Tumpun (?) "ongelmista" on meillä viime päivinä puhuttu paljon. Me edistymme monissakin asioissa hyvää vauhtia. Toisaalta taas tulee takapakkia tuon tuosta. Kysymysmerkki alussa on tarkoitettu ajattelemaan kenen ongelmasta oikeastaan on kysymys. Kaikesta päätellen koiraa kolme kuukautta seuranneena se nauttii elämästään ja olostaan. Tuskin se tiedostaa itsellään olevan "ongelmia". Meidän ihmisten näkövinkkelistä on kuitenkin varsin helppo todeta, että sopeutuminen yhteiskuntaamme ei Tumpun kohdalla ole sujunut ongelmitta.

Olemme seuranneet koiriemme käytäytymistä ja yrittäneet pohtia siltä pohjalta Tumpun käyttäytymistä. Hyvin selkeitä ja merkittäviä eroja on tullut esille Tiitun ja Tumpun välillä siinä, miten ne "puhuvat" toisilleen ja myös meille. Jatkossa tulee siten ihan maalaisjärjellä pähkäiltyä tarinaa, joka ei pohjaudu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen. Ihan tavallisen koiraihmisen tavallisia ajatuksia. Toki pohjalla on luettua ja kuultua tietoa koirien elekielestä, rauhoittavista signaaleista jne jne.

Tiitu puhuu monikertaisesti verrattuna Tumppuun. Tiitu viestii kiihtymystä, innostusta, väsymistä, turhautumista, nälkää, hellyyttä yms. Tiitun leikkiinkutsu on selkeä ja moni-ilmeinen. Se hakee leikkiin meitä ihmisiä, Tumppua, jopa kissojakin. Peuhatessaan muiden (niin koirien, kuin ihmistenkin) kanssa Tiitu tekeytyy pieneksi ja alistuu, kääntää kylkenstä kohti toista, kääntää päänsä pois, välttää katsetta, haukottelee, nuolaisee huuliaan, muuttaa häntänsä ja korviensa asentoa, hyökkää, pakenee ja paljon, paljon muutakin. Yhtälailla Tiitu "puhuu" em. keinoin kohdatessamme vieraita ihmisiä tai koiria.

Tiitu myös seuraa hyvin tarkkaan toisen lähettämiä viestejä. Se kuuntelee äänenpainoja tarkkaan sille puhuttaessa ja tarkkailee vartalon liikkeitä ihan kuin tutkien mitä itse kullakin on asiaa. Samoin se toimii myös Tumpun ja kissojenkin kanssa. Ja ihan yhtälailla kohdatessa jotain outoa tai hämmentävää. Hyvin harvoin, jos koskaan Tiitu ryntää suinpäin tilanteeseen arvioimalla ensin, mitä toinen kertoo ja samalla kertomalla omilla keinoillaan itsestään ja omista tarkoitusperistään.

Olemme huomanneet, että Tumpun viestiminen on paljon vähäisempää. Tumpulta tuntuu puuttuvan monia keinoja kertoa itsestään. Sen ilme- ja elevarasto on paljon suppeampi, kuin Tiitun. Varsinkin alussa meille tullessa Tumppu oli kuin ilmeetön patsas. Toki parannusta tuohon alkutilanteeseen on tullut merkittävästi.

Ehkä vielä edellistäkin merkittävämpi huomio on ollut huomata, miten Tumppu reagoi sille lähetettyihin viesteihin. Koirien leikkiessä keskenään on huomannut joitain askarruttamaan jääneitä tilanteita. Tumppu vaanii paikallaan maaten usein, sekä Tiitua, että kissoja. Vaanimisen jälkeen se syöksyy Tiitun päälle kuin saalista kohti. Pääosin tuo on leikinomaista peuhaamista, mutta on tullut tilanteita, joissa Tiitun mielestä enää ole kivaa. Tiitu lähestyy Tumppua kylki edellä kääntäen päänsä pois ja tekeytymällä hyvin pieneksi osoittean kaikin keinoin olevansa "vaaraton". Tästä huolimatta Tumppu syöksyy hyvin "kovakouraisesti" Tiitun kimppuun ja hampailla kylkeen kiinni. Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin.

Oikeastaan kaikki Tumpun rähjäämis-näpsimistilanteet ovat tuleet hyvin yllättäen. Kaikille on yhteistä, ettei Tumppu niissä tilanteissa juurikaan arvioinut kohdetta tai sen lähettämiä viestejä. Ainut viesti, minkä Tumppu tilanteissa lähetti oli haukkuminen, murina, karvojen nostaminen ja sen jälkeen hyökkäys kohti. Asioita pohdiskellessa on tullut väkisinkin mieleen, että Tumpulla on hyvin rajoittuneet keinot kohdata erilaisia asioita. Kun se ei ymmärrä mistä on kyse, on varmuuuden vuoksi parasta aina hyökätä.

On useita tilanteita, joissa kaikki tuo edellä kirjoitettu toteutuu käytännössä. Pihamme ohi meni hiihtäjä tässä talven aikaan. Tiitu huomasi sen ensin. Se nosti korvansa pystyyn ja nosti ryhtinsä kasvaen kokoa parikymmentä senttiä. Se seisoi paikallaan tiukasti tuijottaen ohikulkijaa heilauttaen välillä häntäänsä, että sen juuri ja juuri havaitsi. Suljettujen huulten välistä tuli vaimea haukahdus 'puh'. Se katsahti minuun kuin kysyen onko kaikki ok. Tämän jälkeen se laski korvat alas ja alkoi heiluttaa häntäänsä, ollakseen valmis tekemään lähempää tuttavuutta.

Mitä teki Tumppu? Ensimäinen reaktio alle sekunnissa hiihtäjän havaitsemisesta oli karvat pystyyn ja tolkuton rähinä. Tumppu ei edes yrittänyt arvioida ohikulkijan mahdollisia aikeita. Se ei uhrannut hetkeäkään pyrkiäkseen rauhoittamaan tilannetta tai kertoakseen tulijalle, ettei ole vaarallinen. Tumppu ei myöskään pyrkinytkään lukemaan minun tai Tiitun viestejä tilanteesta. Sen ainut ratkaisumalli oli hyökätä. Jos se ei olisi ollut kytkettynä, olisi todennäköisesti hyökännytkin.

Mistä tuo viestinnän rajoittuneisuus sitten johtuu, onkin vaikeampi kysymys. Kuinka paljon se on oikeasti rähjäämisen takana, kenpä kertois sen? Miten paljon Tumpulle näitä yhteiskunnassamme selviämisen kannalta tärkeitä viestintätaitoja me voidaan sille opettaa ja millä tavalla? Siinäpä kysymyksiä, joihin vastauksia saadan vain ajan kanssa.