Miten tuntuu, että paluu ihan normaaliin päiväjärjestykseen ottaan nyt aikaa. Tiitu on ollut ihan iloinen ja reipas itsensä. Vähän tuossa jo päästiin lenkkeilemäänkin. Vaan annas olla, sitten nämä tavattomat pakkaset tuli sekoittamaan. Tänä aamuna kirjattiin pitkään aikaan kylmyysennätys.

Nämä kuvat on otettu ihan juuri, kun kävin apteekkireissulla ja sen jälkeen koirien kanssa pihalla. Kylmää on! Ja kun ei tuo vielä riittäisi niin, viime yö oli uneton ripuliyö Tiitun kanssa. En tiedä mistä se moisen ripulin sai. Eilisestä iltapäivästä se on ripuloinut melkolailla. Yöllä sai sen kanssa käydä ulkoilemassa (-32 pakkasta) useita kertoja. Nyt se sai vähän lääkettä (parafiiniöljyä, canicurin ja nutrigeliä). Jospa se siitä.

Kaiken tämän lisäksi on Tumppu ollut vähän kankean oloinen. Se on liikunnan jälkeen levättyään liikkunut takapäänsä osalta varovasti ja kankeasti. Juostessaan se on ihan normaali ja kaikin puolin halukas riehumaan ja liikkumaan. Se myös pelleilee omaehtoisesti hakien leikkiin niin meitä kuin Tiituakin. Sen liikkumista on nyt vähän rajoitettu. Syvässä lumihangessa hyppimistä ja juoksemista, sekä Tiitun kanssa riehakasta leikkimistä on vältetty. Seuraillaan miten tämäkin kehittyy. Kovin hyvin koirien kanssa on pitkään mennytkin. Ei huolta, eikä murhetta. Tuntuu, että koirien leikkauksen jälkeen on sitten menty enemmän tai vähemmän poikkeavan alakuloisissakin merkeissä pian kuukauden päivät.

No, jotain iloisempaa kuitenkin. Kävimme Tiitun kanssa loppiaisena reilun tunnin lumikenkäretkellä maastossa. Kerrassaan hienoa kylmyydestä huolimatta. Lunta on lumikenkäilyyn sopivasti ja se on sopivan pehmeää myös koiralle kulkea. Yllättävän hyvin Tiitu kylmyyttä kestää. Se ei ollut moksiskaan reilun -20 pakkasesta. Se ryntäili syvässä hangessa ja nautti pitkästä aikaa vapaana olemisesta. Kaikkiaan sen liikkumisessa ei huomannut lainkaan barbivetin sivuvaikutuksena tullutta huteruutta. Hämmästyin myös miten Tiitu ei piitannut järven jäälle nousseesta vedestäkään. Pakkasesta huolimatta jäällä oli paksun hangen alla 10-15 senttiä vettä. Parinkymmenen aseteen pakkasessa Tiitu hepuloi vedessä kuin kesällä. Sen turkkiin jäätyi nopeasti räiskyvät vesipisarat. Luulisi tassuja paleltavan, vaan eipä haitannut menoa. Tumppu tuntuu olevan selvästi herkempi pakkaselle. Sillä onkin pidetty töppösiä tassuissa ja mantteliakin päällä.

Tiitu 1
Tiitu 2

Linkeissä pari kuvaa loppiaiselta. Pitääpä jo etukäteen vihjata, että lähiaikoina joudun siirtämään kaikki tänne blogiin linkitetyt kuvat toiselle palvelimelle. Päätin ottaa nopeamman yhteyden ja sen myötä kotisivutila muuttuu eri osoitteeseen. Saa nyt nähdä jaksanko kaikki kuvat siirtää. Anteeksi siis jo valmiiksi, jos jonkun linkin takaa ei enää kuvaa löydykään. Mietin samassa yhteydessä myös kuvagallerioiden uudelleen järjestämistä ja päivittämistä. Ne on vähän jääneet, joten tuleepa sekin asia hoidettua nyt sitten puoli pakolla. Kuviahan koirista on tuhansia...