Käväistiin Tiitun kanssa tänään uramme toisessa canicross-kisassa Rokualla. Ei ihan yhtä onnistunut reissu kuin ensimmäinen. Monet asiat meni täysin poskelleen, mutta arvokasta kokemusta kuitenkin.

Itselläni päivä oli kaikkea muuta kuin otollinen. Kaksi päivää raskaalla työreissulla ja eilen sitten suunnistuksen Keskipohjanmaa-viestin ankkuriosuus veivät kyllä mehut. Olo ei ollut ihan tuore.

Netissä olleen lähtölistan mukaan ajoitettiin saapuminen paikalle reilut tuntia ennen starttia. Pienen mutkan teimme, kun netin ajo-ohjeet kilpailupaikalle opastivat Rokuan Kuntokeskukseen. Onneksi sieltä neuvottiin kilpailupaikalle hiihtostadionille. Löydettyämme viimein kisapaikalle oli kisa jo loppupuolella. Vain muutama koirakko oli enää matkalla. Lämpimän sään takia matkoja oli lyhennetty ja aikataulua aikaistettu. Pienen neuvottelun jälkeen pääsimme kuitenkin kisaan mukaan. Kiitokset järjestäjille!

No, voi kuvitella. Lähes kolmen tunnin matkustamisen jälkeen suoraan autosta radalle. Ei ollut kovin sähäkkää menoa, ei Tiitulla eikä minullakaan. Kun vielä kaikki muut koirat ja ihmiset lähtivät poispäin lähtöalueelta, Tiitu katseli niiden perään, eikä se ollut lainkaan kiinnostunut radalle pääsystä. Tavallisesti sitä saa lähtiessä pidätellä. Ensimmäinen kilometri meni hengaillessa ja Tiitulle iski vielä kakkahätä kesken kaiken, kun ei ehditty ennen lähtöä tehdä toimitusta. Tehtiin rauhassa tarpeet. Eipä se itsellekään hääviä olisi, jos joku tempoisi narusta koko toimituksen ajan. Loppumatka 3,1km:n kilpareitistä mentiin sitten jo ihan mukavasti. Tiitu jaksoi hyvin, mutta itselleni vauhti oli lähes maksimissa.

Voittaja veti matkan aikaan 10,03, johon me suurinpiirtein päästiin viime syksynä Vaasassa. Nyt saimme aikaa kulumaan 13,40. Paljon jäi petrattavaa. Tiitun sisko Halla oli Heidin kanssa juoksemassa kans ja juoksivatkin todella kovaa 10,28. Meille tulee Tiitun kanssa kova homma lyödä heidät. Toki täytyy rehellisyyden nimissä todeta, ettei tämän päivän kisa anna kyllä oikeaa kuvaa nykykunnostamme. Sen mittaamiseksi taidetaankin ihan lähiaikoina juosta Houraatissa meidän viime kesäinen testijuoksu, niin nähdään missä mennään.

1588308.jpg

Siskokset kuvassa Rokualla, Tiitu vasemmalla ja Halla oikealla.