Uusi Kaliumbromidi näyttää aiheuttavan Tiitulle yhä pahempia sivuvaikutuksia. Tiitu on ollut väsynyt ja sen liikkuminen ei ole enää kivaa katsottavaa. Sen koordinaatio tuntuu olevan hukassa. Etenkin takapään käyttö tuottaa vaikeuksia. Pahiten nämä oireet näkyvät aamuin ja illoin, sekä Tiitun noustessa nukkumasta ylös. Sen takapää heiluu ja huojuu, jalat sotkeutuvat toisiinsa ja koira kompuroi pieniinkin esteisiin.

Olemme liikkuneet kuitenkin lähes normaalisti ja innostuessaan Tumpun kanssa juoksemaan ei liikkeissä niin selviä muutoksia näe. Tuntuu kuitenkin, että Tiitu väsyy vähän normaalia aiemmin. Merkittävää muutosta tuossa ei kuitenkaan ole.

Tiitullahan tuli sterilisoinnin jälkeen pientä virtsanpidätysongelmaa. Tuo näkyy voimakkaan liikkumisen ja kovan lumen syömisen jälkeen pissan lirahtamisena alle Tiitun rauhottuessa nukkumaan. Ongelmaan saatiin jo lääkeresepti, mutta päätettiin vielä katsoa, kun ongelma ei ole paha. Onkin selvitty sillä, että käytetään Tiitua noin tunti voimakkaan liikkumisen jälkeen uudelleen ulkona pissalla. Nyt tuntuu vähän siltä, että tuohon pissajuttuunkin on tullut uusia piirteitä. Tiitulla kestää tosi kauan saada aikaiseksi pissata. Mietittiin tuotakin uuden kaliumbromidin aloittamiseen liittyväksi. Mitään varmuuttahan tuohonkaan ei kukaan pysty sanomaan. Jos kaliumbromidi vaikuttaa lihasten hermotukseen, voisi luontevasti ajatella sen voivan vaikuttaa myös virtsarakon sulkijalihaksen toimintaan. Vaan otapa noista nyt selvää.

Anne soitteli tänään Aistiin ja saikin puhelimen päähän neurologin. Hänen arvioinsa oli tämän uuden kaliumbromidin huomattavasti parempi imeytyminen ja sitä kautta lääkkeen vaikutus. Tämä on ihan normaalia eri lääkevalmistajien ollessa kyseessä. Hän myös toi esille, että koiran tulisi kyetä viettämään arkipäivän normielämää ilman voimakkaita sivuvaikutuksia. Siispä lähdetään pudottamaan Tiitun lääkeannosta sivuvaikutuksien poistamiseksi vähentämällä Barbivetin (60mg) annostusta nykyisestä 2,5 tabletista 2 tablettiin aamuin illoin ja katsotaan miten sen kanssa pärjätään. Mikäli kohtaukset pysyvät poissa, on mahdollista tästäkin vielä vähentää. Rajana pidetään kuitenkin Tiitun kokoiselle koiralle 1,5 tablettia aamuin illoin.

Onhan tämä näiden lääkkeiden ja sairauksien kanssa yhtä tuskaa. Tiitu on koira, jolle koko sen elämä on liikkuminen ja touhuaminen. Sen maailma rakentuu liikkumisen varaan. Sellainen se on ollut jo pennusta alkaen - juossut, kaivanut, koheltanut, touhottanut, uinut, kantanut keppejään ja lelujaan.  Oikeastaan se liikkuu tai nukkuu. Surullista katsoa koiraa, jolla halua ja tahtoa olis liikkua, mutta elimistö ei enää toimi normaalisti. Pää veisi, mutta jalat sotkeutuvat toisiinsa kuin humalaisella. Panee miettimään myös lääkityksen mielekkyyttä. Toisaalta, jos vaihtoehtona on kesän kaltainen kohtaustiheys ei sekään ole mikään todellinen vaihtoehto. Nyt mennään näillä ja toivotaan, ettei lääkemäärä lasku saisi aikaan uusia kohtauksia ja samalla nuo sivuvaikutukset vähän edes hellittäisivät.