Liekö ollut kyse sattumasta?

Kaverini tuli tänään hakemaan eilisen tervanpolttoillanvietomme jälkeen meille jääneitä tavaroitaan. Juttelimme pihalla ja käväisimme siinä autotallissakin. Anne tuli taas jo tutuksi tulleen tapamme mukaan Tumpun kanssa "tervehtimään" vierasta. Vaikea kuvailla sitä ihmetystä ja hyvänolon tunnetta, minkä Tumpun "normaali" käyttäytyminen sai aikaan.

Tumppu ei rähjännyt, ei edes nostanut karvaakaan pystyyn. Huomioi vieraamme ja terveen uteliaana seurasi häntä, mutta tutkittuaan tilanteen suhtautui välinpitämättömästi. Siis juuri niin kuin toivoisi koiran aina käyttäyvän - arvokkaan pidättyvästi. Hämmentävää. Mitkähän palikat Tumpun päässä nyt sitten asettuivat oikeaan asentoon. Vaikka kyseessä olisikin hetkellinen muutos, antaa se toivoa paremmasta.

Välillä - no aika useinkin - on tuntunut, ettei Tumpun suhtautumissa vieraisiin tapahdu merkittävää muutosta. Nyt sitten tuli yhtäkkinen hyppäys. Tuntuu taas, että ei turhaan ole jaksettu treenata ja "yrittää ymmärtää" Tumppua. Seuraava vieraan kohtaaminen voi toki taas olla täysi katastrofi, mutta nyt takana on edes yksi oikea toimintamalli.

Treenailimme vielä iltapäivälllä pihalla luoksetuloja molempien koirien kanssa. Molemmat oli pitkässä liinassa ja tavoite oli saada koirien huomio pois keskinäisestä leikkimisestä. Tosi haastava ja vaikea harjoitus. Tässäkin Tumppu yllätti positiivisesti. Se malttoi selvästi Tiitua paremmin kuunnella ja teki tosi hienoja luoksetuloja.

Tiitu (tuo omapäinen junttapulla) sen sijaan hukkaa pahemmin korvansa näissä tilanteissa. Se uikuttaa Tumpun perään, saattaa seistä paikallaan, eikä sillä ole välillä aikomustakaan tulla luokse. Sitkeän yrittämisen, motivoinnin jälkeen saimme Tiitunkin kanssa viimein muutamia onnistuneita suorituksia. Tumpun läsnäolo on Tiitulle jotenkin ylitsepääsemätön häiriötekijä.