Olimme tänään eväsretkellä Vattajalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli auton mittarin mukaan -7. Pieni eteläinen tuulenvire tuntui kasvoissa, mutta kerrassaan upeaa. Maastossa on todellakin lunta niin, etten muista milloin viimeksi näin talvista olisi meillä ollut. Kun julkisuudessa edelleen todistellaan alkavasta kasvihuoneilmiöstä, pitänee ottaa sitten kaikki ilo irti näistä talvisista olosuhteista kerran niitä (ehkä tämän kerran) vielä on.

Itselaukasijalla otettu kuva evästauolta.

Itse olin matkassa lumikengillä. Kelpo pelit. Kovin vaivalloista maastossa kulkeminen ilman niitä olisi. Ihmetellä täytyy koirien taitoa, intoa ja jaksamista tarpoa upottavassa hangessa. Toki paikoin niidenkin menossa huomasi väsymistä. Tumppu on selvästi fiksumpi, sillä todella vaikeissa paikoissa se peesailee Tiitua tai sitten minua kulkien lumikenkien jäljessä ihan takanani. Tiitu kulkee hangessa loikkien, kun Tumppu puolestaan kahlaa vaivalloisesti eteenpäin. Alla oleva kuva kertoo hyvin.

 

Jos Vattajan hiekkaranta avoimine dyyneineen on kaunis kesällä, on se sitä talvellakin. Paksun lumivaipan peitossa olevat dyynit luovat auringossa kauniita muotoja valon ja varjon leikkiessa vuorotellen tuhansina timantteina välkkyvien kiteiden pinnalla. Siellä täällä pilkistää yksinäisiä heiniä hangen alta, jonka pintaa meren aavalta voimansa kerännyt tuuli on kirjaillut ihmeellisiä kuvioitaan. Kelpaa tuollaisessa maisemassa mieltään leputtaa.

Jäällä oli jotain erinomaisen mielenkiintoista. Löysimme oudon jäljen, jota koirat seurasivat luvallani innokkaasti useamman kilometrin. Laitan pari kuvaa vielä. Jos joku tunnistaa mistä eläimestä on kyse kertokaa ihmeessä. Yritin netin kautta jälkeä selvittää, mutta mysteeriksi jäi.

Ai niin. Hyvää Ystävänpäivää kaikille lukijoille!