Yöllä jälleen. Heräsin kynsien rapinaan lattiaa vasten klo 3.24. Vastenmielinen ääni... Kohtaus oli kuten edellinekin ja meni jälkivaiheineen ohi varsin nopeasti. Tarkempi kuvaus epilepsiapäiväkirjasssa, johon päivitetään myös miten jatkossa edetään. Soitellaan vähän lääkäreille jälleen.

Kaikki tämä on varmaan ihan tuhraa pohdiskelua. Kirjoittelen tästä siltikin. Olkoon muistona tästä ajasta ja eletystä hetkestä.

Pari viime päivää ovat olleet kuumia - no lämpimiä ainakin. Eilen tuo painostava ilma purkautui ukkosena. Tiitun ensimmäinen kohtaus tuli juuri samanlaisissa sääoloissa. Koirat ovat olleet paljon ulkona pihalla tarhassa, kun olemme rakennelleet laajennusta etupihan puolelle. Muutamana päivänä koirat ovat leikkineet ja riehuneet pihalla useita tunteja. Näin normaali päivärutiini: aamulenkki - työpäivän lepo - iltapäivälenkki - ja illan touhut on muuttunut. Vähän samantapaista muutosta on ollut aiempienkin kohtausten alla.

Pohdin jo edellistä Tiitun nelivuotiskirjoitusta kirjoittaessani tekemisiemme muuttumista. En tuolloin uskaltanut sitä julki kirjoittaa, mutta kirjoitanpa sen nyt. En halua mitenkään syyllistää sen enemmän itseä kuin muitakaan, vaan pähkäilen realistisesti mitä on tapahtunut. Tiitun ensimmäisen kohtauksen jälkeen jatkoimme suunnitelmallista treenaamistamme kohti tulevia haasteita. Viime syksyn SM-canicrossin aikaan Tiitu jo sairasti epilepsiaa, vaikka sitä ei julkisesti ääneen voinutkaan sanoa "virallisen diagnoosin" puuttuessa. Kaikesta huolimatta me treenattiin ja liikuttiin säännöllisesti, suunnitelmallisesti ja myös laadullisesti hyvin. Eikä mikään estänyt sitä tekemästä. Tiitu oli hyvässä kunnossa ja sen elämänrytmi oli säännöllinen.

Joulun jälkeen aloitettu lääkitys muutti tekemisiämme. Arvelisin kuitenkin koirien liikkuvan ihan kohtalaisesti edelleen. Jos ihmiskielellä vertaisi, putosi asenteemme kilpaurheilijasta kuntoilijan tekemisiin niin liikkumisen kuin ravinnonkin suhteen. Ihmisten epilepsiasta puhuttaessa korostetaan liikunnan ja fyysisen kunnon merkitystä. Tiedän tapauksia, jossa säännöllinen aktiiviurheilu on vähentänyt kohtauksia merkittävästi. Tietenkään ei voi väittää, että säännöllisen ja suunnitelmallisen liikunnan jääminen olisi tekijä, joka madaltaisi Tiitun kohtauskynnystä. Kukaan ei toisaalta voi sanoa, etteikö niin olisi.

Hmm... pitäiskö palata treenipäiväkirjan pariin.

No, positiivista kaikessa on, että osaamme nyt elää kohtausten kanssa, vaikka pysäyttävää se aina onkin. Tiitu on palautunut viimeisistä kohtauksista hyvin, eivätkä ne näytä rasittaneen sitä, kuten tapahtui joulun aikaan. Surullistahan on tietenkin se, että kohtausten välinen aika näyttää lyhenevän.