Suuressa Tarhassa on oltu viime päivinä perimmäisten kysymysten äärellä. Kiitos kaikille mukana eläneille. Kirjoittelenpa nyt sitten päivitystä.

Soittelin Tumpun käsittelyn kohteeksi joutuneelle tytölle vielä uudelleen. Onneksi kaikki on hyvin ja kanssani jutteli ymmärtäväinen ja elämänmyönteinen nuori, jolla oli paljon erilaisia koirakokemuksia jo entuudestaan. Hänen sanoja lainatakseni "mustelmilla selvittiin, elämä jatkuu". Tuosta kaikesta huolimatta en ole itse täysin vieläkään sinut tilanteen kanssa. Näen todella harvoin mitään unia, silti tuo tilanne on tullut painajaisena uniini. Eiköhän tässä kuitenkin vähitellen osaa elää ihan normaalisti tuonkin kokemuksen kanssa, vaikka vastuu tapahtuneesta kaivertaa edelleen.

Tumpun kanssa jatketaan yhä vaan töitä, jotta koirasta tulisi mahdollisimman yhteiskuntakelpoinen. Se mihin tulevaisuudessa päästään aika näyttää. Tapahtunut on kuitenkin varoitus siitä, että jokainen tilanne tästedes on huomioitava tarkemmin. Tumppu EI voi enää päästä vastaavaan tilanteeseen. Siedätystä vieraisiin ihmisiin on tehostettu entisestään. Anne on pitänyt loppuviikon Tumppua mukanaan töissä, missä se on joutunut tekemisiin satojen eri ihmisten kanssa hyvin erilaisissa tilanteissa. Kaikki töissä on mennyt enemmän kuin hyvin, joten jotain hyvää kuitenkin.

Yhä edelleen kuitenkin on arvoitus, mikä lopulta oli se syy tai ärsyke, joka sai Tumpun hyökkäämään. Saalisleikki, puolustautuminen uhkaa vastaan vai mikä? Kunpa tuon osaisikin selvittää, se auttaisi paljon ymmärtämään Tumpun käytöstä. Kun nyt emme sitä tiedä, mennään eteenpäin niillä tiedoilla ja kokemuksilla mitä on.

Sitten mukavampia asioita. Ei täällä ole todellakaan murruttu suremaan, vaikka paremminkin asiat toki voisivat olla. Kesästä on nautittu, kun se viimeinkin on tullut. Kun Anne ja Tumppu ovat olleet töissä, on meillä Tiitun kanssa ollut aikaa touhuta kaikellaista. Olemme olleet Kokkolassa haistelemassa city-ilmapiiriä. Vietimme aikaa kävelykadulla ihmispaljoudessa ja kävimme kesän ekalla jätskillä. Tiitu yllätti positiivisella asenteellaan. Se oli yllättävän rauhallinen ja malttoi istuskella kävelykadulla pitkän tovin katsellen ohikulkevia.

633107.jpg

Tänään oli tosi kuuma päivä. Koirat nauttivat ulkonaolosta, kun pihalta on mahdollisuus käydä uimassa. Tiitulla on vielä tekemistä uimataidon kanssa, mutta Tumppu veteleen jo paikoin tosi rennosti. Toki senkin tekniikassa on vielä paljon hiomista.

633109.jpg

Innostuimme laittamaan veneenkin vesille ja tietty piti käydä ensi kertaa tälle kesälle soutelemassa. Yksi oli valmis mukaan ja matkaan, kuten minne tahansa sitten lähdetäänkin -Tiitu. Ilman kommelluksia selvittiin neitsytpurjehduksesta.

633113.jpg

633114.jpg

Ilmeet on kyllä kohdallaan. Pitänee kuitenkin kaiken varalta hankkia koirille kelluntaliivit, ennenkuin keskelle järveä lähtee. Sen verran Tiitua kiinnosti kaikki vedessä oleva - kuten airot ja lumpeet, linnuista puhumattakaan. Se seisoi välillä tosi tomerana etutassut veneen reunan päällä.