Päivitin Tiitun epilepsiapäiväkirjaa, kun se on ollut vähän jäljessä.

Oikeastaan on pelottanut kirjoitella, että Tiitu on voinut koko kesän tosi hienosti. Kevään pissatulehduksista on selvitty ja epilepsiakohtauksetkin on pysyneet poissa. Tiitu on kuukauden päivät saanut Kokkolan Prisman-apteekin tekemää kaliumbromidia. Vaikka sieltä saatiinkin talvella tosi huonoa palvelua, korjasi apteekki virheensä hienosti. Erityiskiitos Anu Nissilälle, joka otti asian hoitaakseen ja näki paljon vaivaa selvittääkseen mitä kaikkea kaliumbromidiliuoksen valmistamiseen liittyy. Nyt sitten on menty tällä lääkkeellä yhdessä Barbivetin kanssa.

On hyvin vaikea mennä sanomaan, mikä tai mitkä asiat Tiitun vointiin ovat vaikuttaneet. Vaikean viime kesän jälkeen on yritetty tehdä asioita mitä itse on tehtävissä. Helteisillä ilmoilla on pyritty liikkumaan tosi vähän. Pihaan hankittu uima-allas on ollut kovassa käytössä ja näyttää kyllä parantavan koirien oloa kuumina päivinä. Uitu on myös ahkerasti ja auton ilmastointikin on ollut tiiviissä käytössä. Tiitu on ollut kohtaukseton pian kahdeksan kuukautta, mikä on pisin aika sairauden puhkeamisen jälkeen.

Anne sattui löytämään netistä mielenkiintoista tietoa Virilo neitsytkookosöljystä. Koirat ovat saaneet öljyä toukokuun alusta alkaen. Me on puolestaan käytetty öljyä paistamiseen. Itämaisten ruokien kanssa toimii hienosti mm. wokkivihannesten paistamisessa. Suosittelen. Ai niin. kookosöljyä on tutkittu ja löytyy tutkimus, jossa on osoitettu myönteisiä vaikutuksia mm. epilepsian hoidossa. Meillä se on nyt sitten niinku luontaislääkkenä. No, uskokoon sen tehoon ken tahtoo. Meidän perheessä öljyä käytetään jatkossakin. Lisää voit lukea tästä.

Onneksi tänään on taas viileämpi päivä. Vaikka kesä onkin loman kannalta mukavaa aikaa, odottelen syksyä ja viileitä päiviä. Eihän siihen kauaa mene, kun tulee kuulaat loppukesän päivät, jolloin luonto vähitellen hiljenee ja vuodenkierto taittuu kohti kasvukauden loppua.