290477.jpg


Tässä kuva Tiitun varpaasta. Kansankielellä sanottuna poikkihan tuo on. Selvän viistomurtuman lisäksi näkyy luussa toiseen suuntaan menevä hiusmurtuma. Ihmekös tuo, jos jalka on kipeä eikä sillä huvita astua. Eikä kuvan nähtyä enää yhtään ihmettele, että varvas sojotti suoraan sivulle.

Paranemisennuste 100% ja aika noin neljä viikkoa. Varpaat sidottiin tiukasti yhteen helpottamaan luutumista oikeaan asentoon. Lääkäri tuumaili, että olisi hyvä jos pentu kannattelisi jalkaansa vaikkapa viikon. Hän epäili kipulääkkeen kuitenkin voivan tehota liiankin hyvin, jolloin pentu alkaa käyttämään jalkaansa liian pian. Kipu olisi tämän takia ihan hyväksi.

Tiitu oli mainio pakkaus lääkärillä. Odotushuoneessa kuunneltiin tarkkaan, mitä oven takaa kuului. Tiitu heilutti häntäänsä aina, kun kuuli eläinlääkärin puhuvan. Röntgenkuva saatiin helposti ilman rauhoitusta. Tiitu istui ja ihmetteli kuvauskoneen hurinaa. Kun jalka oli paketoitu ja keskustelimme hoitojutuista lääkärin kanssa, päätti Tiitu laittaa seinänvieraan makuulle. Jos hetken olisimme vielä olleet, olisi neiti vedellyt sikeitä. Jännittämisestä ei ole tietoakaan. Hyvähän se on, että lääkärissä pärjää. Siltikin toivoisi, ettei siellä tarvitse alkaa jatkuvasti juoksemaan, vaikka se hyvin sujuukin.