Satuttiin tänään maastolenkillä keskelle hirvenpyyntiä. No, ei toki mitään vaaraa ollut, mutta oma mielenkiintonsa kylläkin. Koirat kävivät kyllä melkoisilla kierroksilla haistaessaan riistan hajua. Kesken matkamme tuli hiekkatiellä vastaan maasturi, jonka perässä oli kärryssä vasta kaadetut emä ja vasa. Metsästäjä tuli puhuttelemaan meitä ja koirat tervehtivät uteliaana ja avoimesti miestä. Tumppukin malttoi nuuskia miehen, vaikka olikin melko kiihdyksissä oudosta hajusta.

Koirat pääsivät nuuskimaan kaadettuja eläimiä. Molemmat käyttäytyivät uteliaasti ja rohkeasti. Ei niiden olemuksesta voinut lukea minkäänlaista pelkoa, oikeastaan päinvastoin.

1036789.jpg

Tiitulla on sitten toinen juoksu. Edellinen päättyi kesäkuun puolivälissä, joten väliä jäi nelisen kuukautta. Tumpulla ei selvää juoksua ole ollut. Se tiputteli kesällä yhtenä päivänä ja siinä kaikki. Tiitu kyllä tiputtelee senkin edestä.

Onpa ollut mukavaa, kun parina päivänä on ollut pakkasta ja koiratkin ovat olleet puhtaita. Kyllä noita kurakelejä riittikin jo taas. Viime vuonna oli jo ihan talvista. Parhaiten sen huomaa kuvagalleriasta, kun kurkkaa vaikkapa millaiset kelit oli Raahessa vuosi sitten.