Vierähtipä taas viikonloppu mukavasti koirien kanssa puuhastellessa. Ei juurikaan sitten muuhun aikaa jäänytkään.

Lauantaina oltiin Tumpun kanssa Kannuksessa mätsärissä. Piti kyllä pitkään miettiä lähtemistä, sillä dogness-koirakeskuksen halli on melkoisen haasteellinen paikka. Kaikkiaan päivä meni hienosti. Toki alku näytti vähän epätoivoselta Tumpun haukkuessa pihalla jokaisella koiralle. Varttitunti seisoskeltiin paikallaan ja toinen käveltiin parkkipaikalla, ja vähitellen uskaltauduin Tumpun kanssa kapeasta ovesta halliin.

Hallissa Tumppu käyttäytyi selvästi rauhallisemmin kuin ulkona. Lähellä riehuville ja leikkiville koirille se kyllä nosteli niskakarvojaan, mutta rauhallisesti lähestyvät koirat se hyväksyi murinoitta. Kehässä meni ihan ok. Tuomarin kopeloinnit ja hampaiden katsominen meni hienosti. Muutenkin Tumppu esiintyi rauhallisesti. Saatiinkin punainen nauha ja päästiin pitkän odottelun jälkeen lopulta punaisten kehään. Koiria oli pitkästi toistakymmentä ja sielläkin esiintyminen meni ilman ongelmia. Kolmen palkitun joukkoon ei kuitenkaan päästy.

Sunnuntaina Tumppu pääsi Annen kanssa pitkälle kaupunkikävelylle.

Odotellaan punaisten kehää rauhallisin mielin.

Tänään käytiin sitten Tiitun kanssa koirahiihdon SM-kisoissa Rokualla. Mitähän siitä oikein kirjoittaisi...

Jos ihan rehellisiä ollaan, osoittaa kyllä melkoista hulluutta lähteä näillä harjoittelumäärillä sellaisiin maastoihin hiihtämään. En oikein taas ymmärrä missä mielenhäiriössä unohdin millaista on kilpahiihto kansainväliset vaatimukset täyttävässä maastossa. No, tänään tuo palautui todellakin mieleen. Turhat kuvitelmat itsestä ja omasta kunnosta rapisivat pitkin Rokuan 5 km:n kilpalatua. Tästä linkki latukarttaan.

Lähdettiin aamusella matkaan jo kuuden aikoihin. Välillä pysähdyttiin kerran jalottelmaan ja kisapaikalle ehdittiin puoli kymmeneksi. Käytiin heti käveleskelemäsä ja annoin Tiitulle juomista. Se joikin hyvin, vaikka kävikin ladulla verryttelevistä koirakoista melkoisilla kierroksilla. Kymmeneltä oli rataesittely. Sen jälkeen käytiin verryttelemässä juosten Tiitun kanssa. Vähän murehdin, kun se ei tehnyt lainkaan tarpeitaan.

Sitten puin itselleni kisakamppeet ylle ja hiihtelin vähän. Noin kymmenen minuuttia ennen starttia hain Tiitun autosta. Se ehti tehdä odotellessamme pissan. Lähdön odottelu on koirille melkoisen stressaava. Tiitu malttoi kyllä yllättävänkin hyvin odotella.

Lähtö sujui ongelmitta kuten ensimmäinen laskuvoittoinen kilometrikin. Karu totuus paljastui sitten lähes kilometrin mittaiseen nousuun. Oma vauhtini hyytyi täysin. Tiitu ehti nousussa puhutella ladunvarressa olevat ihmiset moneen kertaan taapertaessani epätoivoisesti jokaikinen solu täynnä maitohappoa nousua ylös. Jatkossa laskuvoittoiset ja vaihtelevat osuudet mentiin ihan mallikkaasti. Toinen raskas nousukin meni ensimmäistä selvästi paremmin.

Matkan loppupuolella Tiitulle tuli parikin virhettä, joista voin kokemattomuuttani ottaa kyllä paljon omalle kontollenikin. Päästin Tiitun juoksemaan ulkokurvin puolelle pitkässä narussa. Tästä sillä oli mahdollisuus tehdä omia päätelmiään minne mennään. Ensimmäisen kerran se veti mutkassa suoraan noin kilometri ennen maalia ja toisen kerran tullessamme stadionille se yritti jatkaa toiselle kierrokselle. Huolellisemmalla ohjauksella olisin voinut nämä tilanteet välttää.

Kaikesta huolimatta kuitenkin mukava ja opettavainen kokemus. Tiitu juoksi innokkaasti ja jaksoikin mielestäni ihan hyvin. Etenkin ottaen huomioon, ettemme ole kertaakaan päässeet kunnon latupohjilla treenaamaan. Eikä ikinä vastaavissa maastoissa, mitä Rokualla on.

Voitimme oman sarjamme M45 B ajalla 14.38. Voitto oli melkoisen niukka vain 9 sekuntia. Jos vertailuksi otetaan vaikkapa Tiitun siskon Hallan ja Heidin suoritus, asettuu meidän aikamme mihin se kuuluukin. Halla ja Heidi vetivät 10km ja heidän eka kierroksensa oli reilusti alle 12 min!

Nuo ajat kertovat, että tässäkin lajissa menestymisen eteen on tehtävä töitä. Kuten ennakoin viikolla ei järven jäällä koirien perässä suksien päällä seisoskelu oikein riitä harjoitteluksi. Se tuli kyllä osoitettua rankimman jälkeen tänään. Siitä huolimatta koirahiihto on hauska harrastus, jossa mitataan niin koiran kuin ohjaajankin, sekä fyysistä, että henkistä kestävyyttä. Harmittavan vähän oli osallistujia mukana. Meillekin kävi niin onnettomasti, ettei sarjassame ollut vaadittua kolmea osallistujaa, jotta kisa olisi saanut SM-arvon.

Tiitu ja pokaali :)

Tiitu Rokuan hiihtostadionilla kisan jälkeen. Vaikka kuva valehteleekin, voi taustalta saada jonkinmoisen kuvan maastoista.