Talvikelit yhä vaan jatkuvat. Mittari näyttää reilusti -20 astetta.

Aika hyvin koirat näissä keleissä vielä pärjäävät. Tumppua tuntuu pakkanen haittaavan enemmän, sillä se nostelee takatassujaan joutuessaan pysähtelemään.

Eilen sattui vapaapäivä ja oltiin koko iltapäivä retkeilemässä oikein eväiden kanssa. Koirat olivat valjaissa ja minä suksilla. Käytiin Pirskeristä merenjäällä aina Poroluodossa asti. Matkaa edestakaisin mutkien kautta kertyi noin 17 km.

Jäät ovat paikoin aika huonot. Tuuli on painanut ne röykkiöiksi kasaan ja tuiskuttanut lumi tehnyt pinnasta tasaisen. Todella huonokulkuista, sillä on vaikea tietää missä kohdin on pehmeää lunta ja missä törröttää pystyynnoussut terävä jään nokka. Onneksi tällaista ei ollut kovin pitkästi. Urheasti koirat vetivät epätasaisesta alustasta huolimatta. Avoimena ollut osa oli jäätynyt upean tasaiseksi ja siinä vauhtia riittikin mukavasti. Kovin vähän taukopaikallamme Poroluodon kämpällä oli kävijöitä käynyt. Olin tämän vuoden puolella vasta kolmas kävijä, joka autiotuvan vieraskirjaan nimensi kirjoitti. Eipä siellä kyllä jälkiäkään näkynyt.

Kuulaana talvipäivänä (eilen n. -14) on meri hiljainen ja upea. Olisi voinut enemmänkin kuvata, mutta pakanen kipristi sen verran sormia, ettei haluttanut kameraa käpelöidä. Tässä kuitenkin pari kuvaa. Pidimme taukoa ja koirat käyttivät sen kuinkas muuten leikkimiseen.

Pakkasesta ja paikoin raskaista olosuhteistakin huolimatta koirat jaksoivat mainiosti. Annoin niiden pitää sellaista vauhtia, kuin halusivat. Suurin osa matkasta mentiin laukkaamalla. Loppumatkasta täysin sileällä jäällä myös Tiitu ravasti pitkän pätkä. Jos en olisi halunnut ei minun olisi tarvin tehdä hiihtoliikkeitä koko matkan aikana, mutta pieni viima ja pakkanen pakottivat liikkumaan, että tarkeni.

Anne tilasi jostain netin kautta koirille energiapatukoita (linkki1 ja linkki2). On nyt käytetty niitä jonkin aikaa ja kokemukset on kyllä ihan hyviä. Koirista makupalat on tosi herkkua ja niiden vatsatkin kestävät hyvin. Yleensä teen levystä pieniä makupaloja valmiiksi ja annan niitä koirille kiitospaloina. Eilen taisin antaa yhden ruudun molemmille useina pieninä palasina. Tiitulle kokeiltiin energialisää myös koirahiihdn sm-kisoissa nesteytyksen yhteydessä noin tunti ennen kisaa.

Mitäs vielä. Saatiin Tiinan kautta vähän yllättäviäkin uutisia Tumpusta. Tumpun omistajat olivat päättäneet luopua ajatuksista käyttää Tumppua jalostukseen ja siirtäneet Tumpun EJ-rekisteriin. Tämän myötä Tumpusta tulee myös meidän oma koira.

On tullut joitain kyselyjä meidän treeniblogista, kun se on poissa käytöstä. Avasin sen uudelleen. Jospa jaksais päivitellä sitä kesää ja canicross-kisoja kohti mentäessä.