Pitkästä aikaa kuulumisia.

Kun itselleni sattui vapaapäivä ja Anne oli töissä, päätin käyttää päivän ulkoilun merkeissä. Lähes kaksi viikkoa vaivannut sairastaminen (vatsatautia ja flunssaa) on jättänyt luontoretkeilyn vähälle.

Aamusella otin eväät mukaan ja lähdettiin Tiitun kanssa katsastamaan meren jäätilanne ensimmäistä kertaa tänä talvena. Tiitu oli valjaissa alkumatkan ja itse olin suksilla. Matka joutui ja jäällä oli luistava keli. Karkea pinta on melkoisen kuluttava tassuille ja jouduttiinkin poikkeamaan loppumatkasta pehmeämmän lumen puolelle tassujen säästämiseksi. Noin kahden tunnin retki oli onnistunut, vaikka tuuli kävikin kasvoihin ilkeästi paluumatkalla.

Tiitua ei viima haitannut. Se juoksi ja kouhotti vapaana ollessaan jäälle syntyneisiin vesilammikoihin kuin kesällä. Yhdessä saaressa käväistessämme se ajoi jostain rannasta lentoon merikotkan. Kerrassaan upea näky, jota ei kovin usein pääse läheltä katsomaan.

Retkellä ollessamme Tiitu ei ole hetkeäkään rauhassa. Se tutkii joka paikan uteliaana, juoksee ja kouhottaa koko ajan. Se pitää kuitenkin välimatkan kohtalaisen lyhyenä ja tarkkailee koko ajan missä kuljen. Todella harvoin se katoaa näkyvistä. Tänään vain yhden kerran saaressa, kun hetken päästä pääni yli lensi merikotka Tiitun seuratessa jäällä perässä. Tiukalla komenolla Tiitu kuitenkin jätti kotkan ajamisen siihen ja yhdessä seurattiin sitä katseella.

Yllä oleva kuvassa Tiitu tänään jäällä. Se on koko ajan tuon näköinen. Valmiina säntäämään johonkin.

Toin Tiitun kotiin ja lähdimme välittömästi Tumpun kanssa kahdestaan läheiselle Keiskinjärvelle. Siellä oli parempi hiihtokeli ja lumikin vähän armollisempaa tassuile. Tuulikaan ei käynyt niin kylmästi kuin merellä. Viivyttiin Tumpun kanssa samoin lähse kaksi tuntia, joten mukavasti tuli itselle liikuntaa. Tumppu on ihan erillainen retkellä, kuin Tiitu. Se sykyilee pitempiä reittejä ja saattaa välillä hetkeksi kadota näkyvistäkin jonnekin kaislikkoon. Kutsuttaessa se tulee kuitenkin paljon nopeammin luokse kuin Tiitu. Tumppu malttaa myös välillä hengailla ihan vieressä ja se hakee oma-aloitteisesti välillä kontaktiakin, mitä Tiitu tekee selvästi harvemmin.

Tumppu saattaa vapaana ollessaan istua tai jopa makoilla jossain mukavassa paikassa ihan omiin nimiinsä, mitä Tiitu ei tee ikinä. Tiitulla ei ole malttia moiseen, se on kuin elohopeaa. Jos itse istahtaa hetkeksi vaikkapa kivelle, tulee Tumppu viereen makoilemaan ja odottelee rauhassa. Tiitu puolestaan kohkaa ja uikuttaa, että miksei mennä jo.

Yläkuvassa Tumppu makoilee itsekseen kesken matkanteon.