Yhtäkkiä meille tulikin talvi. On paljon valoisampaa.

Ehkäpä tuo valoisuus voi tarttua mieleenkin. Ei kannata ainakaan laittaa vastaan. Koirat ovat iloisia ja hyväkuntoisia. Tumpun Rimadyl-kuuri loppui, eikä se näytä ontuvan. Ihan päinvastoin oikeastaan. Se liikkuu halukkaasti ja on parantanut vetämistääkin huikeasti. Kävin koirien kanssa viimeistelemässä omaa juoksuvirettäni ennen menneen viikonlopun SM-kisaa. Otin lyhyitä vetoja ihan maksimivauhdilla ja kylläpä koirat vetivätkin. Ilo siitä kuinka hyvin ne tekivät töitä korvasi monikertaisesti sen harmituksen, mikä aiemmin oli mielessä henkilökohtaisen kisan jäätyä väliin. Yhä edelleen osoittautuu oikeaksi havaintoini, että tulokset paranevat treenaamisen myötä yllättävänkin nopeasti. Ainut pieni kysymysmerkki on Tumpun ontuminen. Oliko tai onko se jokin pitempi aikainen juttu, joka olisi vienyt sen juoksuhalua tässä taannoin, kun se ei vetänyt. Nyt kaikki näyttää siltä osin kuitenkin hyvältä.

Joo. Käytiin KanKon porukoiden - no oikeastaan nuorison - kanssa canicrossin SM-viestissä. Ihan turistejahan me kilpailumielessä oltiin. Pääasia oli osallistumisen ilo ja hyvä mieli, kun kunnialla päästiin maaliin. Lähtökohdathan oli rehellisesti sanottuna perin köykäiset. Kilpailukokemusta ei muilla ollut, sen enempää koirilla kuin ihmisilläkään. Osa näki kisakoiransa ensimmäistä ja osa toista kertaa. Arvelisin tästä maasta löytyvän pilvin pimein meitä paremmilla valmiuksilla olevia koirajuoksijoita kisaamaan. Meidän juokkueissa riitti tarpeeksi rohkeutta ja hulluutta lähteä viivalle.

Itse juoksin ensimmäisen osuuden. Lähtötohina on oma juttunsa, josta osaa kertoa vasta kun on se kokenut. Hienosti se meni kaikilta, matkaa päästiin ja vauhdilla. Imppa veti hyvin ja juoksi muiden koirien seassa rennosti. Vähän alkuun hirvitti josko tätä vauhtia itse jaksan pitää, mutta ajattelin päästellä menemään kun kerran Impalla oli menohaluja. Roikuttiin eka kilometri Kososen Vesan perässä, eikä se nyt niin pahalta tuntunut. Reilun kilometrin kohdalla tuli kuitenkin ongelmia. Reitti kääntyi pois hiekkapohjaiselta pyörätieltä nurmikolle ja siitä tien yli kapeammalle polulle. Imppa ois halunnut jatkaa samaa pyörätietä suoraan ja meillä tuli hetkiseksi kommunikaatio vaikeuksia. Se riittikin aiheuttamaan sen, että takaa tuli pari koirakkoa meidän kantaan. Imppa alkoi himmailemaan taaksepäin ja ohitustilanteessa se sai vähän hammasta toiselta ohittavista koirista. - harmillinen tilanne.

No tästähän Imppa otti  sen verran itseensä, että vetäisi polulta ojan pohjalle eikä suostunut millään tulemaan edes sieltä pois. Se koki myös minun lähelle tulemisen ahdistavana, joten annoin sen rauhassa olla hetken. Kun se sitten kömpi ojasta takaisin polulle nosteli se oikeaa takajalkaansa, mutta ei antanut minun edelleenkään koskea itseensä. Lähdettiin siitä kuitenkin sitten kävellen jatkamaan matkaan ja innostin Imppaa uudelleen juoksemaan. Lähtihän se siitä ravaamaan, mutta kulki koko ajan vasemmalla sivullani lähes jalassani kiinni. Hetken kävi mielessä jo keskeyttäminen, mutta pähkäilin sitten muiden juoksemisen jäävän väliin. Tuli myös mieleen, että huonosta kokemuksesta on päästävä yli. Rohkaisin ja kannustin kaikin mahdollisin keinoin Imppaa juoksemaan. No välillä se vähän innostuikin. Se kävi jopa hetken ihan edessä naru kireällä, mutta lopetti heti, kun näki reitin varrella olevia ihmisiä. Hölkkäiltiin sitten vajaat pari kilsaa enempi niin, että minä vedin ja kannustin Imppaa. Kun sitten käännyttiin kohti maalia viimeiset reilut 600 metriä Imppa innostui taas vetämään ja se tultiinkin vauhdikkaasti.

Siihen nähden miten osuutemme sujui aika oli hyvä. Kaikki ne pätkät,  joissa Imppa teki rennosti vetotöitä, meni upeasti. Emme kuitenkaan pystyneet sellaiseen suoritukseen, jolla olisi voinut mitata tasoa muihin. Tastoitusta annettiin nyt niin paljon. Purkaessani sykemittarista sykelukemat kisasta kertoo sekin paljon. Sykkeeni oli normaaleissa kisalukemissa vain alle puolet matkasta. Alkuun noin kolme ja puoli minuuttia, sekä lopussa hivenen alle kolme minuuttia.

Mitä tuosta kokemuksesta sitten voisi oppia? Eläimet ovat aina arvaamattomia. Ne voivat käyttäytyä uusissa oudoissa tilanteissa odottamattomalla tavalla. Kisatilanteessa pitää noudattaa vieläkin parempaa varovaisuutta. En lähde syyttämään tai tuomitsemaan kokemaamme kohtaloa, vaikka se toki sääntöjen mukaan voisi olla rangaistava teko. Yhtälailla tunnen itse, että olisin tilanteessa voinut toimia toisin. En pystynyt takaamaan (koira)kaverini turvallisuutta. Opin myös sen, että canicross on laji, joka vaatii koirilta myös luonnetta. Rähinät, kuumenemiset tai toiselle hampaan antaminen ei ole sallittua. Omistajan tai koiran kanssa juoksijan on ymmärrettävä vastuunsa muita kilpailijoita kohtaan ja pysyttävä koiransa kanssa pois kilparadoilta, mikäli ei pysty takaamaan muille häiriötöntä kilpailua.

Opin myös tuntemaan Impan. Se on herkkä ja vielä nuori koira, jolle jo kilpailutilanne sinänsä oli outo. Se on tottunut juoksemaan valjakossa, jossa se on osa laumaa. Irroitettuna tuosta laumasta se oli vähän hämillään. Päästessään tekemään sitä, mistä se pitää, se teki rehellisesti työtään. Tultuaan kaltoin kohdelluksi se ei palautunut siitä. Jokainen juoksija, reitin varressa ollut katsoja tai koira oli epäilyttävä. Impasta näki myös, ettei se ole tottunut outojen ihmisten käsittelyyn. Se ei myöskään todellakaan ole agressiivinen. Sepä tästä olisikin vielä puuttunut, jos Imppa olisi tilanteessa provosoitunut. Lopuksi pitänee vielä lähettää Impalle terveisiä, että ollaanhan kavereita, vaikka ilkeänä ihmisenä veinkin 'sinut' perin inhottavaan tilanteeseen.

Vielä on todettava, että Tiitu olisi nykykunnossaankin pärjännyt eilisessä kisassa mainiosti. Vaikka Imppa vetikin hyvin, on Tiitu vielä voimakkaampi. Viestissä kilometri veteraanisarjan suomenmestarin perässä Impan kanssa ilman suurempia vaikeuksia, kertoo minulle riittävästi. Tämän päivän kunnollakin olisimme Tiitun kanssa tapelleet normisuorituksella henkiökohtaisen kisan mitalista...