Aamulla sattui hauska episodi. Kuten aiemmin kerroimme meillä täällä maalla asustaa irtokissoja, jotka sitten tulevat meidänkin pihaamme. Inhottavaa on niiden tapa tehdä tarpeensa sinne minne se suinkin on mahdollista. Tiitu sitten haistaa nämä kissojen kakkakasat ja tietty yrittää syödä ne aina, kun silmä välttää.

Yöt menevät tosi hyvin, kun neidin vatsa on kunnossa. Kesken yötä ei ulkona tarvitse käydä. Tänä aamuna Tiitu alkoi kello viiden jälkeen teputella ympäriinsä ja suuntasi sitten ulko-ovelle. Eipä auttanut muuta kuin perään. Päästettyäni neidin ulko-ovesta portaille se jähmettyi kuin patsas ja jäi tuijottamaan seinän viereen. Siellä kökötti tämä tutuksi tullut tummaraidallinen kisuli. Vaikka kotona sisällä kissat ovat mukavia kavereita, on tämä ulkona varsinkin pimeällä liikuskeleva kissa ollut Tiitun mielestä vähän pelottava. Sen kaulassa olevan kilikellon ääni on kuulunut pusikossa monena iltana. Tiitu on suhtautnut hieman varauksella tähän 'mörköön'.

Siinä sitä nyt tuijotettiin toisia muutaman metrin päästä. Kissa lähti pakoon ja loikkasi terassillemme. Tiitu loi minuun kysyvän katseen ja ennenkuin ehdin suutani avata se ampaisi perään. Terassilla kissa veti jarrut päälle ja kääntyi puolustautuakseen ja sähähti, jolloin Tiitu perääntyi ja näytti pelokkaalta. Häntä painui alas jalkoihin ja korvat menivät taakse. Menin itse perään terassille ja polkaisin jalkani terassin laudoitukseen pyrkien hätistämään kissaa tiehensä. Samalla rohkaisin Tiitua mukaani. Kuin ihme olisi tapahtunut Tiitu nosti niskakarvansa ylös tekeytyi mahdollisimman isoksi ja syöksyi kohti pöydän alle luikkinutta kisuparkaa.

Kissa lähti pakoon mökkinaapurin pihan poikki ja Tiitu perään. Viimein takaa-ajo päättyi siihen, että kissa löysi puun jonne kiivetä. Kutsuin Tiitua luokseni. Ihme ja kumma se tulikin heti omalle pihalle kääntyi vielä katsomaan kohti puussa olevaa kisulia. Voi miten ylpeä se olikaan. Ihan niinkuin se olisi kasvanut silmissä korkeutta kymmenen senttiä. Ja miten sen silmät loistivatkaan, kun se tuli luokseni täynnä itseluottamusta. Näitkö iskä miten rohkea minä olinkaan, puolustin pihaamme tuolta vaaralliselta tunkeilijalta.

Mitäpä tuollaisessa tilanteessa voi muuta kuin kehua Tiitua. Itsehän olin samaa kissaa ajanut tuon tuosta pois pihaltamme. Nyt Tiitu voitti pelkonsa ja miten polleana se kulkikaan. Ei meinannut sopia ovesta sisään. Toivotaan, että ihmiset pitäisivät täälläkin, vaikka maalla ollaan kissansa kiinni. Moisilta kohtaamisilta vältyttäisiin. Onpa jännä seurata, miten Tiitu jatkossa reagoi tuon kissan kaulassa kilisevään kelloon.