Viikonloppuna otettiin kontaktia isompiin eläimiin. Lähes päivittäisen lenkkimme varrella on lehmihaka, vaikka eivät ne enää nykysuomessa kovin yleisiä maallakaan ole. Kymmenpäinen karja laiduntaa ihan hiekkatien varressa. Siitä ohi kulkeminen on koirille jännittävä tilanne varsinkin, kun ammuut sattuvat ihan tien viereen. Päätettiin sitten oikein ajan kanssa tutustua noihin ihmeisiin. Istuin ojanpientareelle metrin päähän aidasta koirat vierelläni.

Siinä sitä ihmeteltiin. Tilanne kävi yhä jännittävämmäksi, kun lehmät osoittivat luontaista uteliaisuuttaan ja lähtivät kävelemään meitä kohti. Tiitu jähmettyi patsaaksi vierelleni ja Tumppu nosti karvansa pystyyn niskasta hännänpäähän asti. Lehmien verkkainen lähestyminen antoi meille onneksi sopivasti aikaa. Pidin taluttimet löysällä ja rauhallisella äänellä juttelin niitä näitä. Selvittiin ilman rähjäämistä ja lehmät uskaltautuivat vähitellen ihan viereemme. Oli noustava kaiken varalta seisomaan.

Tilanne kehittyi kaikilta osin suotuisasti. Varsinkin Tumppu yllätti taas täysin. Kun lehmät seistätollottivat viisailla silmillään pää aitauslangan alta kurkkien, uskaltautui Tumppu oma-aloitteisesti pikkuhiljaa lähestymään lehmiä. Ensijärkytyksen mentyä ohi se oli hyvin itsevarma, rohkea ja utelias. Tiitua sen sijaan jännitti kovasti. Se yritti ryömiä ja osoitti lehmille kaikki rauhoittavat eleensä ja sitten samassa oli olevinaan niin kovista jalkojeni takana. Sentti sentiltä Tumppu kurkotti kuonoaan kohti lähimpänä seisovan lehmän turpaa nuuskien sitä. Lopulta tapahtui jotain uskomatonta. Lehmä nuoli karhealla kielellään Tumpun kuonoa, eikä Tumppu yrittänytkään vetää päätään pois. Ei voi ymmärtää tuota koiraa.

Tiitun rohkeus riitti noin puolen metrin päähän. Ehkäpä sekin olisi uskaltautunut nuuskimaan lähempää, jollei yksi lehmistä olisi työntänyt turpaansa lankaan. Se sai siitä tällin ja hypähti tömähtäen taaksepäin, mikä oli Tiitulle liikaa. Sen jälkeen Tiitu kuikuili riittävän välimatkan päästä.

Lauantai-iltapäivällä käytiin Kokkolassa raviradalla. Siellä sattuikin olemaan muutama ravuri treenaamassa. Istuskeltiin radan varressa aidan takana tutustumassa tilanteeseen. Ohi kiitävä hevonen oli paljon uhkaavampi kuin rauhallisesti lähestyvät lehmät. Muutaman kierroksen jälkeen maltettiin toki istuen katsoa ohi ravaava hevonen, vaikka tiukkaa meinas tehdä. Tumppua nopeasti liikkuva hevonen kiihdytti paljon enemmän kuin Tiitua. Hyviä kokemuksia molemmat.

Tumpun ajatusmaailmaan on kyllä vaikea päästä sisään, mutta jotain on aukeamassa kuitenkin. Lehmän luulisi olevan melkoinen mörkö, varsinkin kokonainen lauma niitä. Kun Tumppu sai aikaa tutkia tilannetta ei sillä ollut mitään vaikeuksia kohdata lehmiä ja selvitä niistä ihan itse. Tilanteet, joissa Tumpun kanssa on tullut ongelmia ovat kaikki tapahtuneet hyvin nopeasti. Minä en ole pystynyt tai osannut toimia siten, että Tumpulla olisi ollut riittävästi aikaa kohdata ja arvioida tilanne. Ehkä Tumppu on myös kehittynyt meillä. Ehkäpä se luottaa ja tukeutuu nyt enemmän meihin. Silti Tumpun kanssa on oltava koko ajan hyvin tarkkana, että ehtii huomata sen reaktiot. Ei todellakaan helppo tapaus, mutta toisaalta hyvin mielenkiintoinen. Kotioloissa Tumppu on mitä ihastuttavin koira - kiltti, nöyrä, iloinen, rauhallinen. Kaikkiaan hyvin erimaata, kuin Tiitu.