Jälleen se on todettava. Siis kuten joka syksy, että kesän vaihtuessa syksyyn paranee koirien kanssa liikkumiskelit. Tokihan syksy tuo tullessaan sateet ja pimeydenkin, mutta siltikin ilman viileys houkuttaa lenkkeilemään.

On tunnustettava, että hivenen löytyy syytäkin liikkua. Molemmille koirille on päässyt kertymään turhaa painoa. Eihän nuo mitään pullukoita tai ylipainoisia vielä ole, mutta muutama kilo on kesän aikana tullut. Tiitullehan painoa on tullut epilepsialääkkeiden aloittamisen ja tietenkin säännöllisen treenaamisen loppumisen jälkeen viitisen kiloa. Pientä laihutuskuurin tynkää on siis syksyksi luvassa.

Näkyyhän säännöllisen treenaamisen loppuminen myös koirien kunnossa. Ihan normi kotikoirien kuntoisia molemmat kyllä ovat, mutta melko kaukana ovat siitä kunnosta, kun Tiitun kanssa kisattiin viimeiseksi jääneessä SM-canicrossissa Riihimäellä.

Ihmeesti sitä ihminen suhtautuu eri tavoin koirienkin liikuttamiseen tavoitteen puuttuessa. Olenhan minä tästä ennenkin kirjoittanut, mutta havahduin taas todellisuuteen muutamilla syksyn maastolenkeillä. Saavathan koirat joka päivä liikunta-annoksensa. Se, ettei liikkumiselle ole selvää päämäärää tai tavoitetta, tekee siitä helposti tasapaksua. Tulee käveltyä tutut lenkit ja vapaat liikkumiset tehdään samalla tavalla. Yhä harvemmin tulee vedätettyä tai vietyä koiria vaikeampiin maastoihin.

Taitaa olla tarpeen tehdä pieni ryhtiliike.