Joo, se on sitä nyt taas. Aamulenkille sai  jo etsiä otsalamppua ja illatkin ovat niin kovin lyhyitä. Kylätielle ajettiin uutta soraa, joka näyttikin hetken yllättävän kuivalta. Eipä näytä enää. Liekö pakkasilla osuutta asiaan, sillä autojen jäljiltä on pinta tiivistynyt savimaiseksi ja kosteana se jäätyy mukavaksi kävellä. Vaan sitten kun se sulaa, on pinnassa tuuman kerros ihmeellistä liejua. Kylätie on ainut valaistu paikka liikkua pimeällä. Kuraa, rapaa ja hiekkaa... tätä se on nyt ollut.

Tumpun antibioottikuuri loppui ja sen hengitysoireet eivät uusiutuneet. Mystistä, mikä lopunperin sitten oli vikana. Kaikki näytti viikko sitten jo ihan hyvältä, kunnes viime torstaina tulin töistä kotiin, niin vastassa oli kolmijalkainen koira. Tumppu siis ei varannut oikealle takajalalleen lainkaan, vaikka aamulla se oli ihan normaali. Käytiin Kokkolassa lääkärillä, mutta mitään selvää syytä ei löytynyt. Ainut mitä lääkäri löysi oli oikean polvilumpion pieni löysyys verrattuna vasempaan jalkaan. Tumppu sai kipupiikin ja Rimadyl-kuurin.

Tutkittiin sitä illalla kotona sitten itse. Vaikka se ei edelleenkään varannut painoa jalalle - etenkään makuulta nuostuaan - ei selvää arkomista löytynyt. Ainut mihin se jotain reagoi oli tassusta puristaminen. Sen polkuantura oli selvästi lämmin ja tuntui jotenkin 'täydeltä'. Tilanne parani seuraavaan päivään olennaisesti, mutta ontuminen jatkui. Päätettiin käydä kuvauttamassa tassu. Eipä siitä mitään selittävää tekijää löytynyt . Lääkäri (sakone) toi edelleen esille mahdollisen polven vaurion - nivelrikko, ristisidevamma. Ohjeet oli seurata tilanteen kehittymistä ja ontumisen jatkuessa kuvata polvi.

Ontuminen loppui kuitenkin lähes yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Lauantai ja sunnuntai oli Tumpulle kuitenkin lepopäiviä. Se liikkui taluttimessa vain pakolliset ulkoilut käyden tarpeillaan. Voi vain kuvitella, kuinka neljä päivää liikkumattomana olleena, sillä oli patoutunut purkautumatonta energiaa. Mistään se ei edelleenkään antanut mitään merkkiä, vaikka sen jalkaa väänteli, käänteli tai puristeli miten vaan. Sen liike oli myös ihan puhdas. Kun kerran kaikki näytti olevan kunnossa, palattiin maanantaina normaaliin. Tiistaina käväisin vetämässä lyhyen vetotreenin, jossa molemmat koirat oli valjaissa. Tumppu oli oikein virkeä ja veti paljon normaalia halukkaammin. Tämänkään jälkeen ei tullut mitään ontumisen oireita. Rimadyll-kuuri jatkuu vielä pari päivää.

Rasittavaa ja alakuloista on se, ettei mitään varmuutta mistä kaikki johtuu ole. Päivänselvää on kuitenkin se, että molemmilla kerroilla Tumppu oireili selvästi ja näkyvästi. Se oli kipeä. Yhtälailla selvää on, että nyt se on kaikin tavoin oireeton. Vielä tällä tietämyksellä en jaksa uskoa sen polvessa olevan vikaa. Perusteltua on toki se kuvata, jos tunnustellen patellassa löysyyttä tuntuu. Luotan kuitenkin toistaiseksi omiin havaintoihin tassun lämpötilaerosta ja pienestä arkomisreaktioista anturaa puristettaessa. Jospa kyse oli ensilumen liukkailla sattunut venähdys ja siitä seurannut pehmytkudosvamma (jänne,nivleside). Erityisen alakuloiseksi olon tekee suunnitelmien ja tavoitteiden karkaaminen sairauksiin ja vammoihin. Pitää jatkossa tosi tarkkaan miettiä mitä tavoitteita suustaan julkiseksi päästä, koskapa ne karisevat sitä mukaa, kun niihin ehtii sitoutua.

Sunnuntaina on canicrossin SM-viesti. Luvassa olisi KanKon ykkösjoukkueen avauosuus yhdessä Impan kanssa. Imppahan on pian kolmevuotias siperianhusky, joka on opetellut vajakossa juoksemista johtajakoiraisänsä opissa. Joukkeitamme ilmoittaneet päättivät laittaa huskyt viestin avaukseen sen vuoksi, etteivät ne kuulemma muista koirista niin piittaa ja ovat tottuneet muiden koirien kanssa juoksemaan. Vaikka en ole millään tapaa jännittäjätyyppiä, silti vähän kihelmöi. Edessä on paljon uutta ja tuntematonta. Samalla kun on mukava lähteä kohti uusia haasteita, on mieli apea. Niin hullulta kuin se kuulostaakin tuntuu, että pettäisin parhaat kaverini jättäessäni ne kotiin lähtiessäni kisaamaan jonkun täysin vieraan koiran kanssa. Ehkäpä tässä olisi aineksia syvällisempäänkin pohdiskeluun siitä, mitä koirien kanssa eläminen ja tekeminen minulle merkitsee tai miksi niiden kanssa yhdessä touhuillaan.