Tuli hankittua oma videokamera. Ja pitihän sitä tietenkin testailla.  Laitetaanpa uutuden huumassa tähän pätkä, kun Kaitsu eilen touhuili Tiitun kanssa. Jospa näitä saataisiin jatkossa lisääkin.

 

Kuva näyttää jotenkin luonnottoman nopealta, niinkuin vanhoissa mustavalkoelokuvissa. En mä nyt ihan noin nopea ole. Siihen nähden miten vakavasti ja tavoitteellisesti me tottisliikkeitä on treenattu pätkä näyttää jopa varsin mainiolta. Varmaankin alan harrastajat löytävät kuitenkin toiminnastani kaikki mahdolliset virheet. Luulen, että sopivasti kuvattua materiaalia leikkaamalla voisi löytää aika hyviäkin suorituksia.

Tiitu on parantanut leikkimistään melkoisesti. Nyt se tarjoaa palkaksi saamaansa keppiä innokkaasti takaisin. Joskus aiemmin se painoi häntä suorana eri suuntaan. Tiitulla on myös hauska tapa seuraamisessa nojata polvea vasten etenkin oikealle käännyttäessä. Joskus se osuus etutassuillaan jalkaan niin, että kompuroimista ei voi välttää. Meillä on myös pieni koko ongelma. Tiitu on niin korkea, että vasen käsi on seuraamisessa pidettävä liiotellun koukussa tai sitten ihan suorana vähän takana. Muuten se käy Tiitua päähän. Pitänee harkita kunnon korkokenkiä :)

Liikkeestä maahan on Tiitun parasta osaamista. Joskus se vetää sen todella vauhdikkaasti. Maahanmenoa onkin harjoiteltu eniten. Sitä on tehty ihan joka paikassa ja täysin yllättävissä tilanteissa. Huomaa, että onnistuneeseen liikkeeseen tarvitaan toistoja, toistoja ja toistoja.