Juu, eilisen illan ja yön aikana saatiin näillekin lakeuksille kunnon ensilumi. Johan tuota yritti vähän kuuraa olla aiemminkin. Koirat kehittivät melkoiset hepulit, kuten arvata saattaa. Otettiin tietenkin kaikki ilo irti.

Jotenkin yhtäkkiä tuntui niin kovin haikealta, kun katselin koirien keskinäistä riemua lumisessa metsässä ja pellolla. Aika kuluu niin kovin nopeaa. Näitä ensilumen riemuja ehtii koiran elämässä olla paljon vähemmän kuin meillä ihmisillä. Toisaalta kovin lohduttavaa on samalla ajatella, etteivät nuo valkoiset moisille mietteille tilaa anna. Ne elävät tässä ja nyt.

Panin merkille, että koirien kirmatessa vapaana, on Tiitun otteet Tumppua kohtaan koventuneet selvästi. Johtunee juoksujen loppumisesta. Heitellessäni muutamia lumipalloja koirille piti Tiitu melkoista kuria Tumpulle. Jokainen pallo oli Tiitun mielestä itseoikeutetusti hänen. Piti hieman jopa puuttua asiaan, kun näytti että se vei Tumpun liikkumisen ilon eikä se enää edes yrittänyt kirmata heitetyn pallon perään.

Kierreltiin aamupäivä oman kylän metsiköissä ja pelloilla. Meidän lähialueen metsät ovat melkoista kivikkoa ja ryteikköä. Kaiken lisäksi olemme useita kertoja törmänneet kauriiden jälkiin ja pari kertaa olen jopa päässyt niitä näkemään. Ne hyppivät piiloon ja suojaan avoimilta pelloilta pusikkoihin. Kun näissä pusikoissa valkoinen koira hukkuu lumiseen maisemaan, on koirien vapaana pitäminen melkoista taiteilua. Tänään onnistuttiin hienosti ja koirat tottelivat mainiosti. Yritin toki pitää koko ajan ääntä jä älämölöä. Se varmaan karkoittaa niinkin arat eläimet kuin kauriit kilometrien päähän.

Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä.

Tiitu
Tumppu
Tiitu hyppää (varsin usein tulee ihmetelleeksi Tiitun fyysisyyttä ja joskus jopa tyhmänrohkeaa itseluottamusta - tämä on aika kevyttä vielä)