Kävijälaskurin mukaan on eilisen jälkeen Suuren Tarhan uutisia käynyt lukemassa melkoinen joukko ihmisiä. Kirjoittelenpa kuulumisia, ehkäpä se kiinnostaa.

Eilisen kohtauksen jälkeen rauhoituttuaan on Tiitu ollut ihan normaali oma itsenä. Ihmismieli tietty kuvittelee helposti kaikkea ja ihan normaaliakin käytöstä alkaa helposti nähdä jotenkin poikkeavana. Jos jotain erityistä haluaa nähdä, on Tiitu ollut ehkä hivenen väsynyt. Sekin kyllä menee helposti ihan normaalin mielentilan vaihtelun ja hiostavan lämpimän ilman piikkiin. Periaatteessa kaikki mitä silmin voi nähdä ja käsin koskettaa, on ihan niinkuin ennenkin.

Saimme heti aamusella eläinlääkärimme kiinni. Keskustelu hänen kanssaan oli toisaalta helpottavaa, toisaalta tietenkin surullista kuultavaa. Niinhän ikävillä uutisilla on usein tapana. Kohtauksen tarkan kuvailun perusteella oli lääkärin mielipide varsin selvä. Kaikki oireet täsmää epilepsia-kohtaukseen. Tietenkään varmaa diagnoosia ei puhelinkeskustelun perusteella voi tehdä, joten menemme kyllä verikokeisiin, kunhan saamme ajan. Pitkään lääkärikokemuksensa nojaten hän kertoi, ettei meillä mikään tulenpalava kiire ole, jos kerran koiran yleiskunto on hyvä eikä muita oireita ole ilmaantunut.

Meidän tulevaisuus on nyt kysymyksiä täynnä. Sekä diagnoosin varmentamiseksi, että myös mahdollisen lääkityksen aloittamisen harkitsemiseksi kohtauksia "pitäisi" tulla lisää. Jos tämä jää ainoaksi, mitä tietenkin toivoo, pitää harkita kuinka perusteltua on edes lähteä tarkempiin tutkimuksiin, kuten esim. magneettikuvaukseen. Lääkärimme mukaan on erittäin harvinaista, että Tiitun saaman kohtauksen taustalla voisi olla jokin helposti löydettävissä tai selitettävissä oleva syy. Se olisi todennäköisempää, jos koiran ensimmäinen kohtaus olisi tullut alle vuoden tai sitten yli kuuden vuoden ikäisenä. Siten tarkatkaan tutkimukset eivät usien paljasta mitään muuta kuin, että muiden vaihtoehtojen poissulkemisen jälkeen jäljelle jääväksi vaihtoehdoksi kohtaukselle diagnosoidaan epilepsia.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Elämme toistaiseksi kuten ennenkin. Kun Tiitu on kerran ollut ihan terve, iloinen ja aktiivinen koira koko ikänsä, ei eilisen kohtauksen perusteella ole vielä syytä panna elämää uuteen järjestykseen. Me harrastamme ja liikumme kuten tähänkin saakka. Tulevaisuus kyllä näyttää millasta elämämme sitten jatkossa on. Ainut mikä kohtauksen jälkeen todella muuttui on se, ettei Tiitu tule koskaan saamaan pentuja. Varmaankin se myös leikataan, jotta juoksut jäävät pois, eikä tarvitse huolehtia mahdollisista pennuttamattoman nartun ongelmista.

Oma lukunsa on sitten mitä muita vaikutuksia Tiitun kohtauksella on. Kysessä on asia, joka ei voi olla vaikuttamatta sisarusten ja muidenkin sukulaisten omistajien elämään. Kun vielä tiedossamme on muitakin jo epilepsiaa sairastaviksi diagnosoituja koiria, jotka ovat melko läheistä sukua Tiitun kanssa, on mahdollisuuteen perinnöllisestä sairaudesta suhtauduttava vakavasti. Me emme vielä tunne epilepsian periytymismekanismia tarkasti. Emme tietenkään vielä myöskään tiedä varmasti, onko Tiitun kohtauksen taustalla varmasti epilepsia. Kun emme tiedä, olisiko syytä ajatella ja toimia sen pahin mahdollinen huomioonottaen vai luottaa hyvään tuuriin.

Jokainen joka on kokenut oman koiransa kanssa sen, mitä me koimme eilen lattialla tiedottoma sätkivän rakkaan koiransa kanssa, ei varmaankaan luottaisi hyvään tuuriinsa. Jos ette usko, kysykää heiltä...