Eilen se sitten tapahtui. Ensimmäinen fyysinen kontakti Tiitun ja Piun välillä. Seuraavassa lyhyt kuvaus tilanteesta.

Kissat ovat ottaneet takkahuoneen omakseen, kun se on portilla rauhoitettu. Pahaksi onneksi Piu pelkää myös pölynimuria ja sen kanssa ei voinut olla yhtäaikaa takkahuoneessa. Piu pakeni pölynimuria makuuhuoneeseen. Tiitu huomasi tilaisuutensa tulleen ja ampaisi samaan huoneeseen ahdistaen Piun nurkkaan. Haukkuminen makuuhuoneesta paljasti koko shown, sillä imurin äänen yli muuta kuulunut. Makuuhuoneessa oli verta lattialla ja Tiitu oli yltäpäältä veressä. Alkuun oli vaikea huomata, mistä verta tuli, mutta kun Piu oli nurkassa häntä pulloharjana oli helppo arvata, että hanskaa oli tullut kuonoa kohti. Vasemman silmän päälle oli tullu pieni haava, joka vuoti verta. Harmi, että hoksatiin ottaa kuva vasta puhdistusoperaation jälkeen. Onni onnettomuudessa, että silmään ei sattunut mitään.

Sen verran lienee tuo episodi Tiitua rauhoittanut, että se suhtautuu nyt pienellä kunnioituksella kissoihin, eikä jyrää suoraa päätä kohti. Tuo kohtaaminen oli toki odotettavissa jossain vaiheessa, eikä se tullut mitenkään yllätyksenä. Jospa tuosta tuli oppia.

Tänään oli sitten vuorossa eläinlääkärissä käynti ja rokotukset. Emme päässeet 'omalle' eläinlääkärillemme, koska tämä oli lomalla. Tärkeimmät asiat tulivat hoidettua ja seuraava käynti neljän viikon kuluttua antanee enemmän, kun pääsemme omalle lääkärille.

Lisäsimme muutamia uusia kuvia kuvagalleriaan. Touhua ja tekemistä riittää.

185443.jpg