Kirjoitellaanpa pitkästä aikaa jotain, kun näyttää tuo kävijälaskuri kuitenkin koko ajan pyörivän. Ei tarvitse teidän turhaan käydä samoja vanhoja juttuja kurkkimassa. Kiitettävän paljon teitä Suuressa Tarhassa vierailijoita onkin ollut, juuri tuli täyteen 9000 kävijää. Sivulatauksia on ollut tuplaten reilut 17000. Kiva kun kävitte!

Mitään merkittävää ei ole sattunut. Arki luistaa omalla painollaan. Päivät lyhenee ja valoisaa on tuskin nimeksikään enää iltaisin touhuilla. Onneksi on silloin tällöin opetustunteja vain osan päivästä, niin pääsee joskus edes koirien kanssa maastoon viikollakin.

Maastolenkillä sattuikin maanantaina Tiitun kanssa ensimmäisen kerran, että se ei totellut luoksetulokäskyä. Olin molempien koirien kanssa lenkillä ja annoin niiden juosta vapaana vuorotellen lyhyitä pätkiä. Kun Tiitun vuoro tuli se otti suunnan suoraan metsään eikä tullut kutsumisestani huolimatta. Kääntyi kyllä katsomaan, mutta ilkikurinen virne naamallaan jatkoi matkaansa. Me lähdettiin Tumpun kanssa eri suuntaan enkä huudellut karkulaisen perään. Päätin, että muu lauma nyt jatkaa matkaansa. Eipä kulunut kuin tovi, kun karkulainen luikki peräämme ja koko olemuksesta näki, että oli tullut tehtyä vastoin sääntöjä.

Kävelimme lenkin loppuun noin tunnin enkä koko aikana huomioinut Tiitua mitenkään. Se teki kyllä kaikkensa saadakseen huomioni mm. hepuloi pitkin metsiä ja ojia, meni läheiseen suojärveen uimaan jne jne. Siis tuolla koiralla kyllä mielikuvitusta riittää. Se tietää tasan tarkaan, että noihin haiseviin suoputteihin ei ole asiaa. Nyt se kävi illistelemässä edessäni ja pinkaisi rapa roiskuen rypemään. Josko tällä keinoin saisin osakseni huomiota. Kävelimme Tumpun kanssa autolle ja kyllä loppumatkasta Tiitun olemuksessa jo näkyi huolestumisen merkkejä. Tänään maastossa tuo murkkuikäinen käyttäytyi todella mallikkaasti. Ehkäpä pieni muistutus siitä kuka päättää minne menään auttoi asiaa - hetkeksi (?).

Tumppu kävi lonkka- ja kyynärkuvissa. Tuloksia on luvassa muutaman viikon sisään. Kerrotaan sitten. Tiitu oli viime viikolla nuhassa. Liekö samaa räkätautia, missä tässä itsekin on oltu. Se aivasteli ja turisteli nokkaansa. Muuten se on ollut todella energinen ja pirteä.

Ongelmat, joita Tumpun kanssa pahimmillaan oli, näyttää olevan voitettu (kop kop). Juteltiinkin tuossa yks päivä, miten erilainen koira meillä nyt asustaa. Mukavinta on ollut, kun ulkopuolisetkin ovat sen huomanneet. Viime aikoina meillä käyneet ovat saaneet poikkeuksetta vastaansa kaksi iloisesti häntäänsä heiluttavaa koiraa. Isäni, jota Tumppu nappasi alku vuodesta kädestä kehui juuri viime viikolla Tumpussa tapahtunutta muutosta ja siskoni eilen. Ei meille todellakaan kukaan tule sisään noin vain ilman haukkumisia, mikä on näin maalla vain hyväksi. Nyt on kuitenkin päästy jo siihen, ettei vieraita tarvitse eristää hetkiseksi porstuaan siksi aikaa kun saa Tumpun kiinni ja sen kierrokset laskemaan. Tässä on tapahtunut todella suuri muutos.

Muutenkin Tumpusta on löytynyt iloisempi ja vapautuneempi persoona. Se tulee nykyisin hyvin usein hakemaan rapsuttelua ja hellyyttä. Vaikea kuvitella, että tuo sama koira vielä talvella seisoi uhmakkaana eteisessä edessäni ja oli valmiina nappaamaan minuakin kädestä kiinni. Moisesta tilanteesta pääseminen nykypäivään on kelpo saavutus, josta voimme aiheestakin olla hyvillään. No, onhan meillä vielä monia tilanteita, joissa Tumpun kanssa on oltava tarkkana ja ongelmia korjattavana. Jos tulevan vuoden aikana edistymme yhä samaa tahtia, mielenkiintoista mihin asti olemme edenneet. Aikaa, kärsivällisyyttä ja ymmärtämistä tässä on vaadittu ja sitä vaaditaan varmaankin jatkossakin.