Pikku hiljaa, kun lumi ja jää sulaa, löytyy yhä enemmän metsistä mukavia kosteita paikkoja. Onkin tässä mielenkiinnolla odoteltu, miten koirat suhtautuvat veteen. Tiitu ei ole vielä uimataitoa ehtinyt hankkia, sillä syksyllä se pääsi vain uimaan tassupohjaa ja kerran hepuleissaan sukeltamaan mereen, josta tuli kyllä tosi pikaisesti vettä yskien ja pärskien pois.

Tänään maastossa sattui eteemme sitten kallioden välissä pieni suo, joka tietenkin tähän aikaan vuodesta oli enemmän lammikko. Tullessamme polkua suolle ajattelin kiertää sen, mutta toisin kävi. Tiitu ampui suoraan keskelle lammikkoa ja voi sitä riemua, mikä vedestä syntyi. Tiitu haki kuivemmalta maalta vauhtia ja syöksyi suinpäin kohti syvintä kohtaa lammessa. Kuvat kertonevat enemmän.

Tiitu olisi viihtynyt vesileikeissään ties kuinka kauan. Varmaa on, että jatkossakin se hakeutuu joka ikiseen vesiojaan, lammikkoon tai missä nyt vettä yleensäkään on. Tietenkin tuostakin voisi koiraa kieltää tai torua, mutta toisaalta miksi. Vedessä on paljon hyviäkin puolia. Kunhan päästään kesään ja uimaan, on se koiralle erinomaisen hyvää liikuntaa. Sitä tullaan meillä tekemään paljon. Ihan oma lukunsa tietty on miten pitää koirat pois omasta rannastamme.