Vain viikko on kulunut edellisestä kirjoituksesta ja mitä kaikkea on ehtinytkään tapahtua. Juuri kun luulet tuntevasi koiria enemmän yllättävät ne tavalla tai toisella.

Tumppu vahtii ja haukkuu yhä vähemmän. Tuntuu, että sen kotiutuminen on yhä vaan edennyt. Se on rennompi ja rauhallisempi. Leikki ja nujuaminen Tiitun kanssa on yhä avoimempaa. Yhdessä vaiheessa Tumppu hakeutui Tiitun ahdisteluita pakoon jopa sohvan alle. Se saattoi pitkiä toveja olla siellä. Nyt Tumppu avoimempi, eikä lainkaan niin varauksellinen. Mutta entäpä sitten seuraavaksi...

Isäni tuli käymään ja tulimme samanaikaisesti koirien kanssa vähän yllättäen autotallin nurkan takaa vastakkain. Tumppulle tilanne on järkyttävä. Se haukkui, ärisi ja päästäessäni sen viimein tervehtimään Tiitun kanssa isääni Tumppu näykkäsi häntä kädestä. Seuraavana päivänä tulin itse rymistellen töistä kotiin ja Tumppu heräsi kesken unien, ryntäsi minua (Kaitsu) vastaan äristen. Jopas jotain. Juuri kun kaikki alkoikin näyttää paremmalta sattuu tällaista.

Noita tilanteita on pohdittu kovasti. Hämmentäväksi kaiken tekee se, että isäni käytyä tänään otti Tumppu hänet vastaa täysin avoimin mielin - ei haukun haukkua. Jotkut tilanteet saavat Tumpun käyttäytymään oudosti. Mihin tuo kaikki liittyy on meille arvoitus. Onko kysymys vielä turvattomuudesta oudossa uudessa kodissa? Liekö takana jokin pentuajan epämiellyttävä kokemus? Vaikeaksi tilanteen arvioinnin tekee myös se, ettei Tumpun käyttäytymiseen oikein löydy selvää logiikkaa. Ehkä ainut yhteinen piirre on hyvin yllättäin Tumpu eteen tulevat tilanteet. Mitään katastrofia ei tästä ole syytä kehittää, vaan tiedostetaan tilanne. Aika näyttää mihin suuntaan kaikki kehittyy.

Aiemmin kirjoittelin Tumpun huonosta syömisestä. Se on parantunut selvästi. Toki Tumppu syö edelleen hitaasti haaveillen. Ero Tiituun on kuin yöllä ja päivällä. Tiitu on vetänyt kuppinsa tyhjäksi ennenkuin Tumppu on edes kunnolla ehtinyt aloittaa. Tiitu on hauska, kun se on oppinut odottamaan, että Tumppu syö ruokansa loppuun. Se istua nököttää omalla paikallaan katse tiiviisti kohti Tumpun ruokakuppia. Ihme, että se malttaa siinä istua. Hyvähän se on, että pennulle ruoka maistuu, mutta välillä tuntuu menevän ruokakuppikin siinä samassa. Sellainen imu Tiitulla on päällä.

Tiitusta ei taida tulla mitenkään pieni narttu. Seitsemän kuukauden iässä se painaa lähes 27 kiloa ja säkä taitaa huidella jo mielummin yli kuin alle 60cm. Jo nyt Tumppu on jäänyt selvästi kokonsa puolesta kakkoseksi. Kuinkahan kauan ja paljon Tiitu vielä kasvaa? Anne tokaisi, että sama linja tuntuu jatkuvan kuin edellisilläkin koirilla. Sippe oli parhaassa lihaskunnossaan varsin sutjakan näköinen, silti se painoi 40 kiloa. Melkoinen vötkäle. Tiitu tuntuu seuraavan hyvää vauhtia perässä.

Kävin tänään Tumpun kanssa Kälviän retkeilyreitillä vähän patikoimassa. Kovin oli huonopohjaista maastoa, kivistä ja epätasaista. Pidin Tumppua pitkässä liinassa ja välillä sidoin liinan vyötärölleni. Ei hassumpaa, eteneminen oli paikoin erinomaisen hillittyä. Päästin hetkeksi Tumpun irti paremmassa maastossa. Kyllä sama ryntäily edelleen jatkuu, mutta positiivista on se, että Tumppu selvästikin kuuntelee ja tulee hyvin luokse. Silti tuossa on paljon parannettavaa ja kun Tiitu on läsnä karkaa tilanne auttamatta käsistä. Sen huomasi eilen, kun Tiitu avasi ulko-oven ja molemmat koirat ryntäsivät takapihalle kohti järvenrantaa. Korvat tippuivat jonnekin matkalle.... Että sattuu ja tapahtuu...