Niin, ihan pieni sellainen. Viime viikonloppuna käytiin Tiitun kanssa viime kesän ehdottomassa suosikkipaikassa Vattajan hietikoilla tutkimassa miten kevät edistyy. Päivä olikin yllättävän lämmin, ja kun tuuli kävi maalta tarkeni meren rannassa kävellä mukavasti. Meri oli lähes kokonaan avoin. Vain pieniä jäälauttoja oli jäänyt matalaan rantaveteen. Jestas sitä riemua, kun annoin Tiitulle luvan mennä matalaan rantaveteen. Kävipä Tiitu heittämässä oikein kunnolla talviturkinkin. Se tollo kuvitteli, että jokaiselta jäälautalta hypätessä on yhtä matalasti vettä. Juostuaan pätkän jäälautan reunalla se päätti hypätä veteen ja hups sukellus, tassut eivät pohjanneetkaan. Kovasti näytti nauttivan kaikesta huolimatta.

1455301.jpg

Vesi on keväällä uskomattoman vetävä elementti. Koirat ovat mestareita löytämään jokaikisen vesilemmikon, mikä matkan varrelle sattuu. Ja yhtään ainutta lammikkoa EI VOI kiertää.

1455317.jpg

Vattajan hietikot on kyllä upea paikka koirien kanssa olla. Kumpuilevaa hietikkoa riittää varmaankin 15 km. Kevät tulee sinne nopeasti, eikä routa, kura tai jäätikkö ole haittana. Nytkin oli paikoin kovin kesäisen oloista. Tiitu juoksenteli vapaana ja hepuloi omiaan, kuten sillä on tapana. Siitä on kuin varkain tullut melkoinen "keppihullu". Se kantaa lähes koko ajan jonkin näköistä keppiä mukanaan. Tällä reissulla se löysi hietikolta vettyneen tajuttoman raskaan "kepin", jota se raahasi varmaan pari kilometriä. Välillä se yritti käydä piilottamassa sitä dyynien taakse aika huonolla menestyksellä. Keppi nimittäin sattui olemaan vähän normaalia isompi.

1455353.jpg

Kevät tuo taas uusia harrastuksia. Päästiin nimittäin eka kerran tälle keväälle kokeilemaan jälkeä. Tumpulle tehtiin tuohon lähipellolle pari mutkaakin sisältävä muutaman kymmenen metrin mittainen jälki. Ihan kohtalaisesti Tumppu sen ajoi. Tumpun työskentely on paljon rauhallisempaa, kuin Tiitun. Viime päivien lumisateet on taas tuoneet talven tuntua ja keväinen häivähdys jäi kovin lyhyeksi. Katselin viime vuoden blogimerkintöja. Kovin lumiselta näytti näihin aikoihin myös viime vuonna.

1455390.jpg

1455393.jpg