Viime päivinä on puhuttanut tieto valkoinenpaimenkoiran pennun äkillinen kuolema sydänpysähdykseen kesken metsälenkin. Tuskin kukaan voi muuta kuin arvailla omistajien surua. Tapaukseen liittyy paljon tietämättömyyttä, eikä siitä voi olemassa olevien tietojen perusteella sanoa muuta, kuin - surullista.

Paljon ja monenlaisia ajatuksia tapaus herättää katsellessa Tiitun tuohuamisia. Vaikka omistajina teemme kaiken sen mihin ymmärryksemme riittää Tiitun hyvinvoinnin turvaamiseksi, ei se välttämättä riitä. Merkittävänpää monessa suhteessa on se millaiset eväät reppuunsa Tiitu on saanut vanhemmiltaan. Eväät tarkoittavat esim. sellaisia perittyjä terveysominaisuuksia, mitä ei voi päällepäin nähdä. Niiden vaikutuksia voimme Tiitun elämään ja sen laatuun seurata tulevien vuosien aikana. Mitään erityistä syytä pelätä tulevaisuutta ei meillä ole. Terveisiä vaan Sarille :)

Tässä yhteydessä tulee väistämättä mieleen sana jalostus. Netissä siitä löytyy mm. seuraava määritelmä: Jalostus muistuttaa luonnonvalintaa, mutta siinä lisääntymään pääsevät yksilöt valitsee ihminen. Mitä perusteita ihminen sitten käyttää valitessaan lisääntymään pääsevät yksilöt on koirajalostuksen ydinkysymys. Yleisluontoisen ja kaikenkattavan ohjeen löysin tutkija Katariina Mäen artikkelista Siitoskoiran valinta. Jalostuksen kannalta ei ole niin tärkeää se millainen (jalostukseen käytettävä) koira itse on, vaan millaisia sen jälkeläiset ovat. Yksinkertaista, mutta niin vaikeaa.