tiitun kanssa olemme päässeet jo alkuun näiden eleiden kanssa. Tarkkaan seuraamalla huomaa aika usein Tiitun lähettävän juuri edellä kerrottuja viestejä.

Parhaiten Tiitun kanssa olemme onnistuneet pään, kyljen tai selän kääntämisessä. Neidin innostuessa liikaa riehumaan ei sille tahdo tulla loppua millään. Jättämällä neiti huomiotta kääntämällä selkä, Tiitu lähes poikkeuksetta rauhoittuu. Äänen korottaminen ja komentaminen ei vielä ainakaan ole ollut tarpeen. Hyvä esimerkki siitä, ettei koiran kielen käyttäminen ole sittenkään kovin vaikeaa.

Parhaiten pidämme yllä koiran mahdollisuuksia käyttää kieltään on antaa sen olla tekemisissä muiden koirien kanssa. Erinäköisten, kokoisten ja ikäisten koirien tapaaminen sosiaalistaa pentua ja se oppii toimimaan oikein toisten koirien kanssa. Näissä koirien tapaamisissa voi koiranomistaja oppia paljon pitäessään silmänsä auki ja tarkkailemalla koirien keskinäistä kommunikointia.