Tänään se sitten tapahtui. Tiitu osoitti ensimmäisiä merkkejä siirtymisestä pikkuvauvasta kohti seuraavaa kehitysvaihetta. Tähän asti kiltti ja 100% kutsusta luokse tullut koiranpentu kääntyi ivallisesti katsomaan kohti, ei piitannut kutsuista eikä nakeista vaan ampaisi naapurin pihalle korvat taaksepäin kääntyneinä. Kuherruskuukausi on sitten ohi ja työ koiran kanssa alkaa. Tiitu myös pudotti jo ensimmäisen maitohampaansa, vaikka ikää on siis juuri neljä kuukautta.

Kyllähän tämä on tuttua aikaisemmista koiristamme. Tiitun kehitys on vaiheessa, jossa ulkopuolella oleva maailma ja ympäristö alkaa kiinnostaa. On aika tutkia, mitä kaikkea täällä Suuressa Tarhassa onkaan. Oma tahto alkaa nousta esiin ja omaa asemaa laumassa aletaan vähitellen hakea. Ainut mikä yllättää on se, että Tiitun kohdalla tämä alkaa näinkin nuorena.

Iltapäivän lenkillä metsässä sama toistui uudelleen. Tiitu päätti, että minähän menen kyllä järvenrantaan, vaikka sitä kutsuttiin. Selvä uhma näkyi sen ruumiinkielessä, kun se viuhtoi omille teilleen kuulematta lainkaan kutsua. Ok. Annetaan neidin sitten huomata, mitä tästä seuraa. Siiryin kulkemaltamme polulta sivuun ja annoin Tiitun mennä. Seurasin sitä piilosta puun takaa. Kuinka ollakaan rannassa oli ihmisiä kalassa. Oudot äänet saivat Tiitun pysähtymään kuin seinään. Se kääntyi katsomaan minua, mutta ei nähnytkään, kun olin piilossa. Lievä paniikki iski ja neiti ryntäili etsien minua. Kun kutsuin sitä, se tuli vauhdilla luokseni. Oman lauman turva tuntui kuitenkin olevan tärkeää, jonka se myös käyttäytymisellään selvästi osoitti nuolemalla kasvoni märäksi.

Näin sitä nyt sitten mennään eteenpäin. Jo nyt on käynyt selväksi, että omaa tahtoa ja itsepäisyyttä tuntuu Tiitusta löytyvän.