Tiitulle aloitettiin siis joulukuussa Barbivetin rinnalle kaliumbromidi. Lääkettä saatiin tuolloin Kokkolasta Keskusapteekista. Vaikka yhdistelmälääkityksen tiedetään aiheuttavan mahdollisia sivuvaikutuksia, ei Tiitulle tullut mitään havaittavia vaikutuksia.

Pari-kolme viikkoa sitten alkoi ensimmäinen lääkesatsi olla loppumaisillaan ja piti tilata lisää. Paikallinen apteekki ilmoitti, ettei voi enää valmistaa kyseistä lääkettä. Raaka-ainetta ei kuuleman mukaan enää saa tukusta, joten he eivät voi lääkettä tehdä. Piti sitten kääntyä Yliopiston apteekin puoleen. Lääkettä saa sieltä puhelimitse tilaamalla maksamalla toimituskulut. Kysyttiin kuitenkin varmuuden vuoksi Kokkolasta Kanta-Apteekista onko heillä mahdollisesti lääkettä saatavilla. Apteekista kerrottiin, että heille tulee parin viikon välein lähetys Yliopiston apteekista, joten onnistuu - eikä tule mitään ylimääräisiä kuluja.

No. Tilattiin sitten uusi erä lääkettä ja menin hakemaan sovittuna aikana. Kuinka ollakaan kuljetusauto oli ajanut ojaan ja lähetyksessä olleet lääkepullot olivat rikkoutuneet. Apteekki hoiti asian hienosti ja uudet pullot olivat parin päivän kuluttua noudettavissa. Kiitettävää palvelua!

Ensimmäisen kerran uutta lääkettä annostellessa huomattiin uuden lääkkeen olevan ihan erilaista. Kun ensimmäinen paikallisen apteekin tekemä erä oli kirkasta kuin vesi, oli tämä uusi lääke sakeaa ja punaviinin punaista. Uutta lääkettä annettiin ensimmäisen kerran tasan viikko sitten. Parina viime päivänä on Tiitun liikkuminen ollut hoipertelevaa. Oikeastaan ihan samanlaista kuin Barbivetin aloittamisen jälkeen. Tiitu on ollut myös väsynyt ja nukkunut normaalia sikeämmin.

Yhdistimme oireet uuteen lääkkeeseen. Kysyttiinkin paikallisesta apteekista lääkkeen valmistuksesta. Lääkkeessä oli vain kaliumbromidia ja vettä. Selvitettiin myös mitä uusi lääke sisältää. Punainen väri tulee mustaherukkasiirapista, joka on makuaineena. Yliopiston apteekista kerrottiin lisäksi että, lääke sisältää myös joitain apuaineita, joiden ansiosta se imeytyy erilailla. Voisiko nuo sivuvaikutukset johtua tästä? Ja olisiko veren kaliumbromidipitoisuus tämän vuoksi niin matala kuin se Tiitulla oli ensimmäisessä kontrollissa? Mene ja tiedä. Täytyy tästä vielä kysäistä Aistista.

Joulukuun kohtauksen jälkeen koko yhdistelmälääkityksen ajan ihan viime päiviin saakka on Tiitu ollut oikein reipas ja hyvävointinen. Nyt nuo oireet sai taas pientä huolestumista aikaan. Vaikka kohtauksetonta aikaa on ollut ihana viettää, tuo lääkitys kuitenkin vaikuttaa Tiituun, eikä se ole oma itsensä. Toivotaan toki, että kaikki olisi vain ohimenevää.