Me herätään iskän kanssa aamuisin ekkuna. Yleensä mä herään ekaks ja teputtelen vielä puoliunessa ulko-ovelle. Iskän kanssa tuumaillaan portailla päivän sää ja sit käydään aamutarpeilla - tai siis mä käyn. Iskä tykkää enempi käydä sisällä. Usein aamuisin ollaan hereillä vaan kahdestaan, tänäänkin kuuden maissa jo. Iskä juttelee mulle monia sitä askarruttavia asioita. Pitää taas kertoa niistä teillekin.

Aamulla, kun maataröhnötettiin olkkarin matolla, iskä yhtäkkiä ihmetteli ääneen mulle kuinka näytän ihan saksanpaimekoiralta. Kuulemma, jos mut värjäis niin täydestä menisin. Tästä kehkeytyikin lopulta mielenkiintoinen keskustelu. Me mietittiin yhdessä miten täällä Suuressa Tarhassa asiat oikein ovatkaan. Iskä ihmetteli, et kuinka musta on sit oikeen yhtäkkiä tullut valkoinenpaimenkoira, mun Obi-isän isä ja äiskä on saksanpaimenkoiria. Kummalta se kuulostaa mustakin. Taitaa olla niitä ihmisten omia päähänpistoja, joita me koirat usein ihmetellään.

No, keskustelumme eteni sit jännittäviin asioihin. Mä kysyin, et mites ne mun iskä (Obi) ja äiskä (Hippi) oikeen rakastu toisiinsa. Iskän suu venähti auki, eikä se osannu sanoo mitään. Mä näin heti, et se yritti keksiä jotain mikä mua miellyttäis. Se ei oikeesti taida ees tietää. Tietääköhän sitä kukaan. Tykkäskö ne oikeesti toisistaan? Et niinku oisko just ne ihan oikeesti halunnu meitä pentuja? Iskä sanoi, et toi on vaikee kysymys. Sit se paljasti, et maailmassa käy usein niin, että koirat eivät saa valita vaan ihmiset valitsee joskus ne jopa pakotetaan. Kammottavaa, sanon mä.

Iskä kertoi lukeneensa (no se on aina niin tärkee, kun se korostaa et osaa lukea) artikkelin, jonka mukaan eläimet osaavat itse valita sopivan kumppanin hajun perusteella. Sillä tavalla luonto viisaasti on järjestänyt, ettei samaa sukua olevat koirat esim. tee keskenään pentuja. Myönsin, että mulla on aavistus, mitä toi tarkoittaa. Iskä kertoi vielä, että luonto toimii sillee, että se karsii rodun ääripään yksilöitä pois hajun perusteella. Nyt on vähä paksua, mä totesin, mut iskä vaan jatkoi, et jos luonto sais päättää se muokkais koirarodusta keskiarvokoiraa, kun taas ihmiset tekevät huippukoiraa eli sitä ääripään koiraa. Outoa, mä sanoin.

Tässä vaiheessa mä päätin ottaa lelun suuhun ja kysyä voitaisko vähän riehua. Meinaa mennä vähän vakavaks tää jutustelu. Sit me otettiin sisällä pienet takaa-ajoleikit ja laitettiin matot rullalle. Ai niin, sen verran iskä vielä kertoi, et jos jotain kiinnosti toi meidän keskustelu tai se artikkeli niin se löytyy täältä.