Pari viikkoa ehti taas vierehtää kuin siivillä edellisestä blogimerkinnästä. Meillä yleensä hiljaisuus blogissa tarkoittaa, ettei mitään erikoista kerrottavaa ole sattunutkaan. Niin nytkin.

Arki on kulunut painollaan, kun lomat on ohi ja työt alkaneet. Illat on sitten tällä viikolla kuluneet MM-yleisurheilua seuraten, vaikka ainakin minua kiinnostavammat kisat onkin käyty Unkarissa. Kun yleisradio ja muutkin mediat ovat hullaantuneet yleisurheilusta, on suunnistuksen MM-kisoja Unkarissa ollut mahdollista seurata vain netin kautta. Suomalaisten menestystä on yleisesti pidetty vaisuna, vaikka lähes joka matkalla onkin suunnistajat sijoittuneet kymmenen sakkiin. Yleisurheilussa sen sijaan menestys on kerrassaan mainio, jos joku sattuu saavuttamaan finaalipaikan. No hups!

Koirat voivat hyvin. Ja kissakin. Mitään erikoista ei oikeastaan ole tehty. Touhuiltu ihan normaalisti. Sen verran innostuin, että hommasin gps-laitteen. Sepä muuttikin geokätköilyharrastustamme merkittävästi. Koirien kanssa on kätköilty useampanakin iltana mitä erillaisemmissa ympäristöissä. Ihan mallikkaasti kätköjen etsiminen niiden kanssa jo sujuu. Samalla tulee ulkoiltua, käytyä mielenkiintoisissa paikoissa ja hankittua koirille erilaisia kokemuksia.

Olen myös tietenkin käyttänyt gps:ää liikkumisemme tarkasteluun, koskapa sillä voi kätevästi tallentaa kuljetut matkat ja nopeudet. Tein ihan mielenkiinnosta parina päivänä saman maastolenkin. Ensimmäisenä päivänä pidin itse gps:iä mukanani ja sen mukaan kulkemani matka oli 3,6km. Seuraavana päivänä kiinnitin laitteen Tiitun valjaisiin ja kuljin maastossa saman reitin Tiitu vapaana. Sen kulkema matka oli 5,9km. Eli siis yhteenvetona kulkiessani koirat vapaana maastossa ne liikkuvat lähes kaksi kertaa itse kulkemani matkan. Olen tehnyt muitakin erilaisia vapaita maastolenkkejä, jolloin Tiitulla on ollut gps. Kirjoittelen niistä lisää treeniblogiimme jahka ehdin. Kaikkiaan varsin mielenkiintoista tietoa siitä miten koirat liikkuvat.

Palaanpa vielä tuohon otsikkoon. Kuin huomaamatta aika todellakin on kulunut. Tiitu on jo yli kolmevuotias ja Tumppu pian neljä vuotta. Ne ovat ikänsä puolesta aikuisia koiria. Ihan vastahan me tuo valkoinen pentu kotiin haettiin. Jotenkin haikealta ja toisaalta helpottavalta tuntuu ajatella, että Tiitu alkaa vähitellen olla se miksikä se ylipäätään koirana tulee.

Niin, millainen Tiitusta on sitten kasvanut. Siitä on kasvanut hieno yhteiskuntakelpoinen koira, jonka kanssa arki on helppoa. Vaikkei sitä ole juurikaan kentillä tavoitteellisesti treenattu, pystyy se kotioloissa suorittamaan bh-kokeeseen vaadittavat liikkeet. Ihan oma lukunsa sitten on miten se tosipaikan tullen häiriötilanteessa kykenisi kokeessa toimimaan. Tiitu on erinomaisessa fyysisessä kunnossa. Sillä pystyy vedättämään juosten, pyörällä ja suksilla, ja se on varsin hyvin ohjattavissa maksimivauhdissakin. Olemme käyneet yhdeksän kertaa näyttelyssä ja muutaman kerran vetokisoissa sekä kesällä, että talvella. Ainut suru ja murhe Tiitun kohdalle sattui pari kuukautta sitten, kun se sai epileptisen kohtauksen. Nämä kaikki ja paljon muutakin tuli mieleen, kun nikkaroitiin palkinnoillemme kaappi katon rajaan.

Vasemmalla Kaitsun palkintoja ja oikealla Tiitun ja Tumpun.

Tiitun ruusukkeet ja palkinnot... ai niin vasemmalla oleva pieni pokaali on Tumpun :)

Eilen oltiin koirien kanssa sieniä etsimässä. Eipä niitä juuri löytynyt, mutta mukava parin tunnin rauhallinen metsälenkki saatiin aikaiseksi. Tässä kuva Tiitusta eilen.

Tumpusta kirjoittelen sitten joskus omat tarinat.