Tänään tuntui kuin talvi haluaisi pitää kaikin voimin kiinni vallastaan, vaikka suojaisessa paikassa auringon lämpö innoittikin jo riisumaan pipon pois. Päivä on jo pidempi kuin yö ja kevät pitäisi olla ihan pian. Silti lunta on niin paljon, että moniin hienoihin paikkoihin ei vain pääse. Metsäautotiet ovat auraamatta ja lunta puolireiteen. Koirien kanssa kulkematon paikka. Myös useat polut, joita viime talvena pystyi koirien kanssa kulkemaan lähes läpi talven ovat tukossa.

Edellisestä(kin) johtuen päivän eväsretkemme ei sujunut lainkaan suunnitelmien mukaan. Kävimme toki yhdellä laavulla viettämässä aikaa, mutta suunnitelmien mukainen lenkki jäi niissä maisemissa tekemättä. Kuvasta selviää syykin. Ilman traktorin ajamaa jälkeä laavulle olisi saanut kahlata metrisessä hangessa.

No, palasimme takaisin autolle ja ajatus oli sitten mennä meren jäälle katsastamaan mikä tilanne siellä on. Muutamia moottorikelkan jälkiä oli mukava kävellä ja paikoin yöpakkasten kovettama hankikin kantoi. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten eikun retkeilemään. Emme kuitenkaan päässeet juurikaan kalasataman rannasta pois, kun vastarannalta huvilan pihasta kirmasi jäälle koira. Tiitu ja varsinkin Tumppu otti lähestyjän yllättävänkin rauhallisesti. Eleistä päätellen emme olleet lainkaan tervetulleita sen jäälle, joten katsoin parhaaksi välttääkseni konfliktin palata takaisin autolle.

Seuraavaksi ajattelin ajella ihan vain kotirantaan Vähäjärven jäälle. Meiltä katsoen vastarannalla on hyväkuntoinen laavu. Tuumasin mennä sinne sitten ulkoilemaan ja syömään eväät. Astuessani autosta ulos en ehtinyt takaluukkua avata, kun laavulta ampaisi seuraava koira. Hyppäsin takaisin autoon ja köröttelimme kotiin perässämme haukkuen juokseva musta koira. Joskus ei vaan suju. Tulihan tuossa toki ulkoiltua muutama tunti, mutta eväät syötiin sitten vasta kotona portailla.

Lämpimiä päiviä ja yöpakkasia odotellessa...