Taas tällainen tilanne. Tiitun kanssa tutustuimme maastolenkillä lähiympäristöömme. Kierreltiin useampi tunti kartan kanssa pitkin peltoja ja metsiä. Sattuipa matkan varrelle pätkä outoa kylätietäkin. Eiköhän vain siellä yhden talon kohdalla ollut vastaanottokomitea asemissa. Parivaljakko seisoi uhmakkaana keskellä tietä, että tästä ette kyllä mene. Toisten koirien kohtaamiset meillä on aivan liian usein juuri tällaisia. Räksyttävä, uhmakkaasti käyttäytyvä, hampaitaan näyttävä karvakasa syöksyy kohti. Tällä kertaa niitä oli kaksi kappaletta.

Jos matkassa olisi ollut Tumppukin tilanne olisi ollut taas kaaottinen. Kahdestaan olessaan Tiitu ja Tumppu kehittävät sellaisen tilanteen, että niiden hallitseminen on melkoisen työn takana. Vaan miten kävi kuvan tilanteessa. Tiitu käyttäytyi hyvin itsevarmasti. Se heilutti häntäänsä, käänsi korvansa taakse ja kylkensä kohti rähisijöitä. Lähes haukotteli, että lapsellista vouhottamista. Se myös useampaan kertaan tarkisti katsekontaktilla minun reaktioita.

Hetken seisoskeltuamme päätin kävellä koiria kohti. Päättäväisesti ja rauhallisesti lähdimme liikkeelle ja edessä räksyttävät kaverukset antoivat "kiltisti" tietä. Päästyämme talon ohi ryhtyivät kaverukset takaapäin syöksyilemään peräämme. Tämä oli huomattavasti vaikeampi tilanne. Kehumalla ja kannustamalla Tiitua jatkoimme matkaame ja pääsimme varsin lopulta varsin hienosti tilanteesta.

Kohdatessaan yksin (ilman Tumpun läsnäoloa) vieraita koiria Tiitulla ei ole mitään ongelmia. Se ei rähise eikä käyttäydy millään tavoin hyökkäävästi. Hyvin harvoin se edes haukkuu. Se reagoi ystävällisesti ja ottaa uhmakkaastikin lähestyvän vastaan ystävällisesti kuten viimeksi kohtaamamme koirat. Hyvin mielenkiintoista on kuinka sen käytös muuttuu Tumpun olessa mukana. Jonnekin sen itsevarmuus katoaa ja sen on siinä tilanteessa käyttäydyttävä myös hyökkäävästi, vaikka saman tilanteen se yksinollessaan hoitaisi itsevarmasti ilman rähinöitä. Mutkikkaita ovat koirien aivoitukset.