Viime viikon lopulta saakka on touhuiltu koirien kanssa vähän rauhallisemmin. Olen akillesjänteeni kanssa fysikaalisella hoitojaksolla ja sen myötä on kielto juoksemiselle. Onkin ollut mukavan vaihtelevaa keksiä välillä jotain normaalista poikkeavaa.

Meillä koirat ovat hulluina veteen. Tietenkin se johtuu siitä, että niiden kanssa on vedessä touhuiltu paljon. Hulluutta on tietenkin sopivasti lisännyt se, että olen käyttänyt sitä tarkoituksellisesti "palkkana" vetotreenien yhteydessä. Tästäkin on seurauksena se, että koirat eivät aina kysy lupaa veteen menemiselle. Erityisesti tämä on pieni ongelma, kun molemmat koirat ovat mukana. Toisen pienikin ele siihen suuntaan, että nyt veteen, saa aikaan takaa-ajon tai kilpajuoksun. Siinä vaiheessa komennot kaikuvat kyllä pitkin rantaa ihan turhaan. Siispä ei, kun tätäkin treenaamaan.

Todella kaunis syskyn värejä maalaileva ilta Rytkikarin idyllisessä kalasatamassa. Käveleskeltiin pitkin laitureita ja rantoja. Ennen kuin sain kameran repusta meinasi Tumppu jo sukeltaa laiturilta satama-altaaseen. Pysyi se hetken vapaana mukana, mutta päätin sitten kytkeä sen niin kauan kuin on kuivana. Tiitu malttoi hienosti. Se on muutenkin taas hallittavissa paremmin hirven jäljillä sattuneen pienen kurinpalautuksen jälkeen. 

Kalasatamassa oli muitakin kulkijoita. Veneitä palaili satamaan ja kaikenlaista liikettä, ihmettelemistä riitti. Tässäpä muutamia kuvia:
Kalasatama1
Kalasatama2
Kalasatama3

Joskus on haaveiltu lapin reissusta koirien kanssa. Tulipa siitä sitten mieleen, että mites mahdollisten riippusiltojen kanssa toimitaan. Geokätköilyharrastuksemme vei meidän Perhonjoen yli rakennetulle riippusillalle kätkölle. Useita kymmeniä metrejä pitkä vaijereiden varassa riippuva silta olikin hyvä testi koirille. Harvan laudoituksen läpi alhaalla näkyvä joen pinta, sillan heiluminen tai melkolailla avonaiset kaiteet eivät kuitenkaan hetkauttaneet koiria mitenkään. Tällaisissa tilanteissa koirat ovat kyllä rohkeita ja reippaita. Vaikka Tiitu on pehmeä ja paikoin herkkäkin, on se kaikessa fyysisessä suorittamisessa hyvin itsenäinen ja joskus jopa hullun rohkea.
Riippusilta

Geokätköily on vienyt meitä monenlaisiin paikkoihin. Koirat joutuvat myös usein odottelemaan, kun etsin kätköpurkkia. Kaikki kätköt kun eivät ole sellaisessa paikassa, että koiria voisi mukana pitää. Viikonlopun kätköilyreissulla kävimme viidellä kätköllä. Alla kuva yhdeltä. Kätköpurkki on Tumpun jalan vieressä.
Kätköllä

Mitäs vielä. Eilen oli hieman haikea olo, kun ihastuttava harrastusmaastomme Karhissa oli joutunut metsäkoneen raatelemaksi. Ymmärränhän minä toisaalta sen omaisuuden arvon ja taloudelliset lainalaisuudet. Siltikin avoimeksi hakattu ihana mäntymetsä näytti silmissäni kaltoinkohdellulta ja rikotulta. Metsä on aina ollut minulle tärkeä paikka olla ja kulkea koirien kanssa. Tässä jotain mikä kertoo siitä...

KYSYIN KUUKKELILTA
... pitäiskö rakastaa
vieläkö pitäisi rakastaa
näitä metsiä
raastettuinakin
näitä jänkiä näitä soita
rikottuinakin
näitä jokia
padottuinakin sameavetisinä
näitä halkaistuja tuntureita
pengerrettyjä kuruja
tätä taivasta
jota suihkukoneet repivät.

Kyllä pitää, se sanoi.
Enemmän kuin ennen, se lisäsi.

-Veikko Haakana-

Ai niin, Tiitun mieltä ei avoimeksi hakattu metsä vetänyt lainkaan surulliseksi. Päinvastoin se kehitti valtavat hepulit hakkuujätteiden seassa.
Tiitu