Jee!

Rankka, mutta antoisa SM-canicorss Riihimäellä on takana. Kaikin puolin opettavainen ja onnistunut reissu. Tiitu pääsi matkalle ja sai uusia kokemuksia roppakaupalla. Tässäpä matkakertomus ja kisaraportti.

Majoituimme Hämeenlinnassa mökissä. Mökin vieressä oli nuorisoa majoittuneena puolijoukkuetelttaan. Porukka ruokaili taskulampun valossa viereisellä nuotiopaikalla välillä melko ääneekäästikin. Siinäpä riitti Tiitulle seuraamista. Yllättävän hyvin se silti rauhottui nukkumaan oudossa paikassa. Menomatka etelään sujui myös hienosti ja illalla käytiin pienellä hölkkälenkillä valmistautumiseksi seuraavan päivän kisaa varten.

Aamulla aikainen ylösnousu ja reipas aamulenkki ennen kisapaikalle ajoa. Kisapaikka oli keskellä Riihimäkeä. Järjestäjät olivat mahduttaneet 2,4km:n reitin varsin suppealle alueelle. Reitti oli todella mutkainen ja paikoin todella kapea. Kaikillehan se toki on sama, mutta kyllä kokemus oli varmaankin valttia. Koirakoita meni ja tuli siellä täällä, mikä aiheutti ainakin meillä Tiitun huomion siirtymisen välillä ihan muuhun kuin juoksemiseen. Vain kolmen canicross-kisan kokemuksella ilman yhtään treeniä muiden koirakoiden kanssa, kisa meni kyllä hienosti.

Päästiin matkaan lähtölistan keskivaiheilla. Juuri meidän lähtiessä lähti toiselle kierrokselle kilpailussa neljänneksi sijoittunut Vesa Kosonen belggari Kaapon kanssa. Tiitun lähtö oli taas sen verran räväkkä, että urheilukentää kiertäessämme päätin ohittaa Vesan. Juoksimmekin sitten peräkkäin ihan ensimmäisen kierroksen loppuun. Tiitu veti hienosti, vaikka niskaamme hengittikin toinen koirakko.

Lähtiessämme toiselle kierrokselle Tiitu arveli kisan olleen jo siinä. Se haahuili kaikkien näkemiensä koirien perään ja kun yksikään ei mennyt sinne minne meidän olisi pitänyt, oli eteneminen hetken aikaa varsin hidasta. No, tähän väliin on pakko todeta, että otti ensimmäinen kierros minullekin sen verran tiukalle, että sain itsekin hyvän syyn Tiitun huuhaillessa vähän höllätä. Viimeinen kilometri tultiin taas ihan mukavasti ja hyvä loppukirikin kehitettiin peesaamalla kisan voittanutta Jari Snårea.

Jossittelu on niin mukavaa. Ensimmäinen kierroksemme meni siis kahdeksan minuutin pintaan lähes mitalivauhtia. Todella hämmästyttävää. Toinen kierros oli lähes kaksi minuuttia hitaampi. Ei olisi tarvinnut kuin vetää toinen kierros kuten ensimmäinen ja tuloksemme olisi ollut huippu. Mutta... kyllä tuo sija 12. kertoo tasomme rehellisesti. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Tuloksiin pääset tästä >>

Tässä sitä mennään! Perässämme no81 Vesa Kosonen. (kuva: redcoyotes.net)

Ai niin. Mukana oli myös Tiitu sisko Halla Heidin kanssa. Juoksivat taas upeasti ja jäivät vain muutaman sekunnin pronssimitalista. Hävisimme heille reilusti minuutin. Muutenkin naiset pitivät huimaa vauhtia, sillä naisten voittaja oli yli minuutin nopeampi kuin miehet.