Kävimme Tiitun kanssa toivottamassa Leeville hyvää 4-vuotispäivää.

Molemmat sekä koira, että synttärisankari olivat yhtä innoissaan.

Kuten kuvista näkyy, meillä oli vain normaalit husky-valjaat ja vetonaru. Tiitu veti ensimmäistä kertaa eläissään kyytiläistä pulkassa. Kokeilin ennen lähtöämme pihalla tyhjää pulkkaa sille. Perässä tuleen pulkan kolina kiinnosti sitä tasan viisi sekunttia. Sen jälkeen se oli valmis töihin unohtamalla kaiken muun paitsi vetämisen.

Minua hämmästyttää monellakin tapaa Tiitun into vetämiseen. Tai oikeastaan ihan muutenkin sen luonteen kummallinen kaksijakoisuus. Yhä edelleen se on kotioloissa täysi kakara. Se hössöttää ja touhuaa lähes koko ajan ollessaan hereillä, paikoin häiritsemiseen asti. Koirien ollessa yhdessä mukana esim. hihnalenkillä Tiitu paineistuu helposti, piippaa ja uikuttaa. Jotenkin minusta tuntuu, että kaikki tuo on opittua ja teeskentelyä.

Lähtiessä Tiitun kanssa kahdestaan kuten eilen lähdimme kaupunkiin Leevin synttäriajelulle, koira muuttui täysin. Huolimatta vilkkaasta kaupunkiymäristöstä Tiitu käyttäytyi hyvin itsevarmasti. Se veti ja teki töitä välittämättä liikenteestä, jalkakäytävällä tai pyörätiellä kulkevista ihmisistä eikä muista koiristakaan (!). Kaupungissa käyntimme ovat olleet melko harvassa ja maalaisille kaupungin vilinä on aina hämmästys. Vastaavaa häiriöiden määrää, mitä eilen tuli, Tiitu on tuskin eläissään kohdannut. Silti sitä kiinnosti kaikista eniten vetäminen. Jos olisi ollut mahdollisuus, se olisi lähtenyt kuin ohjus, ihan kuten hiihtokisoissa.

Toinen hyvin mielenkiintoinen tapaus sattui myös eilen. Olimme iltapäivällä koirien kanssa nauttimassa keväisestä säästä järvellä. Siellä on nyt paljon mukavampi kulkea, kun lauhat säät ovat kutistaneet hangen jo puoleen siitä mitä se vielä viikko sitten oli. Järvellä kulkee tuon tuosta moottorikelkkoja. Ne ajavat hurjaa vauhtia ja kiihdyttävät koirien mieliä. Tiitu on pari kertaa lähtenyt jopa ajamaan pätkä niitä takaa. Nyt se on sen verran siedättynyt, ettei lähde enää. Tumppu sen sijaan on pakko pitää pitkässä narussa. Ihan kaiken varalta.

No eilen sitten jäällä ollessamme koirien huomio kiinnittyi kaukaa lähestyvään kelkkaan. Tumppu pystyi alkuksi leikkimään lelullaan kohti tulevasta kelkasta huolimatta. Mutta kelkan käännyttyä meistä poispäin ampaisi Tumppu kiellostani huolimatta perään. No, sain toki narusta kiinni.

Tiitu toimi tilanteessa taas, kuten se on joskus aiemminkin. Se ryntäsi Tumpun eteen estämällä sen etenemisen. Ihan niinkuin paimentamalla estäisi laumasta erkanevan. Tällä kertaa Tiitun reaktio oli tosi vahva. Kun Tumppu yritti Tiitun eteenmenosta huolimatta jatkaa matkaa, Tiitu ärhti ja tarttui melko voimakkaasti kiinni. Olin jo ihan varma, että tappeluhan tästä tulee ja ryntäsin väliin erottamaan koirat. Homma rauhottui heti.

Vastaava paimentamista Tiitulla on ollut ennenkin. Outoa tässä vain on se, että aiemmin se olisi saattanut lähteä yhdessä Tumpun kanssa kelkan perään. Nyt se otti lauman koossapitäjän roolin. Ja otti sen vielä todella voimakkain ottein. En todellakaan osaa löytää muuta selitystä Tiitun toiminnalle. Lopputulos oli kuitenkin se, että se esti Tumpun jo alkaneen takaa-ajon hyvin voimakkain ja päättäväisin ottein. Sen sekä fyysinen, että henkinen vahvuus ei antanu Tumpulle mitään mahdollisuutta jatkaa.

Jotain hyvin hämmentävän kaksijakoista Tiitussa on. Aivan kuin sen todellinen luonto ja sisimmäinen olemus olisi kätketty jatkuvan hösöttämisen alle ja se kaivautuu esiin sitten satunnaisesti tai tarvittaessa, milloin se itse näkee tarpeelliseksi.