Meillä oli kiva viikonloppu. Sisällä tepasteli parhaillaan kuusi valkkaria sulassa sovussa ja puhetta, tarinaa ja naurua riitti myös omistajien kesken. Olisi väärin sanoa, että meillä oli vieraita käymässä, sen verran tutuilta kaikki vaikutti. Koiraihmiset ovat oma lukunsa. Ei mitään vaikeuksia puhua koirista yks viikonloppu putkeen öitä myöten. Kiitos vielä, kun kävitte. Voitte kuvitella, kuinka hiljaista meillä oli lähdettyänne :)

Meidän perhe sai sitten siinä samassa hötäkässä uuden jäsenen. Vuoden ikäinen valkkarityttö Tumppu löysi meiltä uuden kodin. Tumpusta lisää tarinaa jatkossa. Sen verran totean, että tähän asti kaikki on mennyt loistavasti Tumpun ja Tiitun kuin myös kissojen kanssa.

Aamulla töihin ajellessa ihmettelin yhä vaan valkoisten pentujen avoimuutta ja sosiaalisuutta. Koko viikonlopun aikana ei sattunut minkään laatuista konfliktia. Kaikki koirat tulivat hämmästyttävän hienosti toimeen keskenään ja asuivat talossa kuin kotonaan. Hauska oli vertailla pentujen kokoa ja ulkonäköä, sekä miten ne ovat kehittyneet. Välillä oli suuria vaikeuksia tunnistaa kuka koirista on kuka. Vain Tiitun tunnisti varmasti varpaan murtuman takia jalassa olleesta siteestä ja Tumpun selvästi persoonallisesta ulkonäöstään :)

Tiedän, että odotatte malttamattomina kuvia viikonlopusta. Otin kaikkiaan yli neljäsataa kuvaa, joten on pieni urakka valita niistä parhaat, kaikkia kun ei millään jaksa julkaista. Teen oman kuvagallerian kuten Raahen-tapaamisestakin jahka saan aikaseksi. Jos löydän erityisenspesiaalihyvän kuvan, voin laittaa sellaiset myös sähköpostilla ihan jokaiselle erikseen. Hyvää kannattaa odottaa!