Oltiin iltapäivällä koirien kanssa ulkona. Käveleskeltiin lumisessa lähimetsässä, sekä leikittiin ja juostiin järven jäällä. Koirat nauttivat. Kaikki oli hienosti ja vähitellen tarkoitus antaa joulun tulla ja siirtyä vapaalle. Itselläni oli ulkoilun jälkeen rentoutunut fiilis - kiire, hössötys ja huolehtiminen otti sopivasti etäisyyttä lumisessa metsässä...

Tumppu ja Tiitu nauttivat jäällä juoksemisesta.

Sisälle tultuamme koirat hakeutuivat nopeasti nukkumaan. Katselin koneella koirista jäällä ottamiani kuvia. Tiitu nukkui sängyllä makuuhuoneessa. Tumpun haukku ja makkarista kuulunut kolahduksen tapainen ääni havahduttivat. Tiitu sai toisen epileptisen kohtauksensa. Kohtaus oli yhtä selvä kuin ensimmäinenkin, mutta kaikkinensa ehkä hieman lievempi. Kirjoitellaan tuonne kohtaus-sivulle tarkemmin.

Ihminen on kummallinen. Melko tarkkaan puoli vuotta ehti kulua Tiitun ensimmäisestä kohtauksesta, joka silloin oli kyllä aikamoinen shokki. Vaikka tämän sisimmässään tiesi todennäköisesti tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin, yllätti toinen kohtaus silti. Jotenkin arki oli tasaantunut ja lapsellinen toivo tai ajatus siitä, että sairaus jäisi vain siihen yhteen kohtaukseen pääsi valtaamaan mielen. En tiedä, mutta myös leikkauksesta toipuminen ja arjen kiireiden hellittäminen jouluksi viettämään yhteistä aikaa viritti mukaviin fiiliksiin. Tähän kaikkeen loi äärimmäisen karkean ja surullisen kuvan toisenlaisesta todellisuudesta sängyn päällä muissa maailmoissaan kouristeleva ja sätkivä rakas koira.

No, tämmöistä tämä nyt vain on. Matka vie Tiitun kanssa sitten tarkempiin tutkimuksiin. Kerrotaan niistä sitten, kun aika on.