Tällä viikolla palataan sitten taas arkirutiineihin, kun Annekin meni tänään töihin. Kaitsu jo aloitteli vähitellen viime viikolla. Vaikka toki loma oli ihan rentouttava, oli paljon ei niin kivaa ajateltavaa Tiitun kohtausten takia.

Onneksi ilmat nyt viilenevät ja auringonvalosta näkee loppukesän sekä alkavan syksyn merkit. Koirien kanssa harrastamiselle tämä aika vuodesta on ehdottomasti parasta. Vielä ei ole pimeää, mutta lämpötila on mukava. Välillä tuntuu haikealta ajatella menneitä syksyjä, kun odotteli säiden viilenemistä kunnon treenien tekemiseen. Muutaman kerran olen ollut puheissa paikallisten canicrossista kiinnostuneiden kanssa ja ehkäpä saammekin nyt syksyn aikana yhteistreenit käyntiin Kannuksessa.

Lueskelin tuossa jo myös tulevan syksyn kilpailukalenteria. Pedersöressä olisi Larekin syyskisa 9.10. ihan tässä lähellä. Jos sais niin paljon aikaiseksi, että pääsis Tumpun kanssa muutamiin treeneihin ensin. Sitten vois ajatella mennä Pedersöreen sen kanssa kokeilemaan. Kyllähän me Tumpun kanssa pärjätään vallan mainiosti. Ihan eri asia on sitten se kuinka paljon häiritsemme muiden suorituksia. Harmi, jos Tumpun käyttäytymisen takia menisi jonkun kisa pilalle. Omasta ei nyt niin väliä.

Kuten on tullut jo aiemmin kirjoiteltua, vetäminen ei ole Tumpun juttu. Kyllähän se juoksee mukana, mutta läheskään samaa intoa sillä ei ole kuin Tiitulla. Jos rehellisiä ollaan ei niistä voi oikein edes samassa yhteydessä puhua. Sepä tässä nyt sitten onkin alkanut houkutella. Miten voisi nostaa tuota intoa? Tai rehellisesti... saisiko huonosti vetämiseen motivoituneen "ei-niin-sosiaalisen" koiran työtä tekemällä sellaiseksi, että sen kanssa voisi kisata? Siis kun koira on jo pian viisivuotias. Ei kuulosta helpolta...

Houkuteltiinhan minua jo lähtemään canicrossin sm-viestiin mukaan lainakoiralla, jos oman kanssa en voi kisata. Saa nyt sitten nähdä innostunko.

Ai niin. Tiitun verikokeetkin tulivat, mutta en vaan nyt jaksa niitä etsiä tähän. Kirjoitellaan jostain muusta välillä.

Pitääpä vielä muutama sana kirjoittaa, kun kävin Sveitsissä. Tottakai koiraihminen katselee uutta maata ja sen tapoja myös sillä silmällä. Täytyy sanoa, että koirakulttuuri on vallan erilainen mihin täällä on tottunut. Koiran kanssa kulkeminen on paljon vapaampaa ja suvaitsevampaa. Illalla ravintolassa syömässä ollessamme tuli nuori nainen isohkon setterin kanssa ravintolaan sisään. Tarjoilija tervehti kohteliaasti niin emännän kuin koirankin.

Koirat myös olivat tervetulleita niin puistoihin, kauppoihin, uimarannoille kuin jopa hautausmaalle. Yleisesti voisi sanoa, että missä Suomessa on kyltti, joka kieltää koiran tuomisen paikkaan oli Sveitsissä kaikissa paikoissa kyltti, jossa kehoitettiin koira pitämään kytkettynä.

Liekö tämä myös syynä siihen, etten koko aikana tavannut huonosti käyttäytyvää koiraa. Kaupungilla ihmisvilinässä sekä vapaana omistajansa mukana, että kytkettynä kulkeneet koirat käyttäytyivät esimerkilllisesti. Ehkäpä ne huonosti käyttäytyvät koirat olivat sitten jossain muualla.

Yhden ainoa valkkarin näin koko matkalla. Se oli viimeisenä kilpailupäivänä kisapaikalla. Harmi kun saksankielentaitoni ei riittänyt jutustelemaan enempää. Muutama sana kuitenkin vaihdettiin vähäisillä englaninkielen sanoilla omistajan kanssa. Tämä iloinen valkkari leikki vapaana kisapaikalla, eikä se ketään häirinnyt millään tavalla.

Tässä on kuva aivan ihastuttavalta hautausmaalta Alppien kainalosta Lauterbrunnen nimisestä kylästä. Kylässä oli tiheässä roskalaatikoita ja telineitä, joista sait koirankakkapusseja.