Vaihtelevaa on ollut kesäinen sää - ainakin toistaiseksi. Tänään satoi hyvinkin sentin kokoisia rakeita ja viileää on muutamana päivänä ollut. Onhan tuota silti päästy kesän riemuista jo nauttimaan. Viime viikolla lenkkeiltiin paljolti uimalla lämpimien säiden vuoksi.

Uiminen sujuu molemmilta koirilta viime kesän tapaan hienosti. Varsinkin Tumppu on todellinen vedessäeläjä. Se ui rauhallisesti ja pitkiä matkoja ihan itsekseen. Tiitulla on ilmennyt rannassa melkoisen voimakkaana paimentaminen, mitä ei viime kesän uintireissulla juurikaan tullut esiin. Nyt se parhaimmillaan ei päästä Tumppua veteen ollenkaan. Se seisoo metrin vesirajasta vedessä liikkuen aina Tumpun eteen haukkuen ja jopa ärähtäen. Uidessa Tiitu ui koko ajan Tumpun ulkopuolella ajaen Tumppua rantaa kohti. No, onneksi tuo unohtuu välillä ja uiminen sujuu rintarinnan.

Viikonloppuna oli mukavan lämmintä. Meillä on ollut todella kuivaa ja nurmikko meinasi kuivua ja palaa väkistenkin. Eipä auttanut muu kuin vetää sadettaja pihaa kastelemaan. Tästäpä se riemu syntyi. Muistattehan, miten lapsena suurimpia iloja oli hellepäivänä juosta pihamaata kastelevan sadettajan läpi. Lapset on terveitä, kun ne leikkii... Tiitua kääntyvä vesisuihku ei niinkään kiinnostanut, mutta Tumppu oli haltioissaan. Se hoksasi nopeasti, että haa.. tämähän kääntyy, kun odottaa. Tumppu osaa myös kätevästi sulkea korvansa ja suojata ne vesisuihkulta. Vaikka välillä kyllä vesi pärskyi siihen malliin, että tais tulla huuhtelut tehtyä niin korvista kuin sieraimistakin. Hauskaa oli, kuten kuvista näkyy.

1639597.jpg

1639602.jpg

1639608.jpg

1639621.jpg

1639612.jpg

1639658.jpg

1639710.jpg

Kun tuo treeniblogi on nyt vähän tauolla, laitanpa tähän muistiin tänään juoksemamme testijuoksun. Kävimme Tiitun kanssa mittaamassa viime vuonna juoksemallamme testiradalla päivän kuntomme. Mukavan viileä raekuuron raikastama ilma suosi testiä. Vertailun vuoksi kirjoitan myös aiemmat testit.

Tiitu 12.6.2008
matka: n.3 km
aika: 10.09,1

Tiitu 6.9.2007
matka: n. 3km
aika: 9.40,2

Tumppu 26.5.2007
matka: n.3km
aika: 10.58,0

Tänään juoksu poikkesi aiemmista merkittävästi siinä, ettei Tiitu ottanut lainkaan lähtökiihdytystä. Itse asiassa se oli jopa vähän laiska. Matkalla se veti hyvin naru kireällä. Ainoastaan viimeisissä jyrkissä nousuissa sen into vähän hiipui, ehkä väsymyksestäkin. Itse vedin toiseksi viimeisen nousun liian lujaa, mikä kostautui pahasti lopussa. Jos positiivisesti ajattelee, ollaan me lähes minuutin edellä viime keväästä. Toivotaan samanlaista parannusta tästä syksyyn, kuin viime vuonna. Testin valossa suorituksemme Rokuan kisoissa meni todella pahasti alakanttiin. Turha mitään selitellä. Se oli sen päivän suoritus ja piste.